40+ ikäisenä tavoite panostaa ulkonäköön
Nyt kun vihdoin on aikaa, voimavaroja ja vähän ylimääräistä rahaakin, olen ottanut tavoitteekseni näyttää mahdollisimman kauniilta.
Aloitin 41-vuotiaana maltillisen elämäntaparemontin, ja nyt liki kolmen vuoden jälkeen olen karistanut 20 ylikiloani, vyötäröni on alle 70 cm, pakaroissa on ensimmäistä kertaa ikinä muotoa, samoin käsivarsissa on lihasta.
Ostan vaatteeni pääsääntöisesti kirpputoreilta, mutta viime aikoina vihdoin myös ostanut ihan uusiakin vaatteita. Pukeutuminen on nykyään ihanaa, kun ei tarvitse enää miettiä ensimmäisenä, että millä asulla piilottaisi parhaiten ylimääräiset rasvakertymänsä.
Meikkaan huolella joka työpäivä, laitan hiukseni, käytän koruja, laitatan kynsiänikin nykyään, ja viimeisimpänä ajattelin että voisin teettää pienen pistoshoidon kasvoihini symmetriaa parantaakseni. Kestopigmennoinnit aion myös hankkia kulmiin, silmiin ja huuliin.
Rakastan tätä laittautumista!
Ja juu, on mulla muutakin elämää kuin peiliin tuijottelu, älkää huoliko. Aloitin mm. uuden kielen opiskelun ja harrastan muitakin "mieltä treenaavia" asioita.
Pointtini lähinnä oli, että aika moni ikäiseni nainen tässä vaiheessa näyttää luopuvan ulkonäköönsä panostamisesta, ja jotkut jopa paheksuvat sitä, olettavat että kypsempi nainen on tyhjäpää ja pinnallinen, jos haluaa vielä näyttää kauniilta keski-iässäkin ja sen jälkeen. Toivottavasti tästä ajattelusta päästäisiin jo vihdoin eroon... Katsotaanpa, millaisia vastauksia aloitukseeni saan :D
Kommentit (4)
Vierailija kirjoitti:
Sellainen tarinatuokio tänään Patelta, 35-v, äidin peräkammarista.
Aloin miettiä, mitä tämä kommentti kertoo sinusta. Ensimmäiseksi tulee mieleen että mikä tarve yrittää mitätöidä aloitukseni, ja toisekseen se, etteikö lähipiirissäsi tosiaan ole ketään 40+ ikäistä, joka vielä laittautuisi, kun aloitukseni ilmeisestikään ei mielestäsi voi pitää paikkaansa...?
Ap
Minusta ihanaa jos joku vanhempanakin innostuu vielä ihan mistä vaan, vaikka sitten ulkonäkönsä laittamisesta!
Hyvä sinä! Itse olen myös yli nelikymppisenä taas kiinnostunut meikkaamisesta ja "laittautumisesta". En enää edes kotona pukeudu pieruverkkareihin vaan yritän pukeutua vähän naisellisemmin, yleensä mekkoihin.
Sellainen tarinatuokio tänään Patelta, 35-v, äidin peräkammarista.