Muita, joiden elintaso aikuisena huonompi kuin lapsuudenkodissa?

itselläni on akateemisesti koulutetut vanhemmat, joilla oli ikäisenäni jo velaton omakotitalo, kesämökki, auto ja rahaa matkustella. Itselläni ei ole nyt mitään noista, kädestä suuhun eletään näillä 4500 bruttotuloilla suurperheessä.

Mistä olen joutunut luopumaan; no kaikesta rahaa vievästä.

itselläni on akateemisesti koulutetut vanhemmat, joilla oli ikäisenäni jo velaton omakotitalo, kesämökki, auto ja rahaa matkustella. Itselläni ei ole nyt mitään noista, kädestä suuhun eletään näillä 4500 bruttotuloilla suurperheessä.

Mistä olen joutunut luopumaan; no kaikesta rahaa vievästä.

pitkät kesät merellä purjehtien, ja omat hevoset (kaksin kappalein) ja oli ihanaa viettää hevosten parissa koko nuoruus ja kesät purjehtien. Meidät lapset oli myös aina puettu ihanasti ja meilä oli ihanasti sisustetut huoneet, ihan viimeisen päälle.



Olisi niin ihanaa, jos itsellä olisi varaa pitää laadukasta, koulutettua hevosta PK-seudulla. Mutta vaatisi aikamoisen lisän tulotasoon, joten haaveeksi se jää.

vanhempia peritä..



-ohis

mutta se ei ole ollut mitään erityistä "luopumista", koska se on tapahtunut niin vähitellen.



Ensin oli aivan normaalia että elintaso romahti kun muutti pois kotoa lukion jälkeen. Sitten oli aivan normaalia että oli pienituloinen ja maksoi opintolainaa. Sitten oli aivan normaalia että oli pienituloinen eikä enää maksanut opintolainaa. Jne.



Nyt olen nelikymppinen ja kaukana vanhempieni elintasosta, mutta ei tässä mitään luopumista ole ollut. Mulla ei ole pariinkymmeneen vuoteen ollut varaa asua yhtä väljästi, matkustaa yhtä paljon tms. En edes ajattele sitä.

siis miten voit ikinä sopeutua!!??!!

noussut. Olen työläisperheestä, jossa pitkäaikaissairauksia yms. Äitini joutui jäämään sairauseläkkeelle jo nuorena, isä häippäsi.



Minulla on akateeminen koulutus ja keskitasoa matalampi palkka. Silti tuntuu niin rikkaalta että välillä itkettää kun mietin miten yltäkylläistä lasteni elämä on! Ja teen hulluna töitä jotta voisin tarjota heille enemmän kuin olen itse saanut, ja jättää perintöä.



Itsehän perin ainoastaan suonikohjut, äidiltä.



Mieheni taas on akateemisesta perheestä, mutta hänen vanhempiensa elintasoa tuskin koskaan saavutamme. Eikä hänellekään perintöä mitä todennäköisemmin ole tulossa kymmeniin vuosiin.

alle 50-vuotiaina 100-neliöinen kämppä ison kaupungin keskustasta, hirsimökki järvenrannalla ja kakkosasunto Etelä-Euroopan lomakohteessa. Kaikki velattomia.



Vanhempani ovat akateemisia, mutta sitä ikäpolvea jolle on aina löytynyt töitä. Itse olen myös akateeminen, mutta silppu- ja pätkätyökierteessä.



Perintöä odotellessa...

tosin vanhemmillakin menee nyt 30 v takaista paremmin taloudellisesti eivätkä koskaan ole missään talousahdongossa olletkaan, isä vain keskipalkkainen valtionvirkamies ja äiti kotiäiti. mutta edelleen vanhempani elävät suht nuukasti ja lahjoittavat verottajan sallimissa rajoissa meille lapsille.



ihmettelen noita porhovanhempia, joiden lapset ovat ottaneet opintolainaa ja nyt kärvistelevät pienin tuloin. onkohan vanhempia kohdannut jokin taloudellinen epäonni vai eivätkö kaikki vanhemmat todellakaan jeesaa lapsiaan..?

Verrattuna siihen, miten elin lapsuuden ja nuoruuden, olemme rutiköhyiä.

Vanhemmilla oli iso omakotitalo, uima-altaalla, puutarha oli arkkitehdin käsialaa ja meillä kävi puutarhuri hoitamassa nurmikkoja ja istutuksia. Koti oli sisustettu design-huonekaluilla, joita ei edes Suomesta saanut vaan niitä tilattiin ulkomailta. Oli kaupunkiasunto (jonka minä sain, kun muutin pois kotoa), kesämökki saaristossa, laskettelumökki Lapissa, purjevene, kaksi hevosta, minut puettiin pienestä asti merkkivaatteisiin ja - ihan oikeasti - ruokapöytään katettiin arkenakin pöytähopeat. Eikä tässä ole vielä edes kaikki.

ap

siis tehän ootte suorastaan KÖYHIÄ!!!! siis miten voit ikinä sopeutua!!??!!

Tosin lapsuudenkodin elintasoa ylläpitivät isovanhemmat :), eivät vanhemmat.



Just eilen siskon kanssa hihittelimme muiden puheenaiheiden joukossa sitä, että siinä kun muut ns nousevat yhteiskunnassa verrattuna isovanhempiinsa niin me olemme tulleet liukumäkeä alas niin, että suhisee.



Akateemisesti koulutettu minäkin, meillä bruttotulot yhteensä miehen kanssa reippaat 8000 eur. Mutta verrattuna edellisten sukupolvien elämään olemme ihan täysin eri tasolla :). Nämä laskettelivat Alpeilla jo tossa 60-70 -luvulla, matkustelivat paljon, kotoa löytyi apulaisia + muuta palvelusväkeä, kristallit ja hopeat hohtivat pöydässä jne. Kunnon porvarismeininkiä :)



Porvarismeininki on omasta kodistani melko kaukana :)

ja opintolainalla olen opiskellut ja sitä pitkään ja hartaasti pois maksanut. Mitään taloudellista tukea en ole heiltä saanut. Kun menimme mieheni kanssa naimisiin, otimme pankkilainan, 15 tuhatta markkaa. Sitä eivät vanhempani edes suostuneet takaamaan, puhumattakaan siitä, että olisivat jotenkin avustaneet, mieheni vanhemmat sitten sen summan takasivat.

teillähän on aivan järjettömän korkeat tulot.

Niin ja minulla selitys tulotasoon löytyy omien vanhempieni ammattien valinnasta - lapsuuden perheeni oli suvussa se pienituloisin ja "köyhin" siinä sukupolvessa. (Serkuksissa on sitten taas tuokin tasoittunut.) Eli mä en tule vanhemmiltani perimään oikein mitään (tai no, toki asunnon, mutta ei sen kummempaa). He kyllä perivät omiltaan, mutta se meni sitten peruskulutukseen. Äitini ei koskaan tottunut elämään oman perheen tulotason mukaan, vaan eli sujuvasti yli varojensa (varojemme) ja isoisäni sitten paikkailivat sitä.

Mun isoisäni sai ennen kuolemaansa vielä liki saman verran käteen eläkettä kuukaudessa kuin mieheni saa nyt. Eli yhdeksänkymppiseksi, eli oli kerryttänyt eläkkeensä liki kolmekymmentä vuotta aikaisemmin.



Ihan normituloista porukkaa olemme, toki kuulumme siihen olikos se nyt 10% suomalaisia, jotka ansaitsevat taloutena tuon yli 100 vuodessa. Mutta meitäkin on paljon.

Tosin, lapsuudenkodissani säästettiin ruuasta ja ihan kaikesta ihan jopa pihistellen kun rahaa ei muka ollut. Silti sitä oli vanhempien tupakointiin ja ravintolareissuihin.

Muistan kuinka ei saanut laittaa leivän päälle kuin pelkkää margariinia, tai sitten pelkkää juustoa.



Eikä ollut puhettakaan että siskolleni ja minulle olisi maksettu ajokortit. Veljelleni ostettiin kyllä ja sille ostettiin autokin.



Veljeni oli jostakin syystä muutenkin erikoisasemassa. Hän oli nuorin ja poika.

Hänelle ostettiin nakkeja, joita ei muut saaneet syödä. Hän sai laittaa leivän päälle mitä halusi.

Jos hän ei halunnut syödä sitä ruokaa mitä oli, niin äiti paistoi hänelle ranskalaisia.



Meilläkään ei ole ylimääräistä rahaa yhtään, mutta ruuasta ei kyllä pihistellä ja kaikille lapsille maksetaan ajokortit. Kahdelle ekalle on jo maksettu.