Miten saada äiti ymmärtämään, etten ole teiniäiti, ainakaan sellainen jonka hän mieltää

teiniäidiksi?



Meillä on äitini kanssa ollut pääsääntöisesti hyvät välit, toki ollaan oltu myös eri mieltä asioista ja äidilläni vei aikansa ennen kun hyväksyi poikaystäväni, nykyisen aviomieheni. Ihmisenä äitini on suurimmaksi osaksi ihana ja olemme tulleet toimeen, tosin hänen perusvikansa on aina ollut, että hän on hieman liian huolehtivainen eikä ymmärrä, että lapset kasvavat eivätkä ole enää lapsia, joita täytyy ohjata ja välillä myös arvostella, jos ei tee asioita niin kuin hän tekisi. Toisaalta ymmärrän äitiäni, koska hän on saanut kolme lastaan myöhäisellä iällä (äitini ei pitänyt edes olla mahdollista tulla raskaaksi) ja minä taas tulin raskaaksi ensimmäisen kerran melko nuorena, mutta ihan suunniteltu ja toivottu raskaus oli silti. Äidilleni raskauteni oli shokki ja kun selvisi, että tulossa on kaksoset niin siinä oli sitten vielä toinen shokki.



Sain kaksosemme kuukausi sen jälkeen kun olin täyttänyt 18v, mieheni tuolloin 20v. Sain opiskeltua itselleni ammatin oppisopimuksella ennen kun kaksoset syntyivät ja sain vakituisen työpaikan oppisopimuspaikaltani. Miehelläni on myös vakituinen työ, jonka ohessa opiskelee, jotta pääsisi ns. parempaan työhön, jossa jää enemmän aikaa perheelle. Alku oli rankka kaksosten kanssa, koska he valvottivat ekan puolvuotta ja sitten alkoi selvitä vähitellen itkujen syyt. Sen jälkeen on ollut vähän helpompaa tai se vaihtelee päivittäin. Mutta hetkeäkään ei olla kaduttu, että haluttiin vanhemmiksi nuorena. Nyt vajaa 3kk sitten syntyi meidän kolmas lapsi ja kaksoset ovat nyt 2v 4kk ikäisiä.



Äitini on kyllä ollut siinä mielessä aivan loistava ja ihana ja siitä olenkin hänelle kiitollinen, että on auttanut paljon sillon kun kaksoset valvottivat ja on nyt myöhemminkin ottanut heitä säännöllisesti hoitoon tai ainakin käynyt meillä kaksosia katsomassa. Tästä olen enemmän kuin kiitollinen, että lapsillamme on läheiset välit isovanhempiin ja myös muihin sukulaisiin jne.



Se, mikä minua tässä stressaa tai ahdistaa tai miten sen nyt sitten sanois on se, että äitini pitää minua yhä teiniäitinä. Eli hänestä en osaa mitään tehdä oikein vaan kertoo aina säännöllisesti, miten asiat pitäisi tehdä ja että kyllä ollaan tehty lapset ihan liian nuorena kun emme mitään osaa jne. Äitini on aina ollut sitä mieltä, että jos tulee raskaaksi alle 25v niin on teiniäiti ja yleensäkin liian nuori äidiksi, koska ei ole tarpeeksi kokemusta ja alle 25v haluaa vaan bilettää ja pitää hauskaa eikä osaa ottaa vastuuta.



Olen yrittänyt ns. antaa asian olla ja mennä toisesta korvasta sisään huonolla menestyksellä. Olen keskustellut äitini kanssa rauhallisesti ja hyvässä hengessä, että ymmärrän hänen näkökantansa ja että hänelle oli varmasti järkytys, että tulin nuorena raskaaksi ja vieläpä tarkoituksella, mutta että minä ja mieheni osataan olla vastuuntuntoisia ja rakastetaan lapsiamme yli kaiken jne. Ja että olen kiitollinen hänen avustaan ja siitä, että hän haluaa olla tekemisissä lastenlastensa kanssa, mutta etten jaksa hänen ainaista arvosteluaan. Nyt kun vielä muutenkin hormonit jyllää ja on myös univelkaa vauvan takia, niin kaikki sattuu vielä enemmän.



Täälläkin varmasti osa on sitä mieltä, että olen teiniäiti eikä se sinänsä häiritse, että pidetään teiniäitinä. Enemmän häiritsee se, että kaikki teiniäidit leimataan välinpitämättömiksi, vaikka näin ei ole todellisuudessa ja se arvostelija/leimaaja on vielä oma äiti.