Lue keskustelun säännöt.
Voi miksi miksi MIKSI????
18.09.2008 |
Miksi ihmeessä mun piti alkaa kyttäämään vauvan reisipoimuja nyt, kun en ole tehnyt sitä enää moneen kuukauteen? Vauva 5,5kk ja lonkat olleet ihan kunnossa, mutta nyt pari viikkoa sitten aloin kuitenkin uudelleen kytätä niitä ja hermoilla asiaa.
Johtuu ehkä siitä, että keskimmäinen oli 6kk kun hänellä etsimällä etsittiin lonkkaluksaatio ja hoidettiin lastalla 12 viikkoa. Asiaa alettiin siis tonkia 4kk iässä ja 2kk meni, että löysivät sen. Sitten todettiin, että ei varmaan tarvisi hoitoa, mutta kun se kerran löytyi niin hoidetaan. Ja ihan turhaan. Se lonkkamalja ei kuitenkaan tullut täydelliseksi ja tyttö on pian 3,5v eikä kävelyssä mitään vikaa.
Alkuun hermoilin tuon kolmosen kanssa asiaa paljon, mutta lonkat on jo moneen otteeseen todettu hyviksi ja silti mitä aloin hermoilla asiaa vielä. Vaikka vauva melkein konttaa ja näen hyvin, että hän käyttää jalkojaan ihan normaalisti ja samalla tavalla molempia. Ja lastenkirurgi sanoi, että mitään poimuja on turha kytätä, koska vauvan makkarajaloissa ne tulee miten tulee. Ja silti minä kyttään niitä hermostuneena ja panen merkille kaikki jutut.
Voi miksi mun pää tekee tän. :(
Kommentit (8)
Joo olen lukenut postraumaattisesta stressistä ja tunnistan itsessäni täysin ne oireet. Eli jotain sellaista tämä on. Pelkään jatkuvasti jotain sairautta, välillä itselläni ja välillä lapsilla. Luulin käsitelleeni vain tämän lonkkajutun jo tuon vauvan kohdalla aiemmin, mutta se pulpahti nyt uudelleen ja aloin pelätä että historia toistaa itseään. Tai itseasiassa olin varma, että se toistaa.
Aikoinaan miehen syöpä ja anopin syöpä todettiin saman viikon aikana kuin tuon keskimmäisen lonkkahoito loppui. Eli ne olikaikki samassa syssyssä. Ja sitten vielä parin kuukauden päästä ne meinasi sairaalassa aloittaa uudelleen tutkimaan sitä lonkkaa. Siinä kohtaa siirryin yksityiselle ja homma oli ok sitä myöten.
Mutta joo - minun on pitänyt tavallaan vetää tätä rekeä eteenpäin. Mies sairasti syöpää ja minä hoidin kahta pientä lasta kotona. Niin ja koiraa. Lapsen lonkkaluksaation hoito sekä se henkinen puoli asiasta oli täysin minun kontollani, koska mies ei kokenut siitä lonkkajutusta samaa huolta ja surua kuin minä. Eikä itseasiassa oikein kukaan ulkopuolinen tuntunut käsittävän sitä, että minä olin romahduspisteessä lapsen lonkkien takia mutta en niinkään miehen syövän takia.
Paljon olen puhunut ystävien kanssa asioista ja näistä peloista jne jne mutta eiväthän he oikein mitään osaa sanoa. Ammattilaisen kanssa pitäisi ja olisi jo pitänytkin puhua, mutta en vain saa aikaiseksi. Meillä on ihana neuvolalääkäri, joten hänelle voisin puhua mutta pitäisi se terkka saada pois sieltä kopista ensin. :///
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
itselläni on todettu heti syntymän jälkeen lonkka vika ja sitä oli hoidettu useita kuukausia!!!
ne hoidot tehoaa kyllä. kävelen normaalisti.
poikani ei perinyt samaa.
Olet todella onnellisessa tilanteessa, jos suurin huolesi on lapsen reisipoimut.
Joo totta toinen puoli. Ongelma on lähinnä se, että taustalla on paljon murhetta. Siis ollut mm. miehellä syöpä vajaa 3vuotta sitten ja tuon edellisen lapsen tosi epäselvä lonkkaluksaatio-juttu yms. Eli nyt, kun ei oikeasti ole mitään niin jatkuvasti etsin ja odotan sitä murhetta. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Posttraumaattinen stressireaktio noista vanhemman lapsen vastaavista ongelmista ja miehesi syövästä. Onko sinun pitänyt koko ajan olla vahva perheessä että kestäisitte kaiken? Oletko pystynyt pysähtymään ja suremaan pois vanhemman lapsen lonkkaongelmat ja syöpäsäikähdyksen? Laita muu perhe viikonloppuna jonnekin mummolaan, istu alas ja muistele kaikkia niitä tunteita mitä olet joutunut kokemaan ja itke silmäsi umpeen.
psyykesi ottaa tilaisuudesta vaarin ja haluaa käsitellä pois nuo asiat mitä teillä on tapahtunut. Olis hyvä kun voisit vaikka puhua jollekin?
Sen on alitajunnan keino kertoa päivätajunnalle mikä sitä vaivaa. Koska alitajunta ei voi koputtaa olalle ja sanoa että hei, tämä asia on käsittelemättä, se luo näytelmän, jossa sitä vaivaava asia esitetään kuin näytelmänä. Ja ihminen ihmettelee että MIKSI käyttäydyn näin, en halua olla tällainen!!