Miten voi selvitä, jos on teinistä alkaen ollut toisen kanssa

Todennäköisesti helpotus ajan myötä. Kenenkään ei pitäisi seurustella teinivuosista pitkälle aikuisuuteen. Eron käsittely nuorella iällä on perustaito.

Ikävä asia, jos on rakentanut elämänsä lapsesta asti toisen varaan. Pahimmillaan omat ystävyyssuhteetkin ovat jääneet parisuhteen mennessä edelle. Siinä ei auta kuin alkaa rakentamaan sitä elämää ja ystäväpiiriä ja oppia elämään yksin, kun ero tulee. 

Kyllä siitä selviää. Minulle kävi noin. Alkuun tuntui että elämä on lopullisesti pilalla, kaikki tuntemani hajosi palasiksi ja tuntui että kuolen sekä kipuun että yksinäisyyteen.

Rakensin itselleni uuden elämän. Eron myötä meni myös muita ihmissuhteita ja nykyiset ystäväni eivät olleet elämässäni suhteen aikana. He rakastavat ja tukevat minua aivan eri tavoin kuin kukaan ennen. He ovat itse asiassa suurin syy siihen miksi koen voivani nykyisin niin hyvin. Jotain helpotusta pahaan olooni etsiessäni kokeilin uusia asioita ja löysin useamman harrastuksen, joista saan älyttömästi mielihyvää. Lapsesta olen saanut voimaa elää ja hänen kanssaan luotiin uudet rutiinit. Parasta on kuitenkin ollut huomata mikä resilienssi itsessäni on, kun selvisin kaikesta siitä tuskasta jonka ero sai minussa aikaan. Ja olen tajunnut olevani arvokas persoona myös ilman sitä toista siinä vierellä. 

En kadu suhdetta, vaan nyt pystyn muistelemaan niitä hyviä hetkiä ja olemaan kiitollinen siitä että suhde tapahtui, mutta tiedän, että minua varten on vielä jotain muutakin tässä maailmassa. Alkuun olin todella katkera ja suurin osa ajasta kului vihan ja surun parissa. 

Eka ero sama tuska riippumatta vuosista.

Olen pahoillani en todella tiedä. Itse olken enemmän ja vähemmän elänyt koko iköni yli neljäkymmentä vuotta sinkkuna. - Aina joskus ihmettelen itsekin, miten olen pysynyt hengissä. - Ikävintä on että en itse edes tajua miksi juuri oma kohtaloni on ja on ollut ikisinkun osa. 

Mutta, jos nyt jotain yrittäisin sanoa Ap tilanteeseesi, niin aika, Muista ja säilytä tuo asenteesi, että parisuhteessasi oli paljon myös hyvää ja rakastettavaa, elämä, kuolja mikä lie vain päätti antaa sinulle tai teille uuden tilaisuuden; se mitä se tuo ja mahdollsitaa tulleessaan emme voi tietää. joten luottakaamme ja uskokaamme, että vielä myös jotain hyvää. 

Varo siis katkeroitumast aja kyynistymästä. itkeminen ja sureminen ovat sallittuja tunteita; jotta voi iloita, niin joskus on myös voitaba surrakin ja kokea murhetta; enkä nyt väitä, että parisuhteennekaan olis ollut aina yhtä iloa ja nautintoa. Nyt vain joudut kohtaamaan ja kokemaan ne tunteet, joita mahd. saatoit kokea ja jakaa tosien kanssa Sen yhden ja erityisne kanssa,. jonka kohtaamsita ja saamista omaan elämääni en ole haaveuistani ja unelmistani huolimatta koskaan saanut, enkä sano näin nyt vertaillakseni tai haastaakseni, että kuka meistä oikein olisi kärsinyt sydänsuruja eniten.   

Vierailija kirjoitti:

Kenenkään ei pitäisi seurustella teinivuosista pitkälle aikuisuuteen. Eron käsittely nuorella iällä on perustaito.

 

Tämä on ihan totta. On myös hyvä että jokaisella on kokemus yksinasumisesta ennen avoliittoa/avioliittoa. Kamala katsella ihmisiä jotka eromurheen lisäksi ovat täysin hukassa käytännön asioista. 

Ihan kauhea ajatus olla yhdessä saman ihmisen kanssa teinistä keski-ikään ja siitä yli. Ei ole ihan tervettä. Moni onkin tällaisessa suhteessa vain tottumuksesta kun ei osaa muutakaan.

Vierailija kirjoitti:

Ikävä asia, jos on rakentanut elämänsä lapsesta asti toisen varaan. Pahimmillaan omat ystävyyssuhteetkin ovat jääneet parisuhteen mennessä edelle. Siinä ei auta kuin alkaa rakentamaan sitä elämää ja ystäväpiiriä ja oppia elämään yksin, kun ero tulee. 

 Tuohan se on. Itse olen elämän varrella oppinut, että pitkäkin suhde voi loppua, kaikkea voi tulla. Vaikka luulisi, että me ei erota koskaan. Ikinä et voi tietää. Olen oppinut että omavarainen pitää olla, eikä tuudittautua ja ripustautua toiseen.

Vierailija kirjoitti:

Todennäköisesti helpotus ajan myötä. Kenenkään ei pitäisi seurustella teinivuosista pitkälle aikuisuuteen. Eron käsittely nuorella iällä on perustaito.

 

Vai niin, teini vuosista keski-ikään. Yhdessä jo 31 vuotta ja jatkuu.

Vierailija kirjoitti:

Todennäköisesti helpotus ajan myötä. Kenenkään ei pitäisi seurustella teinivuosista pitkälle aikuisuuteen. Eron käsittely nuorella iällä on perustaito.

 

What? Provoiletko? Eihän kukaan tosissaan voi ajatella noin?

Tietysti joillain ne nuoruudenrakkaudet kestää, ja toiset eivät edes löydä nuorena mitään rakkautta mistä voisi edes erota ja kehittää erotaitojaan xD 

Aina ihastuessa/rakastuessa pitäisi pitää jalat maassa ja muistaa ettei pitäisi nojautua toisen ihmisen varaan. Koska kuka tahansa voi joutua tyhjän päälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikävä asia, jos on rakentanut elämänsä lapsesta asti toisen varaan. Pahimmillaan omat ystävyyssuhteetkin ovat jääneet parisuhteen mennessä edelle. Siinä ei auta kuin alkaa rakentamaan sitä elämää ja ystäväpiiriä ja oppia elämään yksin, kun ero tulee. 

 Tuohan se on. Itse olen elämän varrella oppinut, että pitkäkin suhde voi loppua, kaikkea voi tulla. Vaikka luulisi, että me ei erota koskaan. Ikinä et voi tietää. Olen oppinut että omavarainen pitää olla, eikä tuudittautua ja ripustautua toiseen.

Ja yleensä jompikumpi jää joka tapauksessa yksin kun toinen kuolee. Harvoin sitä samalla kertaa lähdetään. 

Vierailija kirjoitti:

Aina ihastuessa/rakastuessa pitäisi pitää jalat maassa ja muistaa ettei pitäisi nojautua toisen ihmisen varaan. Koska kuka tahansa voi joutua tyhjän päälle.

Näinhän se, - Mutta toisaalta ikisinkkuna itse olen alkanut pelkäämään, että jos joskus kävisi vielä niin onnekkaasti, että minäkin saisin mahdollsiuuden edetä parisuhteeseen, niin pilaisin kaiken omalla epävarmuudellani, joka tahtomattaankin saattaisi puskea minusta ulos. - Kun tämän tästä tälläkin palstalla saa lukea, kuinka jyvät meiehht ovat aina varattuja tai löytävät helsposti halutessaan uuden. Entäs sitten kun oma tilanne on kuin itsellä ei lainkaan kokemusta parisuhteesta? - Miksi kukaan rakastusi ja ihastuiosi minuun oikeasti kun ei ole tähänkään asti halunnut? 

Toisaalta en nyt ihan typeryksenä (en esim tarvitse alkoholia ollakseni luontevasti naisen vierellä omana itsenäni) tai arkajalkana osaa itseäni pitää olenhan saanut elämäni aikana solmittua vastavuoroisia ihmissuhteita niin miesten kuin naisten kanssa,

Eivät he ei yksikään heistä tietenkään ole sama kuin se yksi ja erityinen, jonka kanssa vielä joskus  -kuten hän vastaavin tuntemuksin minun-  kanssa voisi edetä kohti parisuhdetta, jossa saattaisimme elää ja olla yhdessä, Mutta ovat nämä muut ihmissuhteeni anataneet ja mahdollsitaneet hyvin paljon ja auttaneet pitämään itseni järjissänikin, koska en osaa pitää erityisenä introverttina en tosin eksovertiinakaan vaan hotain näiden ääripäiden väliltä, kuten kai useimmat meistä on.  

Vierailija kirjoitti:

Ihan kauhea ajatus olla yhdessä saman ihmisen kanssa teinistä keski-ikään ja siitä yli. Ei ole ihan tervettä. Moni onkin tällaisessa suhteessa vain tottumuksesta kun ei osaa muutakaan.

Ei kai sitä nyt pidä erota, jos on sattunut löytämään sen oikean jo nuorena, jos rakkautta riittää.