Onko OK ottaa toisen asukkaan pyykit pois pyykkituvan kuivaushuoneesta?
Tilanne on siis se, että edellisen henkilön pyykkivuoro on päättynyt jo kolmelta, ja kun omani alkoi kuudelta, kuivaushuoneessa on edelleen tuulettimet ja kuivuri laulamassa, ja takuulla rutikuivat pyykit lepattelee siellä iloisesti täyttämässä naruja. Ei mitään pikkupyykkiä pelkästään edes, vaan vuodevaatteita ja sellaisia.
Tää asukas on varmaan katsonut että loppupäivän vuorot oli tyhjänä, eikä huomannut että minä kävin merkkaamassa oman vuoroni sen jälkeen. Niitä kuivattimia ei myöskään saisi laulattaa muuta kuin omalla vuorolla, ja se maksaa per tunti.
Nyt mun pyykit on jo pyörineet, ja seuraava koneellinen menossa sisään ja nää märät pitäis saada tonne sekaan. Kaikki ei mahdu, joten onko OK vain ottaa vieraan ihmisen pyykit pois? Mihin ne edes tunkisin jotta ei tule sanomista. En oikein tunne etikettiä, sillä oma pyykkikone on ollut rikki vasta kuukauden, ja tähän asti tällaista ei ole tullut vastaan.
Kommentit (16)
Laita ne toisen pyykit yhdelle narulle päällekkäin jos ovat kuivia.
Siis tyyppi käyttää kuivuria ilmaiseksi tunteja? Jotain pitää sanoa.
Meilläkin lukee pesutuvan ohjeissa, että vuoron päätyttyä toisen pyykit saa kasata siististi aputasolle, jos niitä ei ole haettu pois.
Harvoin on tarvinnut noin tehdä, kaksi kertaa täällä 4v asuessa.
Tiivistät sen pyykit parille narulle et omas mahtuu.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on säännöissä että saa siirtää toisen kuivuneet pyykit pois jos niitä ei ole haettu. Ei ongelma.
Juuri näin.
Sääntöjen rikkojille ei armoa.
En laittaisi omia märkiä pyykkejä toisen kuivuneiden sekaan. Kasaisin kuivat jonnekin sivuun tai yhdelle narulle. Sitten omat kuivumaan ja jos mahdollista, jätä viesti että sori vain vuoro vaihtui. Mukavaa iltaa! :)
Tietenkin laskostat ne tai siirrät siististi reunaan. Turha avuttomuus pois ja järkeä saa käyttää.
Veisin kotiin kuivumaan jos siellä on tilaa. Jos ei ole, niin sitten nostaisin toisen pyykit pois narulta.
Olen tuossa tilanteessa taitellut kuivat pyykit siistiin pinoon kuivaustelineen päälle. Mitään lappuja en ole jättänyt, koska tiedän kuka meidän talossa jättää pyykkinsä kuivaushuoneelle päiväkausiksi, eikä häneen mitkään laput tehoa.
Ei mitään lappuja tarvitse jättää. Ne ovat omiaan vain provosoimaan.
Itselleni kerran käynyt näin. Viikkasin kuivat pyykit ja laitoin pinoon mankelihuoneen apupöydälle.
Naapurirapun smugu on ominut koko pyykkituvan ja kuivaushuoneen, eikä varaa edes aikaa. Heitän aina sen röijyt surutta nurkkaan. Mutta eihän ne opi.
Meillä on säännöissä että saa siirtää toisen kuivuneet pyykit pois jos niitä ei ole haettu. Ei ongelma.