Lapsen kaveri on meillä joka päivä
Heti koulun jälkeen tulee meille, on yleensä alkuiltaan asti. Syö meillä ruoan.
Äitinsä kai olettaa, että olemme joku iltapäivähoitola.
Kommentit (39)
Palstalla kirjoittamisen sijaan avaa suusi lapsellesi, kaverille ja kaverin äidille. Ole hyvä.
Juu ja lapselta kun kysyy millon pitää lähteä kotiin, niin vastaus on että saan olla niin pitkään kun haluan.
Ottakaa vanhemmat vastuu lapsistanne ja kutsukaa muksunne ihmisten ajoissa kotiin!
Ajattelisin, että kiva kun lapsella on kaveri. Ehkä myös miettisin, että miksi ei mene kotiinsa ja onkohan siellä kaikki hyvin. Eipä joku lapsi meitä myöskään konkurssiin syö.
Ainoa asia mikä saattaisi häiritä, olisi se, että jatkuvasti on joku vieras kotona. Että ei saisi olla kotonaan rauhassa. Jos olisi tuttu kiva lapsi niin ei sekään häiritsisi.
Tehtäväsi ei ole selvittää tuon lapsen kotioloja. Jos epäilet, että kaikki ei ole kunnossa ja muutenkin tuossa tilanteessa tee lasu. Sossun tehtävä on selvittää asia. Sossulla on siihen myös toisenlaiset resurssit kuin sinulla. Jos lähdet itse hoitamaan asiaa ja tekemään selvitystä voit pahimmillaan joutua vaaraan.
Vierailija kirjoitti:
Päästät sisälle koska? Annat ruokaa koska? Meillä naapuri luuli et heidän lapsensa voi lähettää meille noin vain ja itse lähti autolla jonnekkin. Vähän aikaa sitä siedin,kunnes tuli ovelle ja sanoin nyt ei käy. Ikkunasta näin et se oli talvipakkasella pihalla sit useita tunteja. Ei tullu sen jälkeen kertaakaan.
Luehan postauksesi uudestaan. Ajatuksella.

Et kysynyt etkä ottanut selvää oliko hänellä kaikki hyvin: oliko hänellä kotona ruokaa, olivatko vanhemmat jättäneet hänet yksin, olivatko vanhemmat selvin päin. Olisit voinut pelastaa lapsen. Sen sijaan sinäkin hylkäsit hänet. Hieno homma.

Niin? Luettu. Mitä sitten ja siihen vastattu.
Ja sinä sallit hänen tuhota arkenne? Kyläilyistä sovitaan etukäteen äidin kanssa ja hän tulee mukaan kahville.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päästät sisälle koska? Annat ruokaa koska? Meillä naapuri luuli et heidän lapsensa voi lähettää meille noin vain ja itse lähti autolla jonnekkin. Vähän aikaa sitä siedin,kunnes tuli ovelle ja sanoin nyt ei käy. Ikkunasta näin et se oli talvipakkasella pihalla sit useita tunteja. Ei tullu sen jälkeen kertaakaan.
Et kysynyt etkä ottanut selvää oliko hänellä kaikki hyvin: oliko hänellä kotona ruokaa, olivatko vanhemmat jättäneet hänet yksin, olivatko vanhemmat selvin päin. Olisit voinut pelastaa lapsen. Sen sijaan sinäkin hylkäsit hänet. Hieno homma.
Tuossa tilanteessa olisi pitänyt soittaa hätänumeroon ja selittää tilanne. Sieltä olisi lähetetty poliisi ja sosiaalitoimi. Vieraan lapsen hyvinvointi ei ole naapurin vastuulla.

Useita tunteja pakkasessa? Et vaikuta hyvältä ihmiseltä.
Eikö ole parempi, että lapset ovat teillä kuin hengaamassa jossain ostarilla? Rajoja voi silti olla, esim. saa tulla kolmena päivänä viikossa ja kotiin syömään kahtena näistä.
Vierailija kirjoitti:
Se, että lapsesi kaveri on teillä joka päivä, voi herättää monenlaisia tunteita ja kysymyksiä. Tässä on joitakin näkökulmia ja käytännön vinkkejä tilanteen hallintaan:
Myönteiset puolet
Sosiaalinen kehitys: Lapsesi saa harjoitella sosiaalisia taitoja ja ylläpitää läheistä ystävyyssuhdetta.
Turvallisuus: Tiedät missä lapsesi ja hänen ystävänsä ovat.
Tekemistä: Lapsilla on seuraa ja tekemistä, mikä vähentää tylsistymistä.
Huomioitavat asiat ja ratkaisuehdotukset
1. Rajat ja rutiinit:
Aika: Sopikaa selkeästi, milloin kaveri saa tulla ja milloin hänen tulee mennä kotiin (esim. koulun jälkeen klo 17.30 asti, tai illalliseen asti).
Säännöt: Keskustele lapsesi ja hänen kaverinsa kanssa talon säännöistä (esim. läksyt pitää tehdä ensin, ei saa hyppiä sohvalla).
Olenko ainoa jota vituttaa nämä typerät AI -vastaukset?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se, että lapsesi kaveri on teillä joka päivä, voi herättää monenlaisia tunteita ja kysymyksiä. Tässä on joitakin näkökulmia ja käytännön vinkkejä tilanteen hallintaan:
Myönteiset puolet
Sosiaalinen kehitys: Lapsesi saa harjoitella sosiaalisia taitoja ja ylläpitää läheistä ystävyyssuhdetta.
Turvallisuus: Tiedät missä lapsesi ja hänen ystävänsä ovat.
Tekemistä: Lapsilla on seuraa ja tekemistä, mikä vähentää tylsistymistä.
Huomioitavat asiat ja ratkaisuehdotukset
1. Rajat ja rutiinit:
Aika: Sopikaa selkeästi, milloin kaveri saa tulla ja milloin hänen tulee mennä kotiin (esim. koulun jälkeen klo 17.30 asti, tai illalliseen asti).
Säännöt: Keskustele lapsesi ja hänen kaverinsa kanssa talon säännöistä (esim. lä
Miten joku kehtaa?
meillä sanotaan kaverille että meillä on nyt ruokaaika.mene kotias ja tule sitten ruuan jälkeen uudestaan jos huvittaa.
ei kuulu meille jos kaveri ei kotona saa ruokaa.näin se oli ennen ja näin se on tänään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päästät sisälle koska? Annat ruokaa koska? Meillä naapuri luuli et heidän lapsensa voi lähettää meille noin vain ja itse lähti autolla jonnekkin. Vähän aikaa sitä siedin,kunnes tuli ovelle ja sanoin nyt ei käy. Ikkunasta näin et se oli talvipakkasella pihalla sit useita tunteja. Ei tullu sen jälkeen kertaakaan.
Tuossa tilanteessa olisi pitänyt soittaa hätänumeroon ja selittää tilanne. Sieltä olisi lähetetty poliisi ja sosiaalitoimi. Vieraan lapsen hyvinvointi ei ole naapurin vastuulla.
No ei poliisi ja sosiaalitoimi tule mihinkään, jos lapsi on pihalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päästät sisälle koska? Annat ruokaa koska? Meillä naapuri luuli et heidän lapsensa voi lähettää meille noin vain ja itse lähti autolla jonnekkin. Vähän aikaa sitä siedin,kunnes tuli ovelle ja sanoin nyt ei käy. Ikkunasta näin et se oli talvipakkasella pihalla sit useita tunteja. Ei tullu sen jälkeen kertaakaan.
Et kysynyt etkä ottanut selvää oliko hänellä kaikki hyvin: oliko hänellä kotona ruokaa, olivatko vanhemmat jättäneet hänet yksin, olivatko vanhemmat selvin päin. Olisit voinut pelastaa lapsen. Sen sijaan sinäkin hylkäsit hänet. Hieno homma.
Tuossa tilanteessa olisi pitänyt soittaa hätänumeroon ja selittää tilanne. Sieltä olisi lähetetty poliisi ja sosiaalitoimi. Vieraan lapsen hyvinvointi ei ole naapurin vastuulla.
Normaali, empatiakykyinen ihminen ottaa vastuuta - etenkin tuntemastaan lapsesta!
Sairasta laitaa lapsi pakkaseen, etenkin jos ulkona on kylmä ja lapsella ei ole muuta paikkaa. Sanoa pitää vanhemmalle, ettei lapsi ole tervetullut kotiinsa.
Tosin tuollainen empatiakyvytön ihminen kasvattaa omat lapsensakin taatusti emotionaalisesti kylmiksi, joten pitkällä aikavälillä kylmään jätetty lapsi ei välttämättä menetä mitään - toki traumoja voi tulla huonosta kohtelusta, etenkin jos muutenkin elää vailla huolenpitoa.
Ei kuulosta hyvältä. Laittakaahan kaveri menemään kotiinsa tekemään läksyjä ja kotitöitä.
Teillä ei siis ole mitään sääntöjä kavereiden suhteen? Yleensähän mennään kotiin koulun jälkeen ja annetaan läksyrauha. Kyläilyt suoraan koulusta sovitusti.
Pitäisikö ap nyt sopia kyläilysäännöt eikä valittaa.
Täälläkin lapsen yksi kaveri usein meillä. Käy itse jääkaapilla.
Eilen ostin kaupasta neljä jäätelötuuttia, oltais tänään syöty jälkiruoaksi. Lapsen kaveri oli napannut kaksi niistä mukaansa, kun oli lähtenyt kotiinsa.