Lue keskustelun säännöt.
Tänään taas ikävä sinua
Kommentit (18)
Kohta kuusi vuotta. En tajua. Mitään aktiivista en tee ruokkiakseni tätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi se on traumasidos?
Hän kohteli minua henkisesti hirvittävällä tavalla - monin eri tavoin, ja monella tasolla. Laskelmoidusti. Siitä huolimatta annoin asioiden olla, koska jäin häneen - julmuudesta ja välinpitämättömyydestä huolimatta - koukkuun. Luultavasti ei vieläkään näe itsessään ja käytöksessään mitään vikaa, eikä kadu niitä.
Meinaatko monta vuotta vielä jatkaa tätä itsesi kiusaamista?
Vierailija kirjoitti:
Meinaatko monta vuotta vielä jatkaa tätä itsesi kiusaamista?
Ei ole minun hallinnassani. Olen käynyt jopa terapiassa. Kuolema korjaa kätsimyksen - myös tässä asiassa. Ja karma koston.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se menee kyllä ohi, kun sen käsittelee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meinaatko monta vuotta vielä jatkaa tätä itsesi kiusaamista?
Ei ole minun hallinnassani. Olen käynyt jopa terapiassa. Kuolema korjaa kätsimyksen - myös tässä asiassa. Ja karma koston.
Kuulostat mt-ongelmaiselta. Ei ihme, että ex jätti sut. Hae itsellesi joku lääkitys, jospa se auttaisi?
Vierailija kirjoitti:
Se menee kyllä ohi, kun sen käsittelee.
Ei se mene. Usko pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se menee kyllä ohi, kun sen käsittelee.
Ei se mene. Usko pois.
Kyllä menee. Ajan kanssa. Löydät jotain parempaa tilalle. Huonoa suhdetta ei kannata haikailla takaisin. Aina kun se henkilö tulee mieleesi, ajattele sen pahinta tekoa ja yritä yhdistää se siihen positiiviseen muistoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se menee kyllä ohi, kun sen käsittelee.
Ei se mene. Usko pois.
Kyllä menee. Ajan kanssa. Löydät jotain parempaa tilalle. Huonoa suhdetta ei kannata haikailla takaisin. Aina kun se henkilö tulee mieleesi, ajattele sen pahinta tekoa ja yritä yhdistää se siihen positiiviseen muistoon.
Tuskin. En myöskään haikaile takaisin mihinkään, ainoastaan ikävä vaivaa. Se on ajoittain ihan fyysistä kipua; painaa hartiat kumaraan, jäytää sydänalassa. Ihan tutkimustenkin mukaan tunne ohittaa lähes aina järjen. En myöskään pidä ajatuksesta itseni(kään) huijaamisesta; korvaava toiminta/suhde olisi juuri sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se menee kyllä ohi, kun sen käsittelee.
Ei se mene. Usko pois.
Kyllä menee. Ajan kanssa. Löydät jotain parempaa tilalle. Huonoa suhdetta ei kannata haikailla takaisin. Aina kun se henkilö tulee mieleesi, ajattele sen pahinta tekoa ja yritä yhdistää se siihen positiiviseen muistoon.
Kun ei se onnistu. Tai jos onnistuu, niin sillä pahalla ei ole väliä. Mulla kolmatta vuotta kun pääsin eroon väkivaltaisesta miehestä, väkivalta kesti pari vuotta. Edelleen tulee joku tarrautumisreaktio huonoina aikoina. Se teki pahaa, mutta piti musta huoltakin. Ei olis tarvinnut pitää huolta ilman sen tekemisiä. Onko tää nyt se Tukholmasyndrooma?
Oon käynyt juttelemassa ammattilaisten kanssa, oon onneksi saanut vapaasti puhua kaverien kanssa aina kun tuntuu siltä, oon keskittynyt itseen,viettänyt aikaa ihanien ja turvallisten ihmisten kanssa, oon saanut olla ilman pelkoa ja hätää, musta on huolehdittu, oon saanut rakastaa ja olla rakastettu.
Ei se vaan häviä sieltä taustalta. Ja tosiaan kun häneen tekis mieli ottaa yhteyttä just pahimpina hetkinä et "auta mua" vaikka suurilta osin sen takia sitä apua edelleen tarviisin.
No sen verran onneks on jo itsesuojeluvaistoa että en sitä tee mutta se lurkkii siellä taustalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se menee kyllä ohi, kun sen käsittelee.
Ei se mene. Usko pois.
Kyllä menee. Ajan kanssa. Löydät jotain parempaa tilalle. Huonoa suhdetta ei kannata haikailla takaisin. Aina kun se henkilö tulee mieleesi, ajattele sen pahinta tekoa ja yritä yhdistää se siihen positiiviseen muistoon.
Tuskin. En myöskään haikaile takaisin mihinkään, ainoastaan ikävä vaivaa. Se on ajoittain ihan fyysistä kipua; painaa hartiat kumaraan, jäytää sydänalassa. Ihan tutkimustenkin mukaan tunne ohittaa lähes aina järjen. En myöskään pidä ajatuksesta itseni(kään) huijaamisesta; korvaava toiminta/suhde olisi juuri sitä.
Tämä. Feel you <3
Traumasidos on kyllä yksi ikävimmistä tiloista mihin ihminen voi joutua. Ja myös käsittämättömin.
Hep! Aihe kiinnostaa minua. Olisiko muilla jakaa traumasidoskokemuksia?
Minä olen myös kärsinyt vuosia ko *taudista*. En todellakaan ole riippuvaa tai roikkuvaa ihmistyyppiä, en myöskään ihastu tai rakastu helposti. Ahdistun omasta heikkoudestani ja pienuudestani tämän edessä, voimattomuudesta ja jähmettymisestä. Jokin hirvittävä voima tuossa ihmisessä minuun oli - hyvässä ja pahassa.
kellä ei olisi.