Haukkumanne Päivi Räsänen & KD pelasti lapsilisät ja kotihoidontuen
ulkaistu: 19.08.2011 14:43, päivitetty: 19.08.2011 14:48
Suomen merkittävin turvallisuusuhka ovat etenkin päihdeongelmien aiheuttamat henkeen ja terveyteen kohdistuvat rikokset, sanoo kristillisdemokraattien puheenjohtaja, sisäministeri Päivi Räsänen.
Räsänen kiristäisi alkoholipolitiikkaa edelleen korottamalla verotusta ja kieltämällä mielikuvamainonnan. Hän olisi valmis rajoittamaan myös alkoholin saatavuutta.
- Jos viinimaa Italiassa jalkapallo-otteluissa alkoholitarjonta on kiellettyä, miksi meillä ei pystytä sulkemaan kaljahanoja lätkämatseissa? Räsänen kysyi.
Vankeinhoidon käytäntöä, jossa ensikertalaisen henkirikoksesta saama vankeusaika puolitetaan, tulisi Räsäsen mielestä harkita uudelleen.
Kolmen vuoden koeaikaa vapautumisen jälkeen tulisi hänen mukaansa pidentää esimerkiksi aiemmin voimassa olleeseen viiteen vuoteen.
Hallitusohjelmassa näkyy Räsäsen mukaan kristillisdemokraattien kädenjälki. Vahingolliset leikkauskohteet, kuten kotihoidontuki ja lapsilisät, pystyttiin torjumaan.
- On selvää, että ilman puoluettamme hallitusohjelman perhepoliittiset linjaukset olisivat arvolähtökohdiltaan toisennäköiset.
Räsänen puhui kristillisdemokraattien tänään alkaneessa puoluekokouksessa Kokkolassa.
STT
Kommentit (20)
Kristillisissä perhearvoissa ei ole mitään pahaa. Vähäosaisista, köyhistä ja lapsiperheistä täytyy pitää huolta olipa taloustilanne mikä hyvänsä.
Toisaalta taas odotan sitä että rikoslakiin saadaan todella muutosta, esim.pedofiilit ja raiskaajat ansaisisivat saada elinkautisia rangaistuksia. Sakot ja vuoden ehdollinen ovat suurta pilkkaa uhria kohtaan.
Musta on ihana kuulla häntä!!
Kristillisissä perhearvoissa ei ole mitään pahaa.
tuo iki-ihana Päivikin on laajasti niittänyt mainetta. Päivi voisi myös olla harjoittamatta heteroseksualisuuttaan, vaikka vain kokeeksi, pari vuosikymmentä.
oman napansa kiillottamiseen. Mun mielestä on taas selvää, että jos kuusi puoluetta tekee päätöksiä yhdessä, siinä pärjätään vain yhteistyöllä, eikä sillä, että joku kovasti tahtoo jotain.
niinkauan kun ei ota uskontoa politiikkaan mukaan.
Kristillisissä perhearvoissa ei ole mitään pahaa.
tuo iki-ihana Päivikin on laajasti niittänyt mainetta. Päivi voisi myös olla harjoittamatta heteroseksualisuuttaan, vaikka vain kokeeksi, pari vuosikymmentä.
homoseksuaaleja harjoittamaan seksuaalisuuttaan. KD puolueena ajaa avioliiton käsitteen pitämistä miehen ja naisen välisenä, ja Räsänen yksityishenkilönä ei kannata sitä, että kirkko siunaa homoseksuaalisten ihmisten rekisteröidyt parisuhteet.
Pidättäytyminen homosuhteista on uskovan homoseksuaalin päätös, ja Suomessa on uskonnonvapaus, joten se ei ole kenenkään muun asia.
vaatinut olemaan harjoittamatta seksuaalisuuttaan.
niinkauan kun ei ota uskontoa politiikkaan mukaan.
Räsänen on omasta vakaumuksestaan vastannut toimittajien kysymyksiin, mutta sitä ei tarvitse sekoittaa hänen toimintaansa poliitikkona.
Toi on just niin surullista siksi, että voisin ihan hyvin äänestää KD:ta koska pitävät lapsiperheiden puolta näissä tukiasioisa jne, mutta kun suvaitsevaisuus ei kuulu heidän poliittiseen ohjelmaansa menee mun ääni muualle.
Kristillisissä perhearvoissa ei ole mitään pahaa.
tuo iki-ihana Päivikin on laajasti niittänyt mainetta. Päivi voisi myös olla harjoittamatta heteroseksualisuuttaan, vaikka vain kokeeksi, pari vuosikymmentä.
homoseksuaaleja harjoittamaan seksuaalisuuttaan. KD puolueena ajaa avioliiton käsitteen pitämistä miehen ja naisen välisenä, ja Räsänen yksityishenkilönä ei kannata sitä, että kirkko siunaa homoseksuaalisten ihmisten rekisteröidyt parisuhteet.
Pidättäytyminen homosuhteista on uskovan homoseksuaalin päätös, ja Suomessa on uskonnonvapaus, joten se ei ole kenenkään muun asia.
Missään vaiheessa ei ole ollut puhetta että kirkon pitäisi siunata homoseksuaalien avioliitot, on vain puhuttu että homoseksuaalitkin saisivat mennä Suomessa (oli joskus aikoinaan tasa-arvoasioissa edelläkävijä, nykyään ei todellakaan) naimisiin. Ja ei, rekisteröity parisuhde ei ole sama asia laillisesti.
Sinälläänhän mitä Räsäskä suustaan laukoo, liitetään automaattisesti kristillisten mielipiteeksi ja kannaksi asioihin, joten Räsäskä voisi välillä miettiä mitä sanoo. Jos kysytään valtaosalta ihmisistä, he sanovat että kaikki kristilliset ovat samaa mieltä Räsäskän kanssa.
Oikeasti Räsäskän naaman näkeminen pilaa jo päiväni.
Miten ihmeessä sellainen nainen on päässyt lääkäriksi?
Miten ihmeessä ihminen voi olla niin sokea omien sanojensa epäkohdille ja ajattelutavalle, eikä näe omissa toiminnoissaan mitään epäkohtia tai ristiriitaisuuksia.
Ja muuten. Niitä on muitakin jotka ovat pitäneet lapsiperheiden puolta kuin Räsäskä. Itse henk. koht. löysin sellaisen ja jota äänestinkin vielä. Oli vasemmistolaisia.
lähti kyllä siitä, kun Räsäselta suoraan kysyttiin mielipidettä tähän avioliitto-kysymykseen, sekä kirkon siunaamisasiaan. Ja hän vastasi rehellisesti, mihin hänellä on oikeus. Hän ei asiaa lähtenyt ottamaan esille, vaan toimittaja, jolla oli varmasti Räsäsen kanta tiedossa.
Räsäsen pääsy lääkäriksi ei ole kummallista, koska meillä oikeasti on se uskonnonvapaus, lääkärillä saa olla uskonnollinen vakaumus. Jos oikeasti mietit, mitä Räsänen on ihan oikeasti sanonut, se ei ole niin kovin kummallista. Hän ei ole pyrkinyt loukkaamaan ketään, ei käytä kenestäkään halventavia ilmauksia, (tyyliin että jonkun naaman näkeminen pilaisi hänen päivänsä) vaan hän kertoo, mikä on Raamatun kanta tiettyihin asioihin.
Sinänsä jännä, että Päivi Räsästä saa haukkua ja pilkata, mutta Timo Soinilla on näistä vakaumuksellisista asioista ihan samanlaiset mielipiteet kuin Räsäsellä, ja hän on ne myös julkisuudessa sanonut, eikä häntä samaan tyyliin pilkata ja haukuta.
niinkauan kun ei ota uskontoa politiikkaan mukaan.
Räsänen on omasta vakaumuksestaan vastannut toimittajien kysymyksiin, mutta sitä ei tarvitse sekoittaa hänen toimintaansa poliitikkona.
että _hänen_ mielestään (vakaumuksen mukaan) Suomeen ei tulisi ottaa yhtäkään maahanmuuttajaa missään tilanteessa, ei opiskelemaan tai töihin, saatika sitten pakolaiseksi, niin kukaanhan ei "sekottaisi" sitä hänen toimintaansa poliitikkona?
Jep. Jokaisen poliitikon jokainen mielipide yhdistetään hänen toimintaansa poliitikassa. Näin se vain on, eikä tule miksikään muuttumaan. He ovat itse tiensä valinneet ja sen verran tulisi olla järkeä päässä etteivät laukoisi mitä tahansa kommentteja (otetaan esimerkiksi se, että Räsänen on sanonut lääkärinä(kin) että homoseksuaalisuus on sairaus) niin se vaikuttaa heidän uskottavuuteen politiikassa.
Tuskinpa kukaan totaali ateisti tai vaikkapa wicca alkaa Räsästä äänestämään juurikin siksi että Räsänen lainaa joka toisessa lauseessa raamatun "totuuksia".
että kotihoidontuki on tärkeä vain sen luojalle eli keskustalle (hallituksen ainut mies Marjatta Väänänen väänsi oikeudenmukaisuuden puolesta ja kovaa), vihreille ja kristillisdemokraateille. Jos tämä olisi ainut asia politiikassa niin näistä kolmesta perusturvapuolueesta pitäisi ehdottomasti valita.
Muiden puolueiden sosiaalipoliittinen linja edustaa muuta peruslinjaa.
juuri siksi, että ihmiset voivat äänestää arvojensa mukaista polittiikkaa.
Jos itselle esim homoseksuaalien adoptio-oikeus ja avioliittoon vihkiminen ovat ykkösasioita, niin tietenkään kristillisdemokraatteja tai perussuomalaisia ei kannata äänestää.
Mutta jos ne eivät ole kynnyskysymyksiä, niin sitten voi miettiä sitä muuta politiikkaa, ja jättää nämä pohdinnat sivuun, harva nimittäin löytää poliitikkoa, joka on aina täsmälleen samaa mieltä itsensä kanssa kaikesta.

Minulle kolahtaa kristillisdemokraattien perhepolitiikka aika hyvin eikä kysymys homojen avio-oikeudesta todellakaan ole minulle mikään kynnyskysymys. Itseasiassa olen sitä mieltä, että kirkko pysyköön omissa ohjeissaan, mutta maallisella lainsäädännöllä voitaisiin rekisteröidin parisuhteen asemaa parantaa vastaamaan avioliittoa.
lähti kyllä siitä, kun Räsäselta suoraan kysyttiin mielipidettä tähän avioliitto-kysymykseen, sekä kirkon siunaamisasiaan. Ja hän vastasi rehellisesti, mihin hänellä on oikeus. Hän ei asiaa lähtenyt ottamaan esille, vaan toimittaja, jolla oli varmasti Räsäsen kanta tiedossa.
Räsäsen pääsy lääkäriksi ei ole kummallista, koska meillä oikeasti on se uskonnonvapaus, lääkärillä saa olla uskonnollinen vakaumus. Jos oikeasti mietit, mitä Räsänen on ihan oikeasti sanonut, se ei ole niin kovin kummallista. Hän ei ole pyrkinyt loukkaamaan ketään, ei käytä kenestäkään halventavia ilmauksia, (tyyliin että jonkun naaman näkeminen pilaisi hänen päivänsä) vaan hän kertoo, mikä on Raamatun kanta tiettyihin asioihin.
Sinänsä jännä, että Päivi Räsästä saa haukkua ja pilkata, mutta Timo Soinilla on näistä vakaumuksellisista asioista ihan samanlaiset mielipiteet kuin Räsäsellä, ja hän on ne myös julkisuudessa sanonut, eikä häntä samaan tyyliin pilkata ja haukuta.
Sairaudeksi on todella loukkaavaa. On myös loukkaavaa että hän teeskentelee humaania ja ihmisrakasta vaikka tosiasiassa ei soisi samoja oikeuksia kaikille ihmisille.
Olen Räsäskän tavannut ja hän on todella kylmä ihminen. Hänen asenteensa meitä kohtaan on järkyttävän vihamielinen. Tottakai hän näyttelee "rakastavaa" ja "lämmintä", mutta tosiasia on toinen. Minua hän loukkasi henkilökohtaisesti päin naamaa, ja oikeasti harmittaa ettei minulla ollut mitään mihin tallentaa hänen sanansa.
Jos joku loukkaisi sinua niin paljon, varmasti sinunkin päiväsi menisi pilalle jos näkisit hänet.
Minulla on syyni inhota häntä.
Se että lääkärinä laukoo sellaisia kuten, homoseksuaalisuus on mielen sairaus, on todella epäammattimaista. Sellaisen joka vihaa tiettyä vähemmistöryhmää ei tulisi olla sellaisessa ammatissa.Onneksi ei olekaan enää.
Ja ei, en muuten pidä Soinistakaan, inhonväreet lähtevät pelkästä ajatuksestakin koko ihmisestä. Ylipäätään ihmiset jotka julkisuudessa kertovat vihaavansa tiettyjä ihmisryhmiä, ovat ällöttäviä.
syyttää netissä toista ihmistä nimellä siitä, että tämä vihaa jotain väestöryhmää, ilman että hänellä on siitä mitään todisteita (Räsänen itse on sanonut, että hänellä on homoseksuaaleja ihmisiä lähipiirissään, hyviä ystäviä) toimii sellaisella tasolla itse, ettei ole paljoa varaa arvostella muita.
KD on ainoa puolue jota lapsiperheellisen kannattaa äänestää. Niinpä äänestinkin heitä.