Yökylässä - sopeutatko aikojasi isäntäperheen aikatauluihin?
Jos olet yövieraissa jossakin, koetatko heräillä samaan aikaan talonväen kanssa, jos he vaikkapa nousevat kahdeksan aikaan aamusta? Vai nukutko niin pitkään kuin huvittaa?
Kommentit (10)
Herään kuudelta ja yritän olla herättämättä isäntäperhettä ennen aikojaan.
Yövyn vain hyvin tuttujen ihmisten luona. Voin siis siellä olla täysin sellainen kuin olen. En yleensä nuku pitkää, hipsin aamulla ensimmäisenä keittiöön keittämään kahvia, en odottele että muut heräävät ensin.
Totta kai sopeutan, se on perus kohteliaisuutta.
Tietysti. Normaalisti valvon yöt ja nukun päivät.
Kysyn mihin aikaan isäntäväki herää. Ei ole mitään ongelmaa nousta samaan aikaan, en nyt muutenkaan nuku kovin hyvin kylässä.
En yökyläile juurikin siitä syystä, etten osaa nukkua vieraassa paikassa. Herään todella aikaisin, joutuu odottelee isäntäväen heräämistä. Muutenkin epämukavaa olla toisten nurkissa. Olen tainnut viimeksi yökyläillä 2017.
Joutuu epämukavuusalueelle, jos pitää liikaa yrittää sopeutua muiden aikatauluihin.
Herään yleensä aina ensimmäisenä, olin sitten kylässä tai vieras. Kiva olisi joskus nukkua pidempään. Kylässä pötköttelen sängyssä kunnes isäntäväki herää.