ap taas
Kakkoselle: Juu ollaan kyllä lähdössä, jos ehdot saadaan neuvoteltua meille sopiviksi. Ja ei se kyllä meille ole ihan "lähdette vaan" juttu. Sen verran monesti on tullut maasta toiseen muutettua, että tiedän muuton olevan huomattavasti helpompaa kun asiat on hyvin suunniteltu etukäteen ja otettu vähän selvää kuinka olisi fiksuinta toimia.
Kolmoselle: Aion olla kotona (ainakin aluksi), mutta lapsen laitan meidän molempien mielenterveyden säilymiseksi hoitoon. Ko. maassa kaikki tuon ikäiset on hoidossa ja hoitopaikka on siksi oikeastaan ainoa paikka saada leikkiseuraa. Lisäksi haluan lapsen oppivan kielen ennen kouluikää. Komennus tulee kestämään ilmeisesti kolme vuotta, minkä jälkeen neuvotellaan jatkosta. Entuudestaan tiedän, että saatamme kuitenkin muuttaa jo tuon kolmen vuoden aikana tai sen jälkeen johonkin toiseen maahan, siksi mietin ensisijaisesti englanninkielistä hoitoa. Sitä kun saa varmasti missä tahansa. Paikallinen kieli ei myöskään ole kokonaan pois suljettu, sillä sekä minä, että mieheni osaamme kyllä myös sitä, minä ko. maassa asuessani jopa paremmin kuin englantia. Mies taas ymmärtää, mutta ei puhu.