Erilaiset kasvatusmetodit-> Ero?
Olen viimeisilläni raskaana ja minulla on edellisestä suhteesta entuudestaan 1 lapsi.
Tulevan lapsen isän kanssa on tullut eripuraa tulevan lapsemme kasvatuksesta, sillä hänen mielestään lellin liikaa esikoistani, mikä tarkoittaa siis että lapsella ei esim. ole varsinaista karkkipäivää vaan annan silloin tällöin esim ruoan jälkeen jälkiruoan tai kun olen ostanut keksipaketin ja annan lapselle siitä pari kolme keksiä kun itse syön koko paketin muuten, niin se ei ole oikein vaan hemmottelen lastani. Hän ei saa tuoda yhtäkään lelua omasta huoneestansa pois kun hän muuten kompastelee niihin, minua se ei ole häirinnyt olen silloin tällöin antanut luvan tuoda pari lelua ja leikin loputtua viedä ne huoneeseensa. Ikinä lapsi ei ole myöskään saanut tulla viereeni nukkumaan päiväunia kun mies on ollut töissä, sillä lapsen paikka ei ole kuin omassa sängyssä. tällaisia mielestäni pieniä asioita joista tehty todella suuria. Nyt mies uhkailee että jos kasvatan samanlaisella toiminnalla yhteistä lastamme niin hän sanoo itsensä irti minusta ja LAPSESTA.
Olenko liian lepsu kasvattamaan lasta vai onko miehellä kaikki ruuvit kohdillaan tässä asiassa??