Lue keskustelun säännöt.
Uraäidin lapsi, miten lapsuus vaikutti sinuun?
23.09.2025 |
Esim jos äiti teki paljon työmatkoja, oli töiden takia muutenkin paljon pois kotoa. Ikävöitkö äitiä pienenä? Minkälainen teidän suhde on nykyään?
Kommentit (16)
En usko, että se ura siinä mitenkään vaikutti. Äidin työmatkat olivat ihanaa aikaa, koska hän oli poissa. Mutta se vaikutti, että jouduin pienestä asti tekemään kohtuuttoman paljon kotitöitä ja olemaan kohtuttoman paljon tukena ja seurana muutamaa vuotta nuoremmalle siskolleni. Minua vastuutettiin siskon hyvinvoinnista, siivouksesta, kaupassa käynnistä ja ruoanlaitosta ihan liikaa. Kuvaavaa on, että äidin työmatkojen aikana koin saavani hengähtää myös kodinhoidollisista vastuista.
En ole enää tekemisissä äitini kanssa enkä juuri siskonikaan. Vastuuttaminen toiste asioista jaä toisille kuuluvista asioista jatkui välien katkaisuun asti, siis pitkälle aikuisuuteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis... Eihän hän edes tunne minua.
Olin jo pienenä itsenäinen ja pikkuvanha. Teininä oli paljon vapauksia tehdä mitä halusin ja välillä meni liian lujaa. Päätin jo lapsena että minusta tulee kotiäiti kun saan lapsia. Eli just toinen ääripää. Ja omien teinien mielestä olin liian tiukka ja nipo. Ihan ok välit oli äitini kanssa ja hän on jo kuollut. Omat lapsetkin on jo aikuisia ja omillaan ja välit ok.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osaa ainakin olla yksin eikä kaipaa ihmisiä ympärilleen. Ei hajoa siihen, ettei joku huolla ja hyysää koko ajan. Oli itsenäinen jo hyvin nuorena.
Lapsuuteni vaikutti minuun siten että minusta tuli sen jäljiltä nuori, teini ja lopulta aikuinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin joskus mukana ulkomailla työmatkoilla.
Pienempänä mummi hoisi aika paljon, mikä oli kivaa.
Vasta myöhäisemmässä iässä vaikutti enemmän poissaolevana ym, kun tittelit kasvoi. Ja toisaalta usein viihdyin teininä kavereiden kanssa, tavallaan opin aika itsenäiseksi.
Mutta näkyi niin että äiti ei ollut mikään kotona viihtyvä pullantuoksuinen stereotyyppinen äiti. :D
Mutta matkusteltiin ym eikä ollut rahasta pulaa erityisesti.
Soittelin joskus aika paljon, kun ei aina tiennyt milloin äiti on kotona. Siis isompana. Olin kuitenkin itse kotona viihtyvä.
Miten lapsuus uraäidin lapsena vaikutti?
No, piti olla itsenäinen ja pärjäävä. Osaan ja teen paljon kaikkea. Osaan olla yksin.
Perin hyvän omaisuuden, mikä oli osittain johtui äidin urasta, osittain hänen perhetaustastaan.
Menetin sisarukseni. Hän ei osannut olla itsenäinen eikä pärjännyt. Jäi liikaa yksin.
Itse olen ollut erittäin perhekeskeinen, täysin uran kustannuksella. Onneksi on perintöä, koska puoliso lemppasi kun lapset kasvoivat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten lapsuus uraäidin lapsena vaikutti?
No, piti olla itsenäinen ja pärjäävä. Osaan ja teen paljon kaikkea. Osaan olla yksin.
Perin hyvän omaisuuden, mikä oli osittain johtui äidin urasta, osittain hänen perhetaustastaan.
Menetin sisarukseni. Hän ei osannut olla itsenäinen eikä pärjännyt. Jäi liikaa yksin.
Itse olen ollut erittäin perhekeskeinen, täysin uran kustannuksella. Onneksi on perintöä, koska puoliso lemppasi kun lapset kasvoivat.
Lapsena kaipasin häntä kovasti, mutta ei meistä koskaan tullut läheisiä. Joku hylkäämisen tunne siinä suhteessa aina hiersi. Hän ei myöskään osannut olla isovanhempi, vaikka tilaisuus tarjottiin. Jäimme etäisiksi.
Jäi pelkotiloja ja itseluottamukseni on heikko. Yh-äitini teki uraa ja eteni opiskellen aamusta iltaan KOKO lapsuuteni. Näin häntä lomilla. Hän korvasi leluilla läsnäoloaan. Minut kasvatti isovanhempani ja ei, äitini ei ollut teiniäiti, vaan 30 v, kun sai minut. Asuin silti äitini kanssa, vaikka valveillaoloajan vietin isovanhemmillani ja päivähoidossa.
Näin 60 v, kun pohdin, niin olen toistanut samaa käytösmallia. Olen etäinen lapsilleni, ollut aina, mutta vaimoni on onneksi ollut hyvä ja läheinen äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsuuteni vaikutti minuun siten että minusta tuli sen jäljiltä nuori, teini ja lopulta aikuinen.
Kiitos tästä tarpeellisesta kommentista.
Mielenkiintoista. Jotenkin tuntuu että nämä lapset ovat epävarmempia itsestään. Yhtä lailla kun juoppo- tai mielenterveysongelmaisten äitien lapset, jotka ymmärtävät kyllä pienestä pitäen kuinka toisten lasten äidit haluaa viettää aikaa lastensa kanssa toisin kuin se oma äiti, joka ei ehdi eikä halua. Lapsi ymmärtää kyllä ettei ole vanhempansa prioriteetti, oli syy mikä tahansa. Kuten joku kirjoitti, kyllä siitä joku haava/hylkäämiskokemus jää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ollut uraaiti, mutta poissaoleva aiti. Oli aina jossain. Isa oli merilla.
Musta tuli mt potilas. Taysin kykenematon ja turha.
Toki olin itsenainen ja osasin itse sitoa kengannauhat.
Minun uraäitini on yhäkin maailman paras äiti. Empaattinen, rakastava, huolta pitävä. Ja on antanut lapsilleen paremmat lähtökohdat kuin monilla on ollut. Juuri tuli tänään lomalta äitini kanssa. Välit rakastavat ja läheiset.
Rakastan sua, äiti!
Ei olla enää väleissä