Mulla on ihan kamala ikävä miestäni

ainoa tässä tilanteessa oleva:( AP

niin eikö sunkin pitäis olla?

Jos ei muka saa TAMPEREELTA töitä??



En kyllä tajua kellä voi olla noin ikävä miestään... ettei voi olla erossa hetkeäkään..??

alkaisi uudestaan hakea sopivaa paikkaa Tampereelta? Eihän tuossa teidän nykytilanteessanne ole mitään järkeä. Prioriteettien pitäisi mennä niin, että ensin perhe, sitten työ.



Ja kyllä, pystyn hyvin ymmärtämään ahdistuksesi. Mielestäni miehesi on itsekäs.

Saisitko itse töitä Oulusta? Eikö olisi tärkeintä, että lapsilla on kummatkin vanhemmat arjessa läsnä? Kyllä aikuinen pärjää vähän kurjemmassakin kaupungissa.

kun kerran kaikki läheiset on Tampereella.

Saisitko itse töitä Oulusta? Eikö olisi tärkeintä, että lapsilla on kummatkin vanhemmat arjessa läsnä? Kyllä aikuinen pärjää vähän kurjemmassakin kaupungissa.

on ehkä hieman turhan kova ilmaisu tilanteesta mistä et tiedä hevon paskaa.. voihan olla että mies tekee töitä perheensä vuoksi oulussa! kuitenkin perhe ja parisuhde tarvitsee enemmän kuin muutaman päivän kuukaudessa. pidemmät saatunnaiset erot töiden takia ymärrettävämpiä, mutta tiedossa olevat ja säännölliset ei mun mittapuulla tee onnelliseksi

Haluan elää saman katon alla kuin perhe ja mies. Meillä on tulevaisuudessa hiukan sellaisia näkymiä, että minun kannattaisi lähteä töihin pois kotoa arkiviikoksi, olisin silloin lähellä myös sisäoppilaitosmaista koulua käyviä nuorimpia lapsiamme. Mutta mies ja puolet perheestä jäisi liian kauas. En tiedä miten suoriudumme tuosta. En halua ajatellakaan. Kaupunkien välillä on 140km ja okt on "väärässä kaupungissa".

tekemään töitä tampereella. On sen verran erikoistyö lentopuolella johon on armeijan kautta päässyt sisälle. Ja jos irtisanoo itsensä niin on sitten työtön ja ilman koulutusta oleva 40 vuotias. Nyt tienaa n.5000e/kk.



Minä kyllä saisin oulusta töitä. Eli minä tässä se itsekäs taidan olla. Mutta tässä on mielestäni niin paljon vaakakupissa. Erityislapsi joka on vihdoin löytänyt paikkansa, ysätäväpiirin jossa ei haukuta ja ymmärtävän opettajan.

Myös sukulaisten tuomaa turvaa ei voi vähätellä, mummut ja vaarit asuvat kilometrin säteellä, enot ja tädit 10km säteellä ja serkut myös.. Eli emme ole täysin yksin. Ja ikääntyvät vanhemmat myös mietityttää...



Oulussa tuntui jatkuvaa tyhjyyttä (sielläkin mies reissasi kuitenkin paljon ja oli pitkää päivää töissä). Tampereella on paljon touhua, mutta ikävä suuri.



Olen hieman riippuvainen, tiedän. Mutta minkäs tälle voi. Jotkut kestävät paremmin ja toiset huonommin. Lapset tuntuvat pärjäävän ihn hyvin. Ikävöivät ensimmäisen päivän isäänsä, mutta sen jälkeen eivät enää kysele koska isi tulee tmv..

toki se ero, että mies on vain reissutöissä. Mutta muusikkona on joskus monta viikkoa poissa kotoa. Ja sitten, kun ei ole rundilla, niin tekee pitkää päivää treeneissä ja studiossa.



Yritän aina järjestää riittävästi ohjelmaa isin poissaollessa, että on ympärillä elämää. Itseäni varten se lähinnä on. Nyt mies lähti vasta eilen, tulee reilun viikon päästä käymään kotona ja kuopus itki illalla ikäväänsä. Se on rankkaa, kun vaikka minä mitä tekisin, niin isiä en korvaa. Mies lohdutti puhelimessa minua, että ihan kohta on tammikuu ja hänellä lomaa. Heh heh.



Mies on joskus vilauttanut, että vaihtaisi duunia, mutta ei hän mitään muutakaan osaa ja toisaalta hän saa tehdä sitä, mitä rakastaa. Se onni näkyy kyllä meidän elämässä muuten. Hän kuitenkin maksaa myös aika kallista veroa sillä, että nukkuu busseissa ja hotelleissa ja joskus palatessaan tulee kotiinsa kuin vieras. Ja yleensä minun ja lasten arki rullaa ihan kivasti, mutta toki välillä tulee niitä ihan mustia hetkiä. Kun lapset oli pienempiä, reissasimme jonkun verran mukana rundeilla, mutta nyt on koulut ja muut, niin se ei enää onnistu.



Ikävä on usein, mutta rakkaudesta tätä hommaa läpi viedään. Jonkun ne biisitkin on soitettava.



Ap:lle sanoisin, että kyllä se onnistuu. Kun olette yhdessä, niin olkaa sitä täysillä. Ja yrittäkää tehdä niistä hetkistä myös riittävän arkisia. Meillä meni joskus siihen, että kun isi oli kotona, niin elämä oli yhtä juhlaa ja se kostautui mulle sekoiluna arjessa. Ja muistakaa järjestää myös kahdenkeskeistä aikaa. Eikä koskaan saa erota riidoissa. Tai jättää riitoja sopimatta. Sellainen syö ihan liikaa sitä energiaa, jota on vain rajallisesti kaikilla. Ja kyllä ne lapset pärjää ja tajuavat sen, että joskus se ratkaisu, jossa kokonaisuus on toimivin ei ole se, joka on aina helpoin.

Suku lähellä, lapsilla kaikki hyvin. 4 päivää pyöritän arjen yksin ja 3 päivää koko perhe on yhdesssä. Ja miehesi tuo vielä kotiin enempi rahaa kuin meidän perheessä tienataan yhteensä/kk.

en nyt ikävään pakahtunut, mutta braskasta oli reissaaminen 2 h suuntaansa joka viikonloppu ees taas. miehesi ja muut reissumiehet ja -naiset (ja kaikki vuoroviikkoerolapset) minua säälittävät.



tiedän kyllä, että monet avioparit elävät etäsuhteissa työn vuoksi viikot ja monella se toimii. osalla ei.



mutta jos teillä ei toimi, en näe mitään järkeä, miksi ette asu samalla paikkakunnalla. voisihan se olla vaikka turku tai helsinkikin.



minusta sinä, ap, vaikutat aika itsekkäältä, kun olet niin siihen tampereeseen sidottu. vaikka itse ja lapsesikin kärsitte, kun mies/isä on muualla.



miten muuten sinun työsi?

miksi et aikuinen ihminen osaa olla muutamaa päivää erossa miehestäsi, lapsetkin osaavat? en voi käsittää. sulla on todella ongelma, ei tuo ole ihan normaalia.



teillä on perheessä kaikki paremmin kuin hyvin. lakkaa valittamasta ja ala nähdä hyvät asiat. hanki elämä itsellesi, et voi perustaa koko elämääsi ja onnellisuuttasi miehesi jatkuvan läsnäolon varaan.



niin ja todellakin tiedän mistä puhut. mieheni on ollut viimeiset 4 vuotta viikot satojen kilometrien päässä, meillä 3 pientä lasta. olen jo tottunut tilanteeseen, en ikävöi miestä. lapset toki kaipaavat välillä. heillä on kuitenkin hyvät ja läheiset välit isäänsä silti vaikka tämä on paljon poissa. meillä juuri tuo sama tilanne että koti ja suku ovat täällä joten me emme täältä lähde mihinkään. nyt myös esikoisen koulu ja kaverit.



tärkeintä on se, onko aidosti läsnä perheen elämässä ja arjessa silloin kun on paikalla. oma isäni istui koko lapsuuteni olohuoneessa katsomassa televisiota, ja olisi yhtä hyvin voinut olla kuussa, niin kaukana hän oli henkisesti. koskaan emme tehneet mitään yhdessä. minun mieheni puuhailee lasten kanssa ja on hyvin selvillä heidän elämästään, arkisin kyselee kuulumiset puhelimessa ja viikonloppuisin sit juttelee enemmän. uskon että jaksaa olla parempi isä näin, kuin olisi jos asuisi täällä koko ajan.

ap:na miettisin tuota aikuisriippuvaisuutta. Nauttisit



1) taloudellisesta turvasta, itse olen yh ja ei edes perheenä meillä ollut tuollaiset tulot.



2) siitä että sulla on mies, joka nauttii työstään ja on sen kolme päivää kotona.



3) että sun lapsella on kaikki hyvin



4) että sulla on se turvaverkko ja ystävät, todella tärkeitä



5) ilmeisesti sulla on myös työ



Hanki siis vihdoin itsellesi oma elämä - ennen kuin se on myöhäistä. Sitten kun olette molemmat eläkkeellä ja yhdessä asuvina niin voi olla että tunnetkin että elämä on jäänyt elämättä. Harrasta, tapaa ystäviäsi, käytä turvaverkkoa hyväksesi! Sitä mihin sinulla ei siellä Oulussa olisi mahdollisuus.

Yleensä kyllä kestän tilanteen!!! Ja pyrin tekemään päivistä mukavia.



Nyt on ollut musta viikonloppu.

Mies on ollut poissa 6 päivää ja vielä on 4 poissa. Tuntunut ikuisuudelta. Ja tämä yksinäinen, harmaa viikonloppu vain nyt tuntui todella ahdistavalta... lapset ovat sairaana, itse olen räkätaudissa ja tuntuu että nyt en olisi jaksanut. Ja kaipaus purkautui...



Ap