Miksi eläkeläiset pyörivät deittipalveluissa?
En voi tuota käsittää. Olen 10 vuotta ollut leski, kun pahin suru mennyt ohitse viihdyn hyvin yksin. En kaipaa mitään meininkiä ja kenenkään aikuista jälkikasvua lapsipuoliksi.
Luin juttua kun 60+ oli kirjautunut tinderiin pari kuukautta kolmannen miehensä kuoleman jälkeen ja heti tärppäsi, ikisinkku sairas eläkeläismies tarttu täkyyn. Kaks kuukautta ja yhteen asumaan.
Kommentit (23)
60+ on vielä työikäinen varsinkin meille nuoremmille sukupolville. Kyllä työikäiset vielä deittailee eikä pitäisi olla vanhuksia.
Olen tinderissä sinkkuna, vaikka oikeasti vaan osa-aika sinkku. Asutaan erillään, mutta muuten yhteisillä vapailla yhdessä.
Olen eläkkeellä, erosin 7 vuotta sitten, enkä todellakaan halua enää mitään ukonrähjää vaivoikseni.
Miksi ei saisi olla, jotkut ovat aktiivisempia ja kaipaavat seuraa.
Olet realisti. Jotkut hakevat huumaa, toiset elävät deluusioissaan.
Miehet ovat noissa usein jo ennen kuin on edes ero virallinen. Suhde ei ole emotionaalinen tai moraalinen konsepti, vaan puhtaasti lihallinen.
Mä tapasin yhden 70v mamman Sipoosta. Ei halunnut suhdetta, halusi vain nussia ja sanoi sen suoraan. Ensin juotiin pullakahvit kaappikellon naputuksessa ja sen jälkeen jynkkyä pirttipöydällä. Pitihän sitä kokeilla ja yllättävän kivaa oli. M36
Vierailija kirjoitti:
no , sukulainen 82v sai kyllä kaverin sitä kautta, olleet jo vuoden kimpassa.
Meidän suvussa en tiedä yhtään leskeä kellä edes sutinaa. Saati hoitokoti-iässä. Tädin mies kuili sodassa eikä koskaan avioitunut. Läheinen oli ainoan lapsensa perheen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
60+ on vielä työikäinen varsinkin meille nuoremmille sukupolville. Kyllä työikäiset vielä deittailee eikä pitäisi olla vanhuksia.
Kokisin "deittailun" pitkän avioliittoni halventamiseksi. Ei mitään hinkua. En tiedä mitä lapset ajattelisivat, näin on ollut hyvä elää omaa elämää omin harrastuksin.
Äidin kuoleman jälkeen isä halusi tapailla uusia naisia. Hän suorastaan viilliintyi ja ei ainakaan ollut tylsää. Olin vaan tyytyväinen, että eläkeläiset treffailivat.
Minkähänlaista olisi jos näkisi elämän sisältönä vain vastakkaisen sukupuolen?
Keskity , ap, ihan vaan omaan elämääsi. Vttuako sinulle kuuluu ,mitä muut tekevät?
Pääsen eläkkeelle muutaman vuoden päästä ja olen ajatellut, että sitten saattaisi olla aikaa ja halua seurustella uuden ihmisen kanssa.
Kaipa tuo on jokaisen oma valinta.
Koska ne tahtoo seuraa toisistaan. Sama kuin muillakin. Eläkeläisilläkin on vielä oikeus rakastua.
Ap, kaikki eivät näe seurusteluasioitakaan samalla tapaa.
Sinulla on omat ajatuksesi ja käsityksesi, toisilla ne ovat erilaiset.
Minä pystyn tämän helposti ymmärtämään, mutta sinulle selvästi outo asia.
Hyvä kun tuli puheeksi. Vanhanakin voi oppia uutta!

No ei tule ees huijatuksi kun ei rakastu netissä tai suinpäin ota jotain alkkista taloonsa ja joudu elatusvelvolliseksi.
Kun on tunteet lähettää äkkiä kymmeniä tuhansia sulhoille.
Etsivät kumppanuutta/rakkautta? Ihmiset erilaisia. Eihän jotkut ala koskaan parisuhteisiin (äitini yksi tälläinen)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
no , sukulainen 82v sai kyllä kaverin sitä kautta, olleet jo vuoden kimpassa.
Meidän suvussa en tiedä yhtään leskeä kellä edes sutinaa. Saati hoitokoti-iässä. Tädin mies kuili sodassa eikä koskaan avioitunut. Läheinen oli ainoan lapsensa perheen kanssa.
Tämä 82 ikäinen leskeytyi kun olivat uutta talviasuttavaa taloa saareen tekemässä, nyt on uusi talo ja uusi kaveri. Ei virallisesti yhdessä asu mutta viikkoja aina kerralla on uusi kaveri läsnä ja sitten käy kotona muutaman päivän ja ajelee taas takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Ap, kaikki eivät näe seurusteluasioitakaan samalla tapaa.
Sinulla on omat ajatuksesi ja käsityksesi, toisilla ne ovat erilaiset.
Minä pystyn tämän helposti ymmärtämään, mutta sinulle selvästi outo asia.
Hyvä kun tuli puheeksi. Vanhanakin voi oppia uutta!
Vanhanakin voi oppia löytämään omia juttuja ja tekemisiä, ei riippumaan uusissa vastakkaisen sukupuolen ihmissuhteissa. Joky ei löydä ikinä itseään kun ihmissuhteista toiseen riippumaan.
no , sukulainen 82v sai kyllä kaverin sitä kautta, olleet jo vuoden kimpassa.