Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi liikutun nykyään tosi pienestä
13.09.2025 |
Enkä oikein pysty hallitsemaan sitä kuten ennen. Tuntuu että asia kuin asia niin silmät kostuu ja sitten yksin ollessa muistelen sitä hetkeä niin sitten kyyneleet virtaa vuolaasti, monesti tämä tapahtuu yksin autoa ajaessa.
Mielestäni en ole masentunut ainakaan ja ero miehestä pari kuukautta sitten (5v suhde, ei asuttu yhdessä, ei lapsia) oli tietyllä tapaa helpotus enkä ole surrut suhteen perään. Niin ihmetyttää että miksi olen silti tälläinen nyt.
Kommentit (13)
Kannattaa kovettaa itsensä, sellaiset ajat on tulossa. Irtonaisia raajoja ja ruumiita tulet näkemään. Siinä ei ehdi kyynelehtimään jokaista kohtaloa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No tuossahan se jo tulikin, en ole mielestäni masentunut.
Luitko siitä opettajasta joka saatuaan rintasyövän ajatteli että jes, ei tarvitse opettaa ensiviikolla?
Ei sitä helposti itse tajua olevansa masentunut
Hormonit? Jotkut tietyt aihealueet? Väsymys. Muu vaikutus. Sydämen avautuminen. Sympaattinen hermosto, joku.
Mä muutuin tommoiseksi esivaihdevuosissa. Hormonikorvaushoidoilla loppui loputon liikuttuminen ja itkeskely kaikelle. Oli kyllä kaikki muutkin oireet. Alkoi noin 43-vuotiaana noi oireet ja korvaushoidon aloitin 48 vuotiaana
Vierailija kirjoitti:
Mä muutuin tommoiseksi esivaihdevuosissa. Hormonikorvaushoidoilla loppui loputon liikuttuminen ja itkeskely kaikelle. Oli kyllä kaikki muutkin oireet. Alkoi noin 43-vuotiaana noi oireet ja korvaushoidon aloitin 48 vuotiaana
Olen 32v ettei ehkä ihan vielä kuitenkaan esivaihdevuodet. Kait ne hormoonit voi heitellä muutenkin, tiedä näitä. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa kovettaa itsensä, sellaiset ajat on tulossa. Irtonaisia raajoja ja ruumiita tulet näkemään. Siinä ei ehdi kyynelehtimään jokaista kohtaloa.
Mielestäni ennen olinkin kovettanut itseni, varsinkin suhteen loppuaikoina. Ehkä tämä nyt sitten on jotain kovan kuoren sulamista ja toipumista? No toivotaan että ehdin korjata tuon suojakuoren entistä ehommaksi ennen huonoja aikoja. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla sama juttu. Kyyneleet silmissä olen milloin mistäkin. Monta kertaa päivässä. Vaihdevuosia tai raudanpuutetta olen miettinyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä muutuin tommoiseksi esivaihdevuosissa. Hormonikorvaushoidoilla loppui loputon liikuttuminen ja itkeskely kaikelle. Oli kyllä kaikki muutkin oireet. Alkoi noin 43-vuotiaana noi oireet ja korvaushoidon aloitin 48 vuotiaana
Mä sain itkeskelyn vastapainoksi kammottavan raivon eli mistä en liikutu kyyneliin niin sitten vedän aivan karseat pultit. Hieman alkaa onneksi ehkä tasaantua jo, mutta luomuna on pärjättävä jatkossakin. Oudointa on, että nimenomaan nämä kummankin ääripään tuntemukset tulee nimenomaan oikeastaan just sellaisista asioista joille en koskaan aikasemmin ole joko uhrannut ajatustakaan tai ainakin se reaktio on ollut aivan sama. Nyt liikutun pikkumuksuista ja toisaalta raivostun ihan kenestä vaan kanssakulkijasta kun sopivasti kohdalle osuu niin, että silmissä sumenee ja korvissa kohisee.
Vierailija kirjoitti:
Mä muutuin tommoiseksi esivaihdevuosissa. Hormonikorvaushoidoilla loppui loputon liikuttuminen ja itkeskely kaikelle. Oli kyllä kaikki muutkin oireet. Alkoi noin 43-vuotiaana noi oireet ja korvaushoidon aloitin 48 vuotiaana
Mulla aivan sama. N. 40- vuotiaana aloin liikuttumaan kaikesta, se oli tosi kiusallista ja ihmettelin mistä se johtuu. No esivaihdevuodethan ne oli, menkat alkoivat temppuilemaan 44- vuotiaana ja menopausii oli 48- vuotiaana ja sain tasapainoisen itseni takaisin. Eli siis hormonit aiheuttaa tuollaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä muutuin tommoiseksi esivaihdevuosissa. Hormonikorvaushoidoilla loppui loputon liikuttuminen ja itkeskely kaikelle. Oli kyllä kaikki muutkin oireet. Alkoi noin 43-vuotiaana noi oireet ja korvaushoidon aloitin 48 vuotiaana
Mä sain itkeskelyn vastapainoksi kammottavan raivon eli mistä en liikutu kyyneliin niin sitten vedän aivan karseat pultit. Hieman alkaa onneksi ehkä tasaantua jo, mutta luomuna on pärjättävä jatkossakin. Oudointa on, että nimenomaan nämä kummankin ääripään tuntemukset tulee nimenomaan oikeastaan just sellaisista asioista joille en koskaan aikasemmin ole joko uhrannut ajatustakaan tai ainakin se reaktio on ollut aivan sama. Nyt liikutun pikkumuksuista ja toisaalta raivostun ihan kenestä vaan kanssakulkijasta kun sopivasti kohdalle osuu niin, että silmissä sumenee ja korvissa kohisee.
Mulla oli liikutuksen ja itkeskelyn lisäksi myös suunnatonta ja silmitöntä raivoa myös. Olo oli aivan teini-ikäisellä, tunteet meni ihan täysillä laidasta laitaan. Lisäksi menkat tuli milloin sattui, vuoto runsasta ja kierto lyheni, papa-kokeessa todettiin atrofia eli limakalvojen kuivuus, unettomuus oli kamalaa, nukuin ehkä 2 h yössä, hiusten lähtö, painon nousu, virtsankarkailu, kuuma olo, ärtyneisyys, kaikki vitutti, väsymys, aivosumu. Mieliala tasaantui hormonikorvaushoidolla niin, että pelkäsin että nyt musta tuli joku tunteeton psyko :D. Mistään en liikutu, mikään ei aiheuta edes empatiaa enää - mähän olen yhtä kylmä kuin miehet nykyään :D En ole itkenyt kertaakaan enää. Lisäksi kaikki muut oireet helpotti todella paljon myös.
Alue: Aihe vapaa
Ex-Mieheni polttavat pierut kurahtelivat suuhuni kovalla paineella ja pitkäkestoisesti. Samalla ripuli roiskui suuhuni. Suuni on aivan tulessa ja täynnä ripulia vaikka nielin sitä minkä ehdin. Ihana kokemus silti! Tahdon lisää!
Ap