Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onkohan tuo "siitä missä aita on matalin" luonteenpiirre tuolla lapsella vai
03.09.2011 |
johtuuko mahdollisesta tarpeeksi suuren mielenkiinnon/intohimon puutteesta vai mikä mättää:((
Tuota mietimme miehen kanssa kun olemme nyt n.1v ajan seuranneet lapsen "tuulella käyvää" intoa osallistua harratustreeneihin ja jopa matseihin.
Samaa havaittavaissa myös joskus läksyjen teossa, hermostuu ja luovuttaisi heti kun tulee jokin kohta missä pitääkin hieman meittiä ja nähdä vaivaa.
Sosiaalisten taitojen kannalta tuo, tai jokin muu, joukkuelajin harrastaminen olisi ehdottoman tärkeää tuolle lapselle kun on myös jokseenkin erakkomainen luonne eikä esim koskaan koe tarvetta soitella ja/Tai sopia tapaamisista kellekään kaverille, ei edes kesäloman aikana.
Ja vaikka koulussa sujuukin hyvin, ei aiheuta häiriöitä, on tietty luokkatoveriporukka mihin kuuluu jne niin kyllä silti mietityttää.
ettei siitä kasva joku uusi koulusurmaaja tai vastaava huoneensa nurkassa koneella kökkivä antisosiaalinen murkku/teini jota esim tytöt/naiset ei toiste katso ja joka elää vanhapoikana itsetunto nollilla jne.
Lisäksi poika on tod herkkä (ei esim siedä ristiitatilanteita lainkaan ja välttelee/poistuu niistä, koulussakin)ja tulinen luonne ja sytytyslanka on olematon.
Ahdistaa ja huolettaa:´(
Kommentit (6)
hän on hyvin vaativa itseään kohtaan ja pelkää jo etukäteen epäonnistumista niin paljon, että päättää heittää hanskat tiskiin. Luepa googlella perfektionismista (sitä on kahden tyyppistä. Täydellisyyteen pyrkiminen laitta tekemään hurjasti töitä tai sitten luovuttamaan jo etukäteen) tai vaativasta persoonallisuudesta (tällainen ihminen vaatii siis itseltään kauheasti, ei muilta).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun kuitenkin poika ihan tykkää tuosta harrastuksestaan, mutta ei sitten kuitenkaan mitä ilmeisimmn koe suurempia intohimoja siihen eli se treeneihin lähteminen yms on välillä aika hermoille käyvää:/
Ja kun olemme puhelleet jostakin toisesta harrastuksesta niin toteaa vaan, että "en mä tiedä" tms ja siinä se, hieman siis vaikeaksi tekee sen että rupeais jotakin ihan toista ja uutta lajia miettimään ja aloitttamaan.
On kyllä niin yö ja päivä erot noissa meidän lapsissa ettei varmana suurempia eroja voi ollakaan, näkyy ihan joka ikisessä asiassa ja luonteenpiirteessä, jopa ruokamaussakin.
Poika on siis 2-luokalla ja vanhempi lapsi 4-luokalla.
ap
Hyviä asioitahan ovat nuo koulun sujuminen, ei häiriköi ja on ainakin jotain luokkakavereita.
Ei noista matalan aidan ylittäjistä nyt ainakaan koulusurmaajia tule, kun se vaatii aika tavalla ponnisteluja.
Minusta on ihan riittävää, jos lapselle tarjoaa ja välillä vähän puolittain pakottaakin näitä sosiaalisia harrastuksia, eikä anna vain mökkiytyä sinne huoneeseensa. Murrosikä tuo sitten omat haasteensa koko tähän soppaan.
Poika ei tykkää "pitää itsestään meteliä", välillä tuntuu että tekisi mieli karjaista sen korvaan, että HUHUUUUUUUUUUU nyt lujana ja "kovana" esim jos joku kaveri yrittää hieman ohjastaa/komentaa liikaa tms.
Koulu tosiaan sujuu hyvin, mitä nyt viimevuonna uskonnon koe oli evvk ja saikin siitä "vain" 8/15 pist, matematiikasta tykkää ja sujuu ongelmitta mutta sitten kuitenkin hieman hermostuu jos onkin joku tehtävä mennyt väärin (hutilointi syynä koska osannut senkin kuitenkin) tai jotakin ei ihan samalla sekunnin murto-osalla tajua kun tehtävän lukee.
Työrauhan antaa itselle ja muille, viittailee jne eikä tosiaan ikinä ole mukana missään riekkumisissa, häiriökäytöksissä tms.
Kotona sitten kyllä hepuloidaan säännöllisesti ja kovastikin sen lisäksi että on haastava persoona muutenkin.
ap
Luulin että kyse on 12-14-vuotiasta. Otapa huomioon, että hän on lapsi. Lyhytjänteinen hiukan ikänsäkin vuoksi eikä vielä voi mitenkään tietää mikä on maailman paras harrastus. Ehkä hän vain viihtyy koton vielä enemmän kuin kaveriporukoissa kylillä.
Rauhoitu nyt, hyvä ihminen.
Terveisin tuo, joka puhui perfektionismista
Olen itsekin ollut lapsena hieman samanlainen. En halunnut olla esillä, mutta silti mukana porukassa tekemässä juttuja. Mihinkään harrastukseen minulla ei ollut mitään suurta kiinnostusta/paloa. Vanhempien ehdotuksiin uusista harrastuksista vastasin yleensä "en mä tiiä" ja that's it.
Eräs mikä minua vaivasi ja vaivaa edelleenkin, on huonommuuden tunne. Kun tuntuu, että koulu/työ/muu kaveri on parempi jossain, varsinkin jos itsekin tosissaan yritän kyseistä juttua. Puhutaan nyt vaikka työtehtävästä: jos tulee joku ongelma johon käytän tuntuvasti aikaa enkä keksi ratkaisua. Sitten joku työkaveri sattumalta tulee paikalle, vilkaisee juttua ja samalta seisomalta heittää ratkaisun.
Se tunne, kun tuntee itsensä ihan aasiksi...
Alue: Aihe vapaa
Hyviä asioitahan ovat nuo koulun sujuminen, ei häiriköi ja on ainakin jotain luokkakavereita.
Ei noista matalan aidan ylittäjistä nyt ainakaan koulusurmaajia tule, kun se vaatii aika tavalla ponnisteluja.
Minusta on ihan riittävää, jos lapselle tarjoaa ja välillä vähän puolittain pakottaakin näitä sosiaalisia harrastuksia, eikä anna vain mökkiytyä sinne huoneeseensa. Murrosikä tuo sitten omat haasteensa koko tähän soppaan.