Millainen ihminen haluaa johtotehtäviin?
Kommentit (17)
Sellanen joka tykkää johdoista. öhöhöhö.
Sellainen, joka haluaa vaikuttaa asioihin. Pitää langat omissa käsissä ja päästä päättämään.
Minä olen tuollainen, mutta en halua esihenkilöksi, vaan yritän saada projektipäällikkyyksiä. Joissa ei ole esihenkilövastuuta.
Kokemusteni perusteella yleensä narsistiset ihmiset, jotka haluavat käyttää mielivaltaa muihin.
Sellainen joka halua vaikuttaa tai jolla on selkeä visio mitä haluaa päästä toteuttamaan. Omalla kohdalla tämä ja on tuonut paljon merkityksellisyyden tunnetta ja työn imua.
Hassu kysymys. Ihmiset on erilaisia. Kyllä mulla on aina ollut luontainen halu vaikuttaa asioihin, kyky pitää ohjat käsissä, taito organisoida asioita jne. En yhtään tykkäisi siitä, että pitäisi tehdä töitä jonkun toisen ihmisen käskyjen mukaan, jos itse olisin asiantuntija k.o. hommassa. Mulla on hyvä stressinsietokyky, eikä hankalat asiat tuota ongelmia.
Jouduin esimiestehtäviin pakkoraossa. Työtunnit vähenivät, kun muutaman vuoden kuluttua työeläkkeelle jäävälle piti siirtää töitäni tunteja. Jotta siis pystyi maksimoimaan eläkkeensä määrän (systeemi oli silloin erilainen ja viimeisten työvuosien ansiot vaikuttivat).
Ei minusta tietenkään siihen hommaan ollut ja sain sydänkohtauksen 37-vuotiaana. Siihen loppui se työ ja vaihdoin alaa. Yleensä monissa johtotehtävissä pärjää ihminen, joka on mieleltään teflonia ja omaa terävät kyynärpäät. Narsismista on hyötyä.
Sellainen laiska, joka ei itse halua tehdä mitään, vaan käskyttää muita. Toki juoksee palavereissa ja loppukädessä kantaa vastuun alaistensakin virheistä.
Johtajiksi halua yleensä ne, jotka ei ymmärrä firman tai työn sisällöstä hevon helvettiä, mutta päsmäröimään pitää silti päästä ja tekemään muuden työntekijöiden elämästä helvettiä.
Vierailija kirjoitti:
Sellainen laiska, joka ei itse halua tehdä mitään, vaan käskyttää muita. Toki juoksee palavereissa ja loppukädessä kantaa vastuun alaistensakin virheistä.
No heh heh. Kaikki tuntemani johtajat tekevät paljon enemmän töitä kuin alaisensa.

Mä taas tunnen montakin, jotka ei todellakaan tee.
Johtaa voi monella tapaa. Jotkut johtavat natsoilla ja asemallaan. Itse en pidä sitä varsinaisena johtamisena. Sellainen johtaminen johtaa usein alaisten kokemuksiin simputuksesta ynnä muuta ikävää.
Johtaa voi myös periaatteella, että johtaja vastaa aina kaikesta. Johtaja on silloin vastuussa jokaisen johdettavan hyvinvoinnista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellainen laiska, joka ei itse halua tehdä mitään, vaan käskyttää muita. Toki juoksee palavereissa ja loppukädessä kantaa vastuun alaistensakin virheistä.
No heh heh. Kaikki tuntemani johtajat tekevät paljon enemmän töitä kuin alaisensa.
Mä taas tunnen montakin, jotka ei todellakaan tee.
Mikä ala?
Vierailija kirjoitti:
Johtajiksi halua yleensä ne, jotka ei ymmärrä firman tai työn sisällöstä hevon helvettiä, mutta päsmäröimään pitää silti päästä ja tekemään muuden työntekijöiden elämästä helvettiä.
Tässä esimerkki, että joillakin ei ole mitään käsitystä asioiden todellisesta laidasta, mutta mielipide kyllä löytyy.
Johtotehtävissä on vastuussa asioista laajemmin kuin jostakin tietysti erityisalasta tai -prosessista tms. Se tekee työn mielekkääksi, kun on päivittäistä vaihtelua.
Ja on silläkin merkitystä, että johtajana saat itse päättää mitä teet, milloin teet ja mitä annat alaisille - tietysti oman vastuualueesi rajoissa. Ja on motivoivaa nähdä vaikka jonkun alaisen onnistuvan ja saat auttaa häntä eteenpäin.
On sitten joskus tietysti huonojakin aikoja. Vaikka potkujen antaminen on pahimpia hetkiä, mitä töissä voi olla, mutta niitäkin joskus tulee.
Sähköasentaja.