Nyt kun minulla on työttömänä aikaa , aloin kirjoittamaan filosofian suurteosta. Sen alkusanat ovat vakuuttavat

Gringeä ja totta.

Minusta "Oli synkkä ja myrskyinen yö" on parempi aloitus.

Jääkaappi kumisi tyhjyyttään - kalja oli loppunut. Kaljaa oli kuitenkin kaupassa, joten kyse oli vain kaljan lokaatiosta, päätteli Pertti. Mutta vaikka kaljaa kuinka käy ostamassa kaupasta, kaljan määrä kaupassa ei kuitenkaan vähene. Yhtälö ei täsmännyt. Jokin oli vinossa. 

Lusikan varjossa

Kallioisella kadulla, missä tuuli pureskelee luiden reunoja,

lusikka makaa, likaisena, torin laitaan unohdettuna.

Mutta mieti, sanon, mieti lusikkaa tarkasti

ei ole lusikkaa.

Se on vain kätesi kaari,

mielesi lihas, joka nousee ja laskee,

kuin Heideggerin Dasein,

olemassaolo, joka heitetään tyhjyyteen,

mutta ei koskaan saavu.

Wittgenstein nauraisi, hänen silmänsä siristäen kuin veitsi:

Lusikka on peliä, kieltä, sopimusta!

Sen merkitys on käyttö, ei muoto.

Mutta minä istun,

viinipullon varjossa,

ja näen, miten lusikka liukenee,

kuin Eliotin J. Alfred Prufrock,

joka mittaa elämäänsä kahvilusikoilla,

mutta ei koskaan uskalla kysyä,

miksi lusikka on olemassa.

Rilke kuiskaisi: Katso syvemmälle,

lusikka on enkelin siipi,

joka värisee hiljaisuuden reunalla.

Mutta minä, minä näen vain mielen,

joka liikkuu,

kuin varjo veden pinnalla,

kuin Kuopion syksy,

joka ei koskaan vastaa kysymyksiinsä.

Heideggerin vasara lyö:

Worumwillen miksi lusikka on?

Ei käyttöä, ei tarkoitusta,

vain Sein, pelkkä oleminen,

joka katoaa, kun suljen silmäni.

Ei ole lusikkaa.

On vain ajatus, joka kaivaa multaa,

autioita kukkapenkkejä,

joissa kukat ovat unohtaneet nimensä.

Eliotin autiomaassa,

missä aika on sirpaleita ja muistoja,

lusikka on vain sana,

joka liukuu suusta,

kuin rukous, joka ei usko itseensä.

Ja kuitenkin,

mieleni liikkuu,

kuin jäätelöauton surullinen sävel,

joka kaikuu tyhjillä kaduilla,

kutsuen lapsia, joita ei ole.

Mieti lusikkaa.

Se on vain varjo,

joka heijastuu sinusta itsestäsi,

sinun Daseinistasi,

sinun kielesi pelistä,

sinun sydämesi haparoivasta lyönnistä.

Ei ole lusikkaa.

On vain tämä hetki,

ja sekin katoaa,

kuin tuuli, joka pyyhkii torin puhtaaksi.