Minkä ikäisenä on noloa ottaaa vanhemmiltaan taloudellista apua vastaan?
Tätä mietin, kun itse 37-vuotiaana, tulin vanhempieni luota kassi pullollaan uusia lastenvaatteita (äitini ostamia, minun ehdotuksesta siis) jne. Kaikenlaista apua sieltä on saatu.
Äiti itse sanoo, että haluaa auttaa, kun todella näkee mihin raha menee. Ja toisaalta, on erityisen tyhmää maksaa vaan sitten joskus perintöveroja perinnöstä (jos sellaista edes jää jäljelle). Minä itsekin ajattelen näin. Onko noloa?
Ja ei, ei olla mitään huippurikkaita vaan sekä äitini että minä sellaisia keskituloisia.
Kommentit (37)
Missään muualla maailmassa tuskin ajatellaan, että on noloa jos perheenjäsenet auttavat toisiaan. Kummallinen tämä suomalainen ajattelumaailma, jossa omista lapsista tulee naapureihin verrattavia tuttavia heti kun 18 vuotta pärähtää mittariin.
Minä otan vastaan hyvillä mielin sen minkä vanhemmat minulle antavat, ja mielelläni autan taloudellisesti mm. kummilapsiani eikä siinäkään ole mitään noloa. Ei raha ole minulle mikään tabu - sillä saa hyvinvointia rakkaille ihmisille, joten miksi sitä ei heidän hyväkseen käyttäisi?
eli noin 25-vuotiaasta alkaen.
Tarkoitan auttelemisella sitä, että aikuinen lapsi on tottunut kääntymään vanhempiensa puoleen käsi ojossa, jos ei itse hallitse talouttaan. Eli kyllä jokainen normaali aikuinen on ITSE vastuussa toimeentulostaan.
Poikkeuksia tähän ovat tietenkin ennakkoperinnön antaminen (nimenomaan tässä tarkoituksessa, ei niin että autetaan nyt vähän sitä reppanaa kun se ei ite pärjää) sekä todelliset ahdinkotilanteet, joissa läheisillä on moraalinen velvollisuus auttaa ahdinkoon joutunutta, oli kyseessä sitten oma vanhempi, lapsi, sisarus tai joku muu lähipiirin ihminen.
en näe tässä oikein nyt logiikkaa; jos oma lapsi on esimerkiksi työtön tai kotihoidontuella, ja rahaa on vähän, on noloa ja väärin antaa hänelle rahaa. Mutta jos hänellä on hyvät tulot, niin ei ole noloa antaa hänelle rahaa? Mulle täytyy nyt selittää tämä, koska en ymmärrä. Ei se, että ihminen on taloudellisesti tiukoilla korreloi sen kanssa etteikö hän kantaisi vastuuta elämästään. Päin vastoin. Jos ihminen esimerkiksi opiskelee toista tutkintoa koska ensimmäisellä ei saa töitä (ja tämä on aivan arkipäivää monelle yli 25-vuotiaalle), hän on vähävarainen mutta hyvinkin vastuullinen tehdessään töitä tulevaisuutensa eteen.
Ei ole noloa, mikäli asia on täysin ok molemmille osapuolille ja vanhempien antamat rahat käytetään sovitulla tavalla, ei siis mihinkään päihteisiin esimerkiksi. Perheitä on monenlaisia.
en näe tässä oikein nyt logiikkaa; jos oma lapsi on esimerkiksi työtön tai kotihoidontuella, ja rahaa on vähän, on noloa ja väärin antaa hänelle rahaa. Mutta jos hänellä on hyvät tulot, niin ei ole noloa antaa hänelle rahaa? Mulle täytyy nyt selittää tämä, koska en ymmärrä.
mutta en mielestäni kyllä kirjoittanut mitään tämän suuntaista...?
5
Minusta olisi todella noloa ottaa äidiltäni avustusta, koska jos minä en kylve rahassa, niin ei kyllä kylve äitikään! Olisi kohtuutonta odottaa hänen antavan minulle rahaa.
alkoholisti-veljeni käydä ostamassa ruokaa äitini ruokakaupan tilille sadoilla euroilla kuukaudessa, mutta minua ei kuulemma ala auttamaan taloudellisesti, koska minulla on lapsia ja olen perheellinen (en ole työelämässä).
Toivottavaa on että alkoholisti-veljeni hoitaa sitten äitiäni vanhainkodissa ja hommaa aikanaan hautaan, minä en osallistu.
ovat töihin menneet opiskelujen jälkeen. Puolin ja toisin annettu rahaa eli me auteltu, kun ovat opiskelleet ja kun se rumba on loppu, ollaan jääty työttömiksi ja lapset on maksaneet meidän menot. Ei se ole noloa, että vanhempia autellaan.
Jos vanhemmilta on perintöä jäämässä, on minusta viisaampaa antaa sitä silloin, kun siitä on enemmän hyötyä, esim lasten ollessa pieniä, kuin jättämään odottamaan sitä kuolemaa.
Jos taas vanhemmat ovat pienituloisia, ja lapsilla on hyvät tulot, voi asiat olla toisin päin. Kumpikaan ei ole noloa, ei yksin pärjääminen oikeasti ole mitään hienoa.
Minä ainakin äitinä auttaisin ensisijaisesti sitä "hädässäolevaa" lastani,sinulla ilmeisesti on mies joka teidät elättää? Onko alkoholismi mielestäsi ihan vaan kiva juttu jonka veljesi on valinnut elämäntyylikseen?
lukuunottamatta tismalleen saman verran työttömyyspäivärahaa mitä alkoholistiveljeni. Äitini ei kannata odottaa että vastavuoroisesti kävisin häntä katsomassa vanhainkodissa tai hautaan hoitaisin.
vanhemmat tulee aina kylään ruokakassin kanssa ja jos viipyvät useamman tunnin niin äitini tekee automaattisesti ruokaa. Jos ollaan yhdessä vaikka ikeassa niin äiti tarjoaa yleensä lihapullat ja kahvit. Joskus kun olen äitini kanssa yhdessä kaupassa, kassalla hän alkaa nostella tavaroita kärryistäni ja sanoo voivansa maksaa tuon, tuon ja tuon...
Kesällä kun lähdin festareille, äiti antoi mulle setelin kouraan.
Vanhemmat ovat myös maksaneet ulkomaanmatkojamme kun ollaan reissattu yhdessä.
Mulla on ikää 32v ja toivon voivani tarjota omille lapsilleni samaa tulevaisuudessa.
Meillä on ollut aina (aikuisiälläni) äidin kanssa selvät sävelet siitä, että molemmat hoitavat omat raha-asiansa. Samalla tavalla mies hoitaa raha-asiat suhteessa vanhempiinsa.
Eli jos pyydämme isovanhempia vaikka käymään tullessaan kaupan kautta, niin TIETENKIN maksamme heille kuitin loppusumman! Sama pätee toki toisinkin päin, eli isovanhemmat maksavat meille jos jäävät jostain velkaa.
Minä luulin, että tämä on täysin normaali käytäntö, mutta näköjään ei sitten...?
aina muistuttaa että "tuonkin (isäni puolen isovanhempien)perintöhuonekalun olen sinulle antanut".
Ja enkö minä joulunakin laittanut lapsillesi 40€,yms. kitinää.
Kitiskööt mummo vanhainkodissa yksinään alkoholistipoikaansa odotellessaan, minua ei siellä näy,ei ellei äitini maksa junalippuani.
Musta minkään ikäisenä se ei ole noloa JOS sitä TARVITSEE.
Ite tarvitsin viime vuonna paljon apua. Muutin omilleni, mut vanhempien tulotaso sen verran iso etten saanut opintorahaa. Töissä käyntiin ei säännöllisesti koulun ohessa vielä riittäneet voimavarat.
Nyt ikääö on 20v joten saan opintorahaa, lisäksi nyt jaksan käydä työssäkin koulun ohella. Joten tuen tarve vanhemmilta pienempi. Mutta yhä auttelevat isommissa menoerissä, kuten koirieni yllättävissä lekurimenoissa.
Ja aina ollut sitä mieltä, ja ääneenkin sen heille todenmnut, että jossakin vaiheessa mie sitten autan heitä, kun he tarvii. Ja avun ei tarvi todellakaan olla rahaa, vaan muuta apua myös.
Avainsana on vastavuoroisuus. Ja välittäminen.
Eli jos pyydämme isovanhempia vaikka käymään tullessaan kaupan kautta, niin TIETENKIN maksamme heille kuitin loppusumman! Sama pätee toki toisinkin päin, eli isovanhemmat maksavat meille jos jäävät jostain velkaa.
En mä alkaisi pikkurahoja siirtelemään vanhempieni kanssa.
Sen sijaan mielestäni ei ole noloa se, että vanhempamme ovat maksaneet esim. piharakennuksemme tai öljylaskun tai pakastimen yms. Mielellään siis kerralla maksavat joitain isompaa. Lisäksi sitten se 3999e napsahtaa tilille joka kolmas vuosi. Ihan riittävästi tulen maksamaan myös perintöveroa kun sen aika koittaa.
En mä alkaisi pikkurahoja siirtelemään vanhempieni kanssa.
Arjessa maksetaan aina velat, tietenkin. Ihan vain siksi, että kenenkään asia ei ole elättää aikuista lastaan/vanhempaansa. Erikseen sovittavat lahjoitukset ovat eri asia. Minäkin olen saanut _erikseen sovittanuna lahjoituksena_ asunnon.
16
Justiinsa se pikkupennostenkanssa piipertely vasta noloa onkin ja erittäin ala-arvoista toimintaa. Ja sitä paitsi on ihan hyväksi, että isovanhemmat ovat tukemassa lastenlastensa elämää esim. eri hankinnoin kun lapsiperheissä se raha on muutenkin tiukoilla.
Justiinsa se pikkupennostenkanssa piipertely vasta noloa onkin ja erittäin ala-arvoista toimintaa.
Meillä sitä vaan kutsutaan perintösuunnitteluksi, eikä kyse ole mistään vaatekassillisesta vaan kunnollisesta rahasta.
Tai ehkä rahan vastaanoton tekee noloksi se että tarvitsee rahaa. Meillä ne kymppitonnit ovat ylimääräistä tuloa. (Kaikki tehdään laillisesti, eli rahaa kierrätetään perillisille niin paljon kuin mahdollista verottomasti.)