Lue keskustelun säännöt.
Mulla on joku ikäkriisi ja olen päälle 30v
29.08.2025 |
Tuntuu että vuode vain vilahtaa ohitse ja mitään ei edes kerkeä tehdä? Joka päivä herään ahdistuneena ja masentuneena ja tuskastuneena. Sitten vielä luin sen langan että hetken olet 35v ja sitten heräät yhtäkkiä elämän halun kadottaneena 50 vuotiaana joka ei tunnista itseään peilistä. Enkä edes ymmärrä mitä elämällä pitäisi nyt tehdä kun mulla ei ole paljon tuttuja joiden kanssa käydä paikoissa.
Kommentit (12)
Kyllä kolmenkympin kriisi on ihan tyypillinen elämänvaihe. Naisilla tämä ehkä iskee vielä vahvemmin, kun se kuuluisa biologinen kello alkaa kajautella viimeisiä kumahduksiaan ja pitäisi tehdä jotain päätöksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kolmenkympin kriisi on ihan tyypillinen elämänvaihe. Naisilla tämä ehkä iskee vielä vahvemmin, kun se kuuluisa biologinen kello alkaa kajautella viimeisiä kumahduksiaan ja pitäisi tehdä jotain päätöksiä.
En ole koskan halunnut lapsia. Mutta olin "erilainen nuori" Eli en tehnyt tyypillisiä nuoren juttuja, esim bilettänyt, käynyt tapahtumissa, ulkomailla yms. Seurustelunkin aloitin vasta 29v. Olen aina ollut outo hyypiö vähän. Sitten ihmiset neuvoo, että ei pidä rakentaa elämää toisen varaan, niin en oikein tiedä millasiia asioita elämässä kokea ja tehdä ihan itselleen.
Mulla ei juuri ole mitään unelmia tai haaveita, enkä tiedä olenko sitten masentunut. Voiko oman jututn löytää vasta 35-45 vuotiaana??
Olet varmaan nainen? Olen reippaasti kolmekymppinen mies ja elämä ei ole koskaan ollut parempaa kuin nyt.
Minusta ikäkriisit johtuvat toteutumattomista haaveista. Eli on ollut ajatus, että tietyn ikäisenä elämän pitäisi olla tietynlaista ja tietyt asiat saavutettuna.
Onneksi olen aina keksinyt toteuttamiskelpoisia haaveita, ponnistellut niitä kohti ja saavuttanut ne. Kriisejä on ollut, kuten työttömyyttä ja köyhyyttä tai sairautta, muttei niillä mitään tekemistä ikäni kanssa ole ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olet varmaan nainen? Olen reippaasti kolmekymppinen mies ja elämä ei ole koskaan ollut parempaa kuin nyt.
Joo,mutta ei tämä mistään ulkonöstä johdu. Näytän ihan samalta kun 25 jopa paremmalta. oon vaan "tajunnut elämää" nyt paremmin, esim miten merkityksetöntä ja turhaa moni asia on. Voi varmaan liittyä, että olen taiteilijasielu, ajattelen asioita aika syvästi. En edes muista mitä tein parikymppisenä, kai olin silloin jo masentunut. Mulla ei ole koskaan ollut kavereita/ystäviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet varmaan nainen? Olen reippaasti kolmekymppinen mies ja elämä ei ole koskaan ollut parempaa kuin nyt.
Joo,mutta ei tämä mistään ulkonöstä johdu. Näytän ihan samalta kun 25 jopa paremmalta. oon vaan "tajunnut elämää" nyt paremmin, esim miten merkityksetöntä ja turhaa moni asia on. Voi varmaan liittyä, että olen taiteilijasielu, ajattelen asioita aika syvästi. En edes muista mitä tein parikymppisenä, kai olin silloin jo masentunut. Mulla ei ole koskaan ollut kavereita/ystäviä.
Noh, tuo on tavallista. Eiköhän se mene ohi. Ehkä vain merkki siitä, että pitää löytää uusia merkityksellisiä asioita/haasteita yms. elämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet varmaan nainen? Olen reippaasti kolmekymppinen mies ja elämä ei ole koskaan ollut parempaa kuin nyt.
Joo,mutta ei tämä mistään ulkonöstä johdu. Näytän ihan samalta kun 25 jopa paremmalta. oon vaan "tajunnut elämää" nyt paremmin, esim miten merkityksetöntä ja turhaa moni asia on. Voi varmaan liittyä, että olen taiteilijasielu, ajattelen asioita aika syvästi. En edes muista mitä tein parikymppisenä, kai olin silloin jo masentunut. Mulla ei ole koskaan ollut kavereita/ystäviä.
Noh, tuo on tavallista. Eiköhän se mene ohi. Ehkä vain merkki siitä, että pitää löytää uusia merkityksellisiä asioita/haasteita yms. elämässä.
En tiedä mikä mulla on mutta herään joka päivä uupuneena, tai se oikea sana on kai lethargia. Sitten jos pakotan itseni, pystyn kyllä tehdä kaikenlaisia asioita.
Vierailija kirjoitti:
Minusta ikäkriisit johtuvat toteutumattomista haaveista. Eli on ollut ajatus, että tietyn ikäisenä elämän pitäisi olla tietynlaista ja tietyt asiat saavutettuna.
Onneksi olen aina keksinyt toteuttamiskelpoisia haaveita, ponnistellut niitä kohti ja saavuttanut ne. Kriisejä on ollut, kuten työttömyyttä ja köyhyyttä tai sairautta, muttei niillä mitään tekemistä ikäni kanssa ole ollut.
Juuri näin. Myös itselleni vanheneminen itsessään ei ole pelottava ajatus, vaan se, että vanhenen saavuttamatta niitä asioita mitä haluaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ikäkriisit johtuvat toteutumattomista haaveista. Eli on ollut ajatus, että tietyn ikäisenä elämän pitäisi olla tietynlaista ja tietyt asiat saavutettuna.
Onneksi olen aina keksinyt toteuttamiskelpoisia haaveita, ponnistellut niitä kohti ja saavuttanut ne. Kriisejä on ollut, kuten työttömyyttä ja köyhyyttä tai sairautta, muttei niillä mitään tekemistä ikäni kanssa ole ollut.
Juuri näin. Myös itselleni vanheneminen itsessään ei ole pelottava ajatus, vaan se, että vanhenen saavuttamatta niitä asioita mitä haluaisin.
No mulla kaikista pahin,kun ei edes ole mitään "haaveita"? Tai tietysti haaveilen, että olisi hyvä työpaikka ja mieluinen, mutta onko tuo joku haave? Voinko vain olla masentunut?
Ymmärrän hyvin tunteesi. Itselleni oli lähes katastrofi, kun täytin 30. Tajusin, että en ole enää sellainen nuori, vaan aikuinen. Tosin olin aika nuorena kypsynyt, koska kolmikymppisenä minulla oli jo ammatti ja 7 ja 6 vuotiaat lapset. 40, 50 ja 60 ovat menneet ihan kepeästi, ei mitään kriisejä. Nyt on elämä helppoa ja hyvää. Kuukautiset ovat loppuneet, 4 aikuista lasta on lähteneet maailmalle, olen jäänyt eläkkeelle. Huolehdittavana on enää pari yli 9-kymppistö vanhusta vielä jonkin aikaa. Puolison kanssa vietämme kohta kultahäitä, taloudellinen tilanna on hyvä. Se on kyllä sanottava ja olen lapsillenikin sanonut, että kun 30 jää taakse, aika alkaa mennä hirveän nopeasti ja kohta huomaat olevasi 5-kymppinen, mutta et välttämättä elämänhaluasi kadottanena, vaan se voi olla elämäsi parasta aikaa. Yritä sillävälin nauttia elämän pienistäkin asioista, vaikkapa kävelystä ulkona kauniilla ilmalla. Ei niillä muillakaaan aina niin loistavasti mene, se on etupäässä sellaista filmaamista. Jos tunnet itsesi kovin yksinäiseksi, voisit murehtimisen sijaan harkita vaikka jotakin uutta harrastusta tai lemmikkiä.
Kysyin myös vanhemmiltani tätä ja molemmat sanoo ettei olletmitään kriisejä. Että alle 50v on vielä "nuori ja pitäisi nauttia elämäst". Mutta en edes ymärrä mistä nautitaan?