Tuomitseeko ihmiset naisen joka vauvakuumeinen ja ei käytä ehkäisyä ja tulee raskaaksi?
Kommentit (21)
Nyt vähän viisastuneena tuomitsen myös suhteet, joissa ei tunneta toista hyvin ennen seksiin ryhtymistä. se on mielestäni lapsellista käytöstä nyt tästä perheellisen perspektiivistä.
sellaisen akan ITSEKKÄÄKSI, kun se ei ymmärrä miten paljon lapsi tulee kärsimään isättömyydestään. "MINULLA on vauvakuume, MINÄ teen vauvan yksin, mitä se kenellekään kuuluu" - voi perse sentään. :(
mutta kannattaa tuntea vastuunsa...! Eli miettiä tarkoin pärjääkö taloudellisesti ilman isäksi huijatun miehen rahallista panostista, ja _tärkeimpänä_ lapsen oikeus isään ja isän puolen sukuun...!
Ymmärrän ettei huijattu isä ehkä halua pitää yhteyksiä, mutta lapseen jää aina jälki jos isä ei halua häntä tavata jne. ja hän etsii juuriaan loppuikänsä.
Itsellä myös lähipiirissä kaksi varoittavaa esimerkkiä siitä, miten isättömyys vaikuttaa mieleen vielä aikuisenakin. Toinen tapaus ei osaa sitoutua, löytää ihan oikeasti fiksuista miehistä ihme "vikoja", ja on erakkoluonne muutenkin (hänen äitinsä saanut molemmat lapsensa yhden illan juttujen kanssa, eivät ole kumpikaan tunteneet isiään, ja koska isäpuolia ei ole koskaa taloudessa ollut, eivät ole nähnteet normaalia perhe-/parisuhde elämää. Tienneet kuitenkin että äiti toisinaan harrastaa seksiä hotellituttavuuksien kanssa...)
Toinen tapaus taas on aina etsinyt hurjia miehiä =väkivaltaisia hulluja, monilla päihdetausta. Kun hyvä mies osunut kohdalle, suhde ei ole toiminut koska ko. ihminen hakee sitä että häntä kohdellaan kaltoin.
Kannattaisin ennemmin sitä, että sen lapsen tekee jonkun tutun kanssa. Suomessa on paljon miehiä jotka eivät ole isäksi päässeet vaikka ovat lapsen/lapsia halunneet (ne jotka eivät ole niasta itselleen löytäneet, homot jne.) Näin lapsi saisi myös sen isän ja toisen puolen suvun myös.
Mutta oikeasti, et voi ymmärtää miten paljon vastuuta lapsi tuo tulessaan. Sitä on aivan kiinni 24/7.. Meillä 3 lasta ja täytyy sanoa.. ilman miestäni en olisi selvinnyt. Nyt tuo tuolla laittaa lapsen kanssa iltapalaa ja ihanaa kuunnella tuota meteliä..
Mietin myös sitä että jos saa esim. hivin tai muun seksitaudin suojaamattoman seksin seurauksena ja tarttuu sitten lapseen tms.. ?
jos hyvää miestä ei ole löytynyt ja lapsen teossa tulee kiire, vaihtoehtona on jäädä kokonaan lapsettomaksi tai sitten lapsi on hankittava yksin.
tulla raskaaksi. Ja miksi aina naista tässäkin asiassa syyllistetään? Näin tekee miehetkin kun haluavat vedellä paljailla. Kummipoikani sai alkunsa kun mies oli ilmoittanut kaverilleni että hän ei voi lapsia saada, piuhat on poikki ja sperma alun alkaen kehnoa.
Nyt se ihme on jo 3v.
Toki ymmärrän äitiyden kaipuun ja sen ilon mitä lapsi elämään tuo äidille itselleen. Mutta jos asiaa miettii lapsen kannalta niin onko oikeasti hyvä että lapsi kasvaa ilman isää? Tietyissä tapauksissa tietenkin jos isä on alkoholisti, väkivaltainen yms. eikä pystyisi lapselle tasapainoista elämää turvaamaan, mutta muuten kyllä väärin lasta kohtaan. Varsinkin poikalasten kehitykselle on tärkeää saada tietyssa vaiheessan samaistua isään ja samaan sukupuoleen. Tätä asiaa eivät taida äidit aina ymmärtää. Eikä myöskään ole isää kohtaan oikein että hänellä on lapsi josta hän ei tiedä tai saa lapsen elämään osallistua.Itsekästä ja melko juonittelevaa touhua on tuollainen..mielestäni lapsella oikeus molempiin vanhempiinsa! Jos ap olet itse näin tehnyt, niin oletko kertonut lapsen isälle/meinaatko kertoa odottavasi hänen lastaan?
niin kauan kuin asiaan ei kuulu vedätystä tyyliin: "mulla on hormonikierukka, ei mitään pelkoa..."
Olen tässä puolen vuoden aikana (+ sinkkukaverit kanssa) itse ollut 10 miehen kanssa ja ystäväni myös, ja kaikki aivan kaikki miehet olisivat halunneet ilman kortsua, vaikka en käytä mitään ehkäisyä!!! Ja tästä olen täysin tyrmistynyt, koska olen ollut 7v. parisuhteessa, enkä viettänyt minkäänlaista sinkkuelämää ennen tätä, niin nyt olen sitten hurjastellut, ja järkyttynyt miten totaalisen vastuuttoimia kaikki tapaamani (25-30v.) miehet ovat! Ja kaikki ovat olleet koulutettua, työssäkäyviä, komeita, ym!!!
että jos joku nainen haluaa ilman, niin onko sillä nyt niin merkitystä, paitsi että hän KANTAA vastuun, toisin kun nämä miehet...
Todella väärin miestä kohtaan ja sitä lasta kohtaan. Jos yksinäinen nainen haluaa lapsen, niin sitten se pitää tehdä niin, että mies siitä tietää. Ei salaa! Lapsi haluaa luultavasti jossain vaiheessa tietää isästään. Mitä sitten? Sanotko lapselle, ettei isästä ole tietoa vai valehteletko, että isä on kuollut ja kerrot valikoiden jotain, mitä tuosta miehestä tiedät?
Haluaisitko itse, että sinulla olisi mahdollisesti lapsia, joista et tiedä edes olemassa oloa? Luuletko, että kukaan mies haluaisi, että on tällaisia lapsia?
tuo on todella itsekästä vallan käyttöä ja ehdottomasti väärin miestä ja tulevaa lasta kohtaan. Ja kannattaa kyllä miettiä asiaa muutenkin, sillä lapsen kasvattaminen yksin ei ole helppoa, jos se nyt on edes kaksinkaan. Toisekseen ne ajatuksen raskauden ja lapsen myötä niin kovasti tuppaavat muuttumaan, lapsen kanssa elo kun ei juurikaan koskaan mene suunnitelmien mukaan.
ainakin av:lla. Kyllä jotkut muutkin saattavat tuomita, mutta harvalla lienee pokkaa tehdä sitä nenätysten. Itse en ainakaan ole sellaiseen törmännyt!
Minulla on siis 8 kk ikäinen vauva, joka sai alkunsa "puolivahingossa". Seurustelin miehen kanssa ja hän tiesi siitä, että aioin jättää ehkäisyn pois. Hän sanoi käyttävänsä kumia, mutta ei sitten eräänä kertana käyttänyt ja itse en hakenut jälkiehkäisyä, kun kuukautiset olivat juuri loppuneet ja luulin olevan "varmat päivät". Raskaudesta kerroin ja mies vaati aborttia (senkin tekemisestä olisi täällä tuomittu!). En suostunut, mutta harkitsin sitä tosi pitkään... En vaatinut mieheltä isyyden tunnustusta ja sitä kautta elatusmaksuja yms., mutta mies halusi lopulta tehdä sen ja ottaa muutenkin osaa poikansa elämään. Tapaa tätä siis pari kertaa kuukaudessa. Minuun hän ei luota, eikä kai ole syytäkään, kun en nyt pakottanut häntä kumin käyttöön ja hakenut tabuja...
että sain onneksi helpon vauvan. En tiedä, että miten olisin jaksanut koliikkivauvan tms. kanssa! Jos tekee vauvan yksin, niin kannattaa pitää huolta tukiverkostaan.
Haluaisitko itse naisena, että sinulta salaa juonittelemalla varastettaisiin
munasolujasi ja näin ollen pakotettuna sinulla olisi lapsi "tuolla jossain jonkun henkilön kasvattamana"
Todellakin syvästi tuomittavaa!
voi nainen joutua puimaan asiaa tuomioistuimeen.
harrastaa seksiä ilman ehkäisyä esim. satunnaisen isäehdokkaan kanssa? Jos taas huijaa miesystävänsä isäksi, niin ei se ole oikein. Sitten pitäisi rehellisesti kertoa haluavansa lapsen, mutta myös ottavansa vastuun kokonaan itse. Entä jos mies haluaa tavata lasta? Onhan hänellä siihen oikeus. Itse en ikinä tekisi noin.
Haluaisitko itse naisena, että sinulta salaa juonittelemalla varastettaisiin
munasolujasi ja näin ollen pakotettuna sinulla olisi lapsi "tuolla jossain jonkun henkilön kasvattamana"Todellakin syvästi tuomittavaa!
Tuomittavaa!
Yksin kasvattamista minä taas en pidä niin pahana. Mielestäni parisuhteessakin sekä äidin, että isän tulisi miettiä pärjäsikö yksin lapsen/lasten kanssa. Olen itse parisuhteessa, mutta en halua montaa lasta osittain sen takia, että en usko että monen kanssa jaksaisin yksin. Aina voi sattua mitä vaan.
tapahtuu kyllä ihan parisuhteissakin, eikä vain tuntemattomien kanssa.
Ajattelin raskaana ollessani että vetäsin ranteet auki jos ei olis miestä, oli niin raskasta