ruotsin opiskelu alkoi taas! Nelosluokkalainen otti sen lisäkieleksi
Kommentit (32)
Ruotsin taitoa edellytetään historiallisena jäänteenä siitä, että aikoinaan olimme täysin Ruotsin vallan alaisena eikä suomen kielellä ollut minkäänlaisia oikeuksia. Tästä epäoikeudenmukaisuudesta on päästävä eroon!
Tyttö valitsi sitten ranskan. Ruotsia ei edes mietitty, koska se tulee kumminkin pakollisena sitten yläkoulun puolella, ja koska se muistuttaa paljon englantia / jopa suomea, sen kyllä oppii.
enkua eikä suomea mitenkään. On lähempänä saksaa ja hollantia. englannissahan sanat ja adjektiivit eivät taivu kuten ruotsissa, eikä sanajärjestykselläkään ole niin väliä.
Retoromaaniset kielet ranska, italia, espanja ja italia taas ovat oma ryhmänsä, mutta on nekin erilaisia.
Espanja on edellä mainituista ehdottomasti suomalaisille helpoin kieli opetella. Laustunta sääntöjä on minimaalisesti ja sanojen suvun näkee muutamia poikkeuksia lukuunottamatta sanan lopusta toisin kuin ruotsinkielessä. Toisaalta verbioppi on siten vaikeampi.
Kielten opiskelu kyllä avaa esimerkiksi netin ihan erilailla. On mukavaa kun ymmärtää eri maalaisia sivuja edes vähän ja osaa päätellä osasiko se googlekääntäjä edes kääntää sinnepäin tekstin.
negatiivisen ruotsi asenteen välittämistä lapselle. Jos äiti/isä ilmoittaa että tämä on sitten se paskin ja vaikein kieli, jota ei oikeasti tarvita, niin ei ihme jos lapsikaan ei tykkää.
tai oikeastaan hyvinkin järjellä arvattavissa, että jos on yrityselämässä tai jonkin järjestön hommissa ulkomailla, siellä yleensä joutuu operoimaan sieltä->koko Pohjoismaiden alueelle. Eli aika harvalla firmalla tai järjestöllä on eri ihmiset vaikkapa Ruotsin ja sen firman/järjestön yhteyksiin ja sitten erikseen vaikkapa Suomen yhteyksien ylläpitoon.
Niin, ja sitten heräsit ja tajusit, että kommunikointi alalla kuin alalla tapahtuu nykyään englanniksi eri maiden välillä.
Kielten opiskelu on aina sama, kuin rahaa laittaisi pankkiin!
neljännellä ruotsin (kolmannella englannin) ja tykkäsi kovasti. Se on tietyssä mielessä helpompi kieli, koska kirjoitus- ja ääntämismuodot ovat lähempänä toisiaan kuin englannissa.
Meidänpä taapero ei aloita ruotsin opiskelua koskaan.
Harmi etteivät lapsenne opiskele jotain hyödyllisempää kieltä.
Vierailija - 24.08.11 02:49 (ID 13273815)
Eikö ollut vaihtoehtoja?
täydellisen tylsää ruotsinvastaista propagandaasi. Etkö voisi antaa asian olla ja hyväksyä sen, että osa meistä PITÄÄ ruotsin kielestä ja katsoo sen hyväksi taidoksi kaksikielisessä maassa.
Meille ruotsin kieli oli oiva valinta, ovi skandinaavisuuteen. Ja koska sitä on joka tapauksessa muuten pakko lukea viimeistään seitsemänneltä alkaen, niin nytpä se kieli sitten tulee opittua kunnolla sen sijaan, että siitä oppisi vain alkeet.
Että näin.
Tyttö valitsi sitten ranskan.
Ruotsia ei edes mietitty, koska se tulee kumminkin pakollisena sitten yläkoulun puolella, ja koska se muistuttaa paljon englantia / jopa suomea, sen kyllä oppii.
alkeistasolla. Lapsi aloitti sen nelosella, oppiihan sen kunnolla. Sitä kuitenkin edellytetään tässä maassa aika monessa työpaikassa.
Ruotsia ei edes mietitty, koska se tulee kumminkin pakollisena sitten yläkoulun puolella, ja koska se muistuttaa paljon englantia / jopa suomea, sen kyllä oppii.
..4-luokkalainen poika aloitti englannin kaverina saksan.
Ja vaikuttaa hyvältä:)
Vaihtoehtoina oli saksa, ranska, venäjä ja ruotsi.
Ruotsiin ei ollut yhtään hakijaa (ylläripylläri), venäjään kourallinen ja saksa+ranska alkoi koska kiinnostuneita oli väh sen 12hlöä mitä vaativatkin että opetus alkaa.
Harmi etteivät lapsenne opiskele jotain hyödyllisempää kieltä. Eikö ollut vaihtoehtoja?
on huomattavasti enemmän hyötä siitä että osaa esim saksan tai venäjän kuin piskuisen ruotsin kielen.
alkeistasolla. Lapsi aloitti sen nelosella, oppiihan sen kunnolla. Sitä kuitenkin edellytetään tässä maassa aika monessa työpaikassa.
Ruotsia ei edes mietitty, koska se tulee kumminkin pakollisena sitten yläkoulun puolella, ja koska se muistuttaa paljon englantia / jopa suomea, sen kyllä oppii.
Eikö ollut vaihtoehtoja?
Jos osaa suomen ja ruotsin kielen sujuvasti on tyon saanti taattu etenkin jos sattuu ulkomailla olemaan.
tahan paalle Enkku tietenkin niin jo vot!
ulkomailla jos etsii toita jossa tarvitaan suomean, niin yleensa vaatimuksena on toinen pohjoismaalainen kieli, yleensa ruotsi.
Ei siellä ruotsilla pärjää.
Ei edes Skandinaviassa tarvita ruotsia.
Antakaa lastenne opiskella hyödyllisiä ja tarpeellisia kieliä.
Pitääkö vastaavasti ruotsalaisilla olla ovi suomalaisuuteen?
Harmi etteivät lapsenne opiskele jotain hyödyllisempää kieltä.
Vierailija - 24.08.11 02:49 (ID 13273815)
Eikö ollut vaihtoehtoja?
täydellisen tylsää ruotsinvastaista propagandaasi. Etkö voisi antaa asian olla ja hyväksyä sen, että osa meistä PITÄÄ ruotsin kielestä ja katsoo sen hyväksi taidoksi kaksikielisessä maassa.Meille ruotsin kieli oli oiva valinta, ovi skandinaavisuuteen. Ja koska sitä on joka tapauksessa muuten pakko lukea viimeistään seitsemänneltä alkaen, niin nytpä se kieli sitten tulee opittua kunnolla sen sijaan, että siitä oppisi vain alkeet.
Että näin.
meillä on paljon tuttuja jotka puhuvat toisella kotimaisella lieneeköhän se asiaan vaikuttanut.
Mitä sontaa sulle on syötetty? Ja sitten vielä uskot siihen?
Jos osaa suomen ja ruotsin kielen sujuvasti on tyon saanti taattu etenkin jos sattuu ulkomailla olemaan.
tahan paalle Enkku tietenkin niin jo vot!
ulkomailla jos etsii toita jossa tarvitaan suomean, niin yleensa vaatimuksena on toinen pohjoismaalainen kieli, yleensa ruotsi.
Ei ruotsia Suomessa tosiasiassa mihinkään tarvitse. Suomenruotsalaisia on niin vähän ja he puhuvat lähes poikkeuksetta täydellistä suomea. Ruotsi säilyköön tulevaisuudessakin kouluissa, mutta vapaaehtoisena.