Kuin moni on saanut anoppia ?
Sehän on ihan päivänselvä juttu että suurimmalla osalla vävyistä tekisi anoppia mieli ja Anopeilla taas vävy poikaa.Mutta kuin moni on harrastanut seksiä Anopin kanssa ? Itse en ole uskaltanut ehdotella. Mutta tiedän että jotkut taas on harrastaneet.
Kommentit (8)
Ei ehkä anopiksi voinut tuolloin laskea, mutta erään teiniajan tyttöystävän äitiä kävin 15 vuotta myöhemmin kyntämässä kun pikkujouluhumussa törmättiin.
Nuorena miehenä kymmenkunta krt tyttöystävän äitiä tuuppailin
Perussuomalaisilla anoppia kutsutaan usein myös tädiksi joskus jopa äidiksi, jos kyseessä on pienempi suku.
vuoden panin anoppia55v 😍oli myös suu ja peppuseksiä!hyvät ajat😜
en todellakaan haluaisi mitään vanhaa tanttaa.
Vaimoni odotti toista lastamme kun hän oli vielä hoitovapaalla. Hänelle kehittyi raskausajan verenpaine ja oli raskausmyrkytysvaara. Niinpä hän joutui sairaalaan ja varhaiseläkkeellä ollut leskiäitinsä tuli esikoista hoitamaan. 55v anoppi oli menopaussin ohittanut, mutta vielä viriilissä ja himokkaassa kunnossa.
Ei kulunut kuin pari päivää, kun päädyimme nussimaan. Niinpä minun arkipäiväni olikin: aamiainen, työpäivä, sairaalaan vaimoa katsomaan, kotiin syömään ja sauna lämpimille, anopin kanssa saunaan ja nussimaan. Ne viikot olivat elämäni seksintäyteisimmät.
Vaimon kotiuduttua oli vaikeaa. Koko ajan läsnä oli kaksi ihanaa naista, mutta kumpaakaan ei päässyt nussimaan. Kun vaimon kunto alkoi parantua niin, että hän pärjäsi päivät kahden pienen lapsen kanssa, anoppi lähti kotiinsa. Sovimme, että hän soittaa aina silloin tällöin tyttärelleen ja pyytää minua apuun. Onhan omakotitalossa kaikenlaista työtä. No ne työt hän teetti ammattilaisilla ja maksoi heille.
Minulle hänellä oli mukavampaa työtä. Tätä jatkui reilun vuoden, kunnes hän iski pohjalaisen rekka-autoilijan. Tämä kävi aina lepovuorollaan ennen paluukyytiä hoitelemassa anopin. Nyt minun täytyy tyytyä vaimon suomaan kolmeen kertaan viikossa.
Kun seurustelin ja soitin lankapuhelimella, niin tyttökaverilla ja äidillään oli ihan samanlainen ääni. Juttelin kerran, että voisit tulla joskus pesemään mun selän saunaan ja voitais tehdä jotain muutakin. Vastaus oli että katsotaan sitten joskus.
Tämä oli jo unohtunut kun anoppi oli tullut lasta hoitamaan, kun tulin yövuorosta ja vaimo oli mennyt töihin, Olin suihkussa, kun anoppi tuli juttelemaan ja sanoi, että nyt voisin pestä tuon selän, mistä silloin juteltiin, mutta muuta ei tehdä. Vähän aikaa raksutti, mutta sitten selvisi, että olin jutellut tulevan anoppini kanssa, kun luulin puhuvani tulevan vaimoni kanssa. Anoppi pesi selän ja kaikki muutkin paikat, mutta ei sitten tehty muuta