Miksi jotkut yksityiset hammaslääkärit soittelee ja ehdottaa ajan varaamista?
Kaikki yksityiset ei ilmeisesti kuitenkaan toimi noin?
Kommentit (10)
Ihmiset tietää että pitäisi käydä tarkastuksessa, mutta eivät vaan saa aikaiseksi varata aikaa. Kun tuolleen soittelee että "tuutko?" niin on matala kynnys tulla. Jotkut taas lähettelee entisille asiakkailleen kortteja, että "sinulle on varattu aika silloin ja silloin, vahvista ennen päivämäärää se". Siinäkin on vaan helppo vahvistaa tai jopa soittaa parempi aika kun jää on jo rikottu.
Minulla tuo soittelu taisi alkaa kun viisaudenhampaat piti poistaa ja ihan logistisista syistä kävelin työpaikkaani vastapäätä olleeseen yksityiseen hammaslääkäriin. Soittelun myötä hoidatinkin siellä hampaani vuosittain siihen asti kun jäin työttömäksi. Toki soittelukin loppui, kun käyntini loppuivat.
No mitäpä lottoot? Oisko vaikka siksi että haluavat asiakkaita? Miten on?
Sitä kutsutaan asiakaspalveluksi. Tehdään ikävän asian hoitaminen asiakkaalle mahdollisimman helpoksi. Toiselta nimeltään se on rahastaminen. Pyritään varmistamaan, että asiakas ei varaa aikaa muualta.
Viimeisetkin rahat pois rahattomilta. Julkiselle ei pääse legoja laittamaan .
Olen se soitteleva hammashoitaja. Moni sanoo ettei ota uutta aikaa ja pyytää lopettamaan soittelun. Se on minulle tietysti ok, ymmärrän täysin ja kirjaan asian. Mieluummin niin kuin se, että vain jättää vastaamatta, jolloin jatkan soittelua. Eikä se ole oma intohimoni, vaan hammaslääkärin tahto. Tuo on yksi inhottavimmista työtehtävistäni. Toinen on laskutus, jos olen sen suuruudesta hieman eri mieltä kuin hammaslääkäri. Mutta siinäkin hänen sanansa on laki.
Ps. Rakastan muuten työtäni.
Myyvät tuotettaan ihan kuten muutkin kauppiaat. Yksityisen hammaslääkärin tarkoitus on tuottaa voittoa, eikä se onnistu jos ihmiset eivät käy hammaslääkärissä. Joitakin pitää houkutella.
Mä inhoon tuota soittelua. Ihan kiva, että muistuttavat, mutta sen voisi tehdä tekstarilla tai sähköpostilla.
Saatan olla ihan missä tahansa, kun soittelevat. En vastaa, sitten ihmettelen kuka on soittanut (ok, nyttemmin olen tallettanut numeron, niin tiedän).
Soittavat uudestaan. Jälleen saatan olla missä tahansa, avaa siinä sitten kalenteri jne.
Raivostuttavaa!
Se on palvelu, jonka voit helposti kieltää vastaamalla kerran ja pyytämällä lopettamaan.
Ne soittelevat ovat hoksanneet tässä markkinaraon, soittamalla madaltavat kynnystä saada uusi tarkastusaika varattua ja nimenomaan juuri heille. Lähtökohtaisesti monelle ihmiselle hammaslääkärissä käyminen on vähintään pakkopuollaa jos ei jopa epämiellyttävää tai pelottavaa, ja se aika saattaa jäädä muuten varaamatta kokonaan.