Kaverin kanssa piti järjestää juhlat kaveripiirille. Nyt se
sitten ilmoittikin, että eipä pidetäkään meillä niitä juhlia vaan, lähdetään Tukholmaan koko viikonlopuksi. Ihan kiva juttu, mutta mulla vaan ei ole lapsenlikkaa kuin yhdeksi illaksi ja kaveri tietää sen hyvin. Eli meidän suunnittelemat kekkerit ja nyt mä en pääsekään mukaan ja kavereita osallistuu aika kaukaakin ja olisi ollut tosi kiva pitkästä aikaa nähäd heitä.
Kommentit (11)
jos joku muu järjestää ja toiset tahtoo vaikka sinne Tukholmaan niin se on voi voi jos joku ei pääse.
joten ihmettelen tällaista kaverin toimintaa. ensin suunnitellaan monta päivää ja sitten kotona pidettävät illanistujaiset eivät kelpaakaan.
prkl
jos joku muu järjestää ja toiset tahtoo vaikka sinne Tukholmaan niin se on voi voi jos joku ei pääse.
No eikös tässä ollut se pointti, että ap oli ollut mukana järjestämässä juhlia HEILLE. Tosi harmi juttu, en kyllä itse kaverina kehtaisi. Eri asia, jos olisi alusta asti suunniteltu risteilyä, eikä kaikki pääsisi.
Itselläni on peruuntunut parin viikon sisällä omat synttärijuhlat, harrastusleiri jossa piti viipyä 3 vuorokautta (olin mukanan suunnittelussa 4kk), kahdeksalle naiselle tarkoitettu illanvietto (kirjallisuuspiirin iltahulinat) ja kaikkiin näihin olin jo valmistautunut ja varannut lapsenvahdin.
Lisäksi en ole päässyt osallistumaan festarille, jossa esiintyi bändi, jonka näkemistä olen odottanut vuosikausia.
On kurjaa olla aikuinen ja niellä pettymykset kypsästi, mutta ihan oikeasti uusia ovia avautuu, kun toisia sulkeutuu. Sain kuin sainkin hauskan illanvieton rantasaunoineen ja uima-altaineen ihan yllättäen nyt lauantaina! Tutustuin uusin kivoihin ihmisiin. Synttärilaulunkin lauloivat jälkikäteen.
Toisen kerran sitten. Pääset johonkin muuhun kivaan mukaan.

yhdessä suunnitellaan jotain ja sitten kaveri päättääkin kummankin puolesta jotain muuta.
oliko suunnittelu sillä tasolla, että "voitaisiin tavata vaikka teillä"? Jos mukaan on tulossa useita muitakin ihmisiä ja kaikilla on ollut ehdotuksia illanviettotavasta, niin...

ilmoitti, että haluaakin viikonlopuksi muualle.
t.ap
Meinasitteko tehdä ruokaa ja kaikkea? Puutarhassa grillibileet vai "kalsarikännit"?
Mutta tietävätkö kutsuttavat, mitä on tulossa? Vai päättikö kaveri Tukholman-reissusta ihan yksin? Jos päätti yksin niin miksi et pidä puoliasi hänelle vaan valitat täällä?
Jos kutsuttavat eivät tiedä matkasuunnitelmista, voihan olla että se ei saa kovin suurta suosiota. Tuskin olet ainoa jolla on lapsia ja vaikea järjestää kokonaista viikonloppua yhtäkkiä. (Oletan, että kokoontuminen olisi pian jos olet jo lapsenvahdinkin varannut.)
Itse ainakin lähtisin mieluummin "kotibileisiin" joissa ehtisi paremmin jutella ihmisten kanssa kuin hälyisessä laivassa, eikä hommaan tarvitsisi kuluttaa koko viikonloppua kallista aikaa.

komentelu.
t.ap
Kaverisi voi keskenään laittaa kutsut risteilylle. Valitkoon muut sitten mihin haluavat. Kaverille voit sanoa että kiitos vaan kun tein ilkeän tempun.