Olen kahden lapsen yh, kolmas tulossa ilman miehen tukea. Taidan romahtaa.

olisi parasta, että antaisit lapset pois. He tarvitsevat isän ja kunnollisen äidin, joka jaksaa arkea. Uskon että lapsistasi tulee isona katkeria ja he rupeavat vihaamaan sinua. Olet tosiaan pilannut monen ihmisen elämän :o(

Ap, pää pystyyn nyt vaan! Olet varmasti hyvä äiti ja teet parhaasi! Ihanaa että lapsilla on edes yksi hyvä vanhempi, monella kun on kyllä kaksi mutta hyvin huonoa sellaista.



Esimerkkinä kerron kaverin perheestä. Heillä on neljä lasta, äiti ja isä. Lasten isä on vaikeasti päihdeongelmainen, työtön ja lisäksi transu. Lapsia kiusataan, koska isä pyörii kännissä pihalla naisten vaatteissa. Lastensuojeluilmoituksia on tehty, eivät johtaneet mihinkään. Lasten äiti on väsynyt, elämään kyllästynyt. Jos hän olisi lasten kanssa yksin, he pärjäisivät varmasti tuhat kertaa paremmin.



Eli ap: muista aina että lastesi tilanne vois olla paljon pahempikin. Heillä on sentään sinut ja ihana koti!

Älä hyvä ihminen toivo itsellesi enää pahaa. Viimeiset lauseesi kuulostivat tosi surullisilta. Sinä ansaitset nimenomaan hyvää, kuten lapsesikin.



Moni jo neuvoikin sinua, ja minäkin rohkaisen; hakeudu avun piiriin. Neuvola tukee ainakin nyt alkuun, mutta voisi olla, että hyötyisit terapiasta. Kelasta saa nykyään paremmin tukea psykoterapiaan. Voisit siellä käydä läpi elämäsi kysymyksiä ja juuri tuota hyväksikäytettävyyttä ja ein sanomisen oppimsta.

Myös seurakuntasi diakoniatyöntekijältä voi ainakin alkuun varata keskusteluaikoja. ne ovat luottamuksellisia, vaitiolovelvollisuuden sitomia ja ammatillista apua. Ei haittaa, vaikket kuuluisi kirkkoon.



Lämpimin terveisin ja elämääsi aidon itsesi hyväksynnän oppimista toivoen, KirkkoSisko

Olen vastaavaa kokenut ja tiedän tilanteen niin hyvin. Väkivaltaa en tosin ole kokenut, mutta melkoisia luuserimiehiä kyllä. Neljä lasta ja vuosia pyöritin perhettä itekseni, opiskelin ja tein samalla töitäkin. Duunissa olin se, jolle kaikki vuodatti perhekriisinsä ja kaveritkin soittivat ensimmäisenä minulle, kun halusivat purkaa pahaa oloaan. Olin vuosia kuin kaatopaikka (ja minäkin töissä hoitoalalla...)

Oireilin rajusti; paniikkikohtauksia, unettomuutta ja lopulta ei edes huvittanut syödä. En tiedä mitä tapahtui, mutta päätin, että paska saa riittää. Töissä en enää kuunnellut muiden vuodatuksia, kavereille sanoin, et nyt en jaksa tukea. Terveyskeskuksen kautta kävin juttelemassa psyk.sairaanhoitajalle, jonka tuki tuntui niin hyvältä, että itketti.

Se oli yksinäinen taival ja omien rajojen asettaminen aiheutti lähipiirissä voimakkaita tunteita, mutta nyt aurinko jo hieman paistelee. Ja muistahan ystäväiseni; olet kaikkea muuta kuin heikko luuseri! Rakkautesi lapsiin ja hyväsydämesi tekee sinusta vahvemman kuin nyt pystyt kuvittelemaan.

Voi, kunpa voisin jotenkin tukea sinua raskaudessasi ja että voisit nauttiakin siitä ajasta... Lähetän ajatuksissa voimia ja kaikkea hyvää!

Ap. aloita uusi elämä idioottivarmalla ehkäisyllä sitten kun lapsi synnytetty.



Jos ja kun tunnet itsesi, niin ei tule enää lisää huollettavia.



Järkevä positiivinen itsekkyys on meille osalle ihmisiä vaikeata, mutta jostakin se on aloitettava. Aloitat vaikka siten, että ensin sanot kerran viikossa Ei, sitten kaksi kertaa viikossa ja lopuksi sitten joka kerta, kun on sen EIN paikka.

Ihan kuin mun tekstiä paitsi että vain yksi lapsi. Vaikutan vahvalta ja olen liian kiltti- huono yhdistelmä. Teen jaksamiseni rajoilla työkavereidenkin työt,muut pomottaa ja minä hymyilen. Kuskaan naapurin lapsetkin harrastuksiin ja hymyilen vain etten mitään bensarahaa tarvitse ja naapureiden lapset syö aina meillä, koska teen itse kotiruokaa. Lapseni on luokkansa ilopilleri priimus ja se onkin ainoa asia josta voin olla ylpeä: lapseni on sosiaalinen ja tasapainoinen. Mutta itse olen aivan rikki ja yksin. En jaksa enää.... Pelkään että sairastun vakavasti tmv. Minua ei koskaan kutsuta minnekään mutta muiden lapset dumpataan meille kun vanhemmat viettää laatuaikaa...

Tsemppiä ap: olet hyvä äiti. Paras mahdollinen! Opetellaan sanomaan ei ja olemaan itsekkäitäkin...

En ole koskaan osannut elää miesten kanssa, en edes lapsuudessa isän kanssa. Kaikki kokemukset miehistä on ollut huonoja. Pieksemistä, haukkumista ja nöyryyttämistä lapsesta asti. Heikkous kai paistaa läpi, ja houkuttelen puoleeni samanlaisia heikkoja luusereita kuin itse olen. Lapset on kuitenkin tärkeintä mulle maailmassa, omat ja muiden. Lapseni ovat pärjänneet kivasti elämässä; ovat iloisia, aktiivisia ja heillä on paljon kivoja kavereita. Olen ollut tähän asti kuin jokin äiti Amma, joka halaa kaikkia, omia ja muiden lapsia, aikuisia, kaikkia apua tarvitsevia. Olen kiltti ja ihmiset käyttää sitä hyväkseen. Suostun kaikkeen, yleensä juuri toisten auttamiseen kaikin tavoin, ja samalla vedän itseni loppuun. Olen kaikenlisäksi hoitoalalla töissä. Haluan että musta tykätään, ja siksi suostun aina kaikkeen: kotona, töissä, ihmissuhteissa. Olen kuitenkin piiloaggressiivinen, ja viha kohdistuu itseeni. Halveksin ja häpeän itseäni, poltan salaa tupakkaa. Olen niin rikki, etten ole itkenyt enää vuosiin, en nytkään kun tämän lapsen isä sanoi heippa. Hoidan tehokkaasti työt, opiskelut, harrastan kovaa liikuntaa ja tarkkailen hysteerisesti painoani. Kasvoilta paistaa enää katkeruus ja väsymyksestä raskaat silmät. Olen ihan yksin, ei ole edes vanhempieni tukea, he ovat hylänneet minut aviottomien lapsieni takia. Ei ole lapsillakaan sukulaisia, kun ei ole isejäkään. Ystävät luottavat siihen että olen vahva, ja minusta riittää heillekin tukea. Heille, jotka asuvat turvallisten ihmisten ympäröimänä omissa perheidylleissään. Olen aina tavoitettavissa, hoidan toistenkin lapset, teen ruoan, vien harrastuksiin, reissuille, otan yökylään, pidän sylissä. Olen kuitenkin totaalisen yksin ja onneton, en pysty aborttia tekemään. En tiedä mitä teen, olen vajonnut kai jonkinlaiseen lamaan, jossa suoritan elämää kuin robotti. Sori, ei tässä mitään järkeä ollut tässä vuodatuksessa. Haukkukaa vaikka tekin pikkuisen, että tällainen huora ja luuseri. Toivokaa oikein pahaa, ja vähintään sitä että lapseni otettaisiin huostaan ja annettaisiin OIKEAAN perheeseen.

olisi parasta, että antaisit lapset pois. He tarvitsevat isän ja kunnollisen äidin, joka jaksaa arkea. Uskon että lapsistasi tulee isona katkeria ja he rupeavat vihaamaan sinua. Olet tosiaan pilannut monen ihmisen elämän :o(

Vai mikä tässä jutussa on juoni?

olisi parasta, että antaisit lapset pois. He tarvitsevat isän ja kunnollisen äidin, joka jaksaa arkea. Uskon että lapsistasi tulee isona katkeria ja he rupeavat vihaamaan sinua. Olet tosiaan pilannut monen ihmisen elämän :o(

Häpeä.

kirjoitit ihan kuin minun elämästäni (sillä erotuksella että itselläni on vain yksi lapsi). Meinasin eka vastata että ihan kuin minun kirjoittama, mutta ei, mä en ois osannu pukea sitä kaikkea noin hyvin sanoiksi.

Missä päin asut? Haluaisin tutustua sinuun

En ole koskaan osannut elää miesten kanssa, en edes lapsuudessa isän kanssa. Kaikki kokemukset miehistä on ollut huonoja. Pieksemistä, haukkumista ja nöyryyttämistä lapsesta asti. Heikkous kai paistaa läpi, ja houkuttelen puoleeni samanlaisia heikkoja luusereita kuin itse olen.

Lapset on kuitenkin tärkeintä mulle maailmassa, omat ja muiden. Lapseni ovat pärjänneet kivasti elämässä; ovat iloisia, aktiivisia ja heillä on paljon kivoja kavereita. Olen ollut tähän asti kuin jokin äiti Amma, joka halaa kaikkia, omia ja muiden lapsia, aikuisia, kaikkia apua tarvitsevia. Olen kiltti ja ihmiset käyttää sitä hyväkseen. Suostun kaikkeen, yleensä juuri toisten auttamiseen kaikin tavoin, ja samalla vedän itseni loppuun. Olen kaikenlisäksi hoitoalalla töissä.

Haluan että musta tykätään, ja siksi suostun aina kaikkeen: kotona, töissä, ihmissuhteissa. Olen kuitenkin piiloaggressiivinen, ja viha kohdistuu itseeni. Halveksin ja häpeän itseäni, poltan salaa tupakkaa. Olen niin rikki, etten ole itkenyt enää vuosiin, en nytkään kun tämän lapsen isä sanoi heippa. Hoidan tehokkaasti työt, opiskelut, harrastan kovaa liikuntaa ja tarkkailen hysteerisesti painoani. Kasvoilta paistaa enää katkeruus ja väsymyksestä raskaat silmät.

Olen ihan yksin, ei ole edes vanhempieni tukea, he ovat hylänneet minut aviottomien lapsieni takia. Ei ole lapsillakaan sukulaisia, kun ei ole isejäkään.

Ystävät luottavat siihen että olen vahva, ja minusta riittää heillekin tukea. Heille, jotka asuvat turvallisten ihmisten ympäröimänä omissa perheidylleissään. Olen aina tavoitettavissa, hoidan toistenkin lapset, teen ruoan, vien harrastuksiin, reissuille, otan yökylään, pidän sylissä. Olen kuitenkin totaalisen yksin ja onneton, en pysty aborttia tekemään.

En tiedä mitä teen, olen vajonnut kai jonkinlaiseen lamaan, jossa suoritan elämää kuin robotti. Sori, ei tässä mitään järkeä ollut tässä vuodatuksessa. Haukkukaa vaikka tekin pikkuisen, että tällainen huora ja luuseri. Toivokaa oikein pahaa, ja vähintään sitä että lapseni otettaisiin huostaan ja annettaisiin OIKEAAN perheeseen.

hiukan jotain jutskii menny erilailla, mut basic on niinku mulla! Ja ei oo kuule montaa tuntia kun ajattelin, et jos vaik noi isommat (mitkä ei viel oo kovin isoja kuitenkaa, koska pieninkin on vast 2-vee) muuttaiskin niiden faijan kaa asumaan; tuntuis ihan et ne PÄÄSIS sijoitukseen tällaisen paskan mutsin luota. Mä NIIIIIIIN TIEDÄN SUN TUNTEEN!

t.yh-mamma kolmen

ps.mut en mä itteeni kyl huoraks, en suakaa, haukkuis.... meil nyt vaan on niin s-tanan vaikeeta??? ja näin pitkälle on päästy, ei anneta periks JOOKO? nimittäin elämän tärkein asia on kuitenki lapset, ne vaan tarvii täyspäisen äidin....

kirjoituksestasi. Ei kukaan ole tuollaista yksinäisyyttä ansainnut. Olet liian kiltti lapsuudenkokemustesi takia. Mutta siitä voi päästä eroon ja opetella tervettä itsekkyyttä. Vain sitä kautta voit löytää elämääsi aitoja ystävyyssuhteita. Mistä ne sun ystävät edes voivat tietää sun tilanteen, jos et itse heille avaudu?

Jos et koe olevasi kunnossa, jos menneisyys on taakka, jos nykyelämä on vaikeata, niin lienee parasta lähteä tavoittelemaan muutosta. Aloita vaikka kertomalla lähimmälle ystävällesi olostasi ja jaksamisestasi. Ja seuraavaksi neuvolassa.

Muista että meitä ihaniakin miehiä löytyy vielä, Ihan varmasti, meitä jotka eivät hakkaa, alista tai muuten kohtele toista huonosti. Tietysti uskon että miehet on "maineensa" menettänyt kohdallasi. Voi kun voisin ottaa sinut turvalliseen kainaloon, ehkä olisit ansainnut sen ;)



t.Rehellinen mies

Hei! Ehdotan, että kerrot ystävillesi tilanteen niin rehellisesti kuin pystyt. Eli: olen ihan poikki, en tarkoita että vaadin muilta apuja sen enempäänsä, en vain jaksa olla enää ylipirteä jne. Muuten voi käydä niin, että oikeasti vieteri katkeaa ykskaks ja mitä sitten teet.



Kerro neuvolassa tilanne ja pyydä keskusteluapua. Tai toinen vaihtoehto on käydä lääkärissä ja pyytää sieltä apua. Siis muista,että on aivan NORMAALIA pyytää keskusteluapua, Ihan tilanteen nollaamiseksi.



Oikeasti olet varmasti niin järkevä, hyvä ja täyspäinen ihminen! Pärjäilyjä sulle toivotan!

aloita ihan vaikka ihan pienestä asiasta.Esim. eihän kukaan täysjärkinen voi olettaa ett yh hoitaa vielä toistenkin lapsia,jos tietää ettei sulla tukiverkostoa ole.. Niin ja voisi olla fiksua pysyä hetki erossa miehistä, jotta alkaisit arvostamaan itseäsi enemmän ja sitä kautta ehkä oppisit erottamaan jyvät akanoista...

Hei! Ehdotan, että kerrot ystävillesi tilanteen niin rehellisesti kuin pystyt. Eli: olen ihan poikki, en tarkoita että vaadin muilta apuja sen enempäänsä, en vain jaksa olla enää ylipirteä jne. Muuten voi käydä niin, että oikeasti vieteri katkeaa ykskaks ja mitä sitten teet. Kerro neuvolassa tilanne ja pyydä keskusteluapua. Tai toinen vaihtoehto on käydä lääkärissä ja pyytää sieltä apua. Siis muista,että on aivan NORMAALIA pyytää keskusteluapua, Ihan tilanteen nollaamiseksi. Oikeasti olet varmasti niin järkevä, hyvä ja täyspäinen ihminen! Pärjäilyjä sulle toivotan!

Pyydä keskusteluapua. Varaa heti aika neuvolaan tai lääkäriin. Kysy myös mitä kautta voisit löytää perheellesi varamummon. Ansaitset huolenpitoa ja varmasti jossain on joku, joka haluaa olla teidän perheen mummona ja arjessa mukana. Ehhkä myös perhetyöntekijä voi auttaa?

Ja sitten sinun on alettava sanoa ei ja opittava pyytämään apua ystäviltäsi. Eivät he mene rikki, jos sinä sanot ei tai siitä, että paljastat heikkoutesi. Ei-sanan voi sanoa nätisti mutta silti varmasti. Sano: "ei, nyt en jaksa", "tiedät, että auttaisin mielelläni, mutta en kertakaikkiaan jaksa", "en valitettavasti voi, voin itse huonosti", "toivottavasti löydät hotopaikan, minusta ei nyt ole auttamaan" jne.

Olet hyvä ja rakastettava omana itsenäsi, ei sinun tarvitse ansaita rakkautta jatkuvalla avunannolla. Ehkä jopa teet palveluksen jollekin ystävällesi antamalla ystävälle mahdollisuuden auttaa välillä sinua?

Kuulostat järkevältä ja hyvältä ihmiseltä sekä ihanalta äidiltä. Tule kertomaan kuulumisiasi tänne joku kerta. Ja huomenna varaat ajan lääkäriin tai neuvolaan, eikö!

Terapiaa tarvitsisit; toistat lapsuudessasi omaksuttuja hyväksymisriittejä aina vaan kunnes opit arvostamaan itseäsi.



Kun olet noin rikki; miksi abortti on mahdoton ajatus? Sanoisitko syöpäsairaallee ettei abortti ole hyväksyttävä? Hoida itsesi kuntoon ensin!