ala-aste ikäiselle ei saisi opettaa ihmisen biologiaa,siis häh?
Iltalehden artikkelin mukaan jotkin vanhemmat ovat tyrmistyneitä että 5 lk oppikirjoissa kerrotaan ihmisen lisääntymisestä. Aiheuttaa paineita ja ahditusta. Nyt taitaa olla ahdistus vanhempien päässä. meillä jo eskarilainen ja ekaluokkalainen ovat kyselleet asiat selviksi ja ne on kerrottu aivan asiallisesti. Ja nykyään kun on pedofiilejä vaikka kuinka on ehdottoman tärkeää että lapsella on jotkin perustiedot.
Kommentit (9)
On se vaan kumma että lapsille pitää kertoa yhä aikaisemmin että iskä ja äiti nussii että lapsi saa alkunsa, hurri ministeri on miettinyt että tuomioita pitää korottaa kun tekee talousrikoksen mutta ei ottanut mitään kantaa siihen jos aikuinen raiskaa lapsen, siitäkin pääsee ehdollisella kun valittaa itä-suomen hovioikeuteen, näin paljon suomessa ajatellaan lastenetuja.
riittää alakoululaiselle tiedoksi se, että haikara tuo vauvan.
Katsoin just poikani bilsan kirjan ja kylläpä oli huimasti tietoa lisääntymisestä. Jos tuosta jotkut vanhemmat kehtaa nostaa metelin, niin kyllä on vika vanhempien korvienvälissä!!
Kyllä meilläkin silloin aikoinaan oli jo ala-asteella ihmisen biologiaa ja ihan oikeaan aikaan oppi tuli.
On se vaan kumma että lapsille pitää kertoa yhä aikaisemmin että iskä ja äiti nussii että lapsi saa alkunsa, hurri ministeri on miettinyt että tuomioita pitää korottaa kun tekee talousrikoksen mutta ei ottanut mitään kantaa siihen jos aikuinen raiskaa lapsen, siitäkin pääsee ehdollisella kun valittaa itä-suomen hovioikeuteen, näin paljon suomessa ajatellaan lastenetuja.
Viimeset 40 vuotta on ihmisen biologiaa opetettu viidennellä luokalla. Luultavasti on opetettu hyvin monelle palstammmallekin ja myös niille tyrmistyneille äideill.

ku lapsi kysyy, ja syynä siihen mm. se, ettei meillä kotona ikinä puhuttu mitään, kävin ala-asteen 5. yhdysluokassa, jossa 5. luokalla käytiin 6. biologia, muutettiin ja sama 6. luokan biologia tuli uudelleen vastaan. En todellakaan tajunnu, että seksillä ja lasten syntymisellä on yhteys. Ehkä kuitenkin jotain yhdistelin mielessäni, kun ysillä ope sano, että kaikki tietää jo tässä vaiheessa, ettei pelkästään kädestä pitämällä tule raskaaksi. Silloin minäkin, pimennossa kasvanut, tajusin, että ensin pitää olla yhdyntä, sitten vasta voi olla raskaana. En halua omalle lapselle samaa noloa oivallusta.
Tuossa seuraavassa linkissä on Perheen aika -radio-ohjelma, joka kyllä kannattaa ehdottomasti aiheeseen liittyen kuunnella. Siinä on asiantuntijan selitys, miksi lapselle pitää kertoa ajoissa, mitä seksi on. Sekin siinä kerrotaa, miten asia puhutaan lapsen kielellä. Ja siis siinä se asiantuntija sanoi mm. että kun lapselle kertoo silloin, kun lapsi on pieni, ei mukana ole vielä oman seksuaalisuuden tiedostamisen tuomaa hämmennystä. Toisaalta hän myös sanoi, että vanhempien tulee puhua asiasta ennen kuin lapsi menee kouluun, koska aina on niitä yläluokkalaisia, jotka haluaa pitää oman seksivalistustunnin pikkukoululaisille ja se ei ole ehkä se tapa, jolla vanhemmat haluavat lapsen tulevan tietoiseksi mm. siitä miten lapsi saa alkunsa.
http://areena.yle.fi/audio/1305800110062