Epävarmuus ruokkii epävarmuutta

Ajattelin näin ilmaista mietteeni yhteiskunnastamme.

Tulen yksinhuoltajaperheestä jossa niin fyysinen kuin henkinen väkivalta oli enemmän sääntö kuin poikkeus päivittäin lapsuusvuosieni 1990-2010 välillä. Emme kait olleet ainoita mitä näitä keskusteluja täällä olen lukenut.

2010 luvun alussa, vasta ammattikoulusta valmistuneena, ikäluokkani päätyi työmarkkinoille lievästi heikkona ajankohtana. Otin vastaan kaikkea siivouksesta puhelinmyyntiin, tarjoilusta pullonpalautuskeskuksessa työskentelyyn. Päädyinpä myös hotellin vastaanottoon ja ajamaan vuokra-autoja.

Nykyään kun katson avoimia työpaikkoja, muutama piirre häiritsee minua entistä enemmän:

Saat joko 0 tuntisopimuksia tai osa-aikaisia ja määräaikaisia mutta mikään ei estä yrityksiä ketjuttamasta ja yhdistämästä kaikkia näitä vaikka työtä on jatkuvasti. 

Toisaalta vastuuta ja riskejä siirretään yhä enemmän ns. työntekijöille jotka joutuvat laskuttamaan itsenäisinä toimijoina firmoja jotka maksavat surkeita palkkioita. Esimerkkejä kyllä löytyy.

Nyt joku varmaan älähtää että no mitäs et hae vakituisia kokoaikaisia paikkoja. Tässä vaiheessa sanoisin. Katsopa nopeasti (tai oikeastaan hitaasti ja hartaudella) tilastoja. Työkkärin Kehä työllisyyskatsaus kesäkuulta 2025 kertoo että työttömiä on 330 800 ja avoimia työpaikkoja 40 700. En ole matemaatikko mutta voin vilkaista: 330800-40700= 290 100 työtöntä vaikka kaikki ottaisivat yhden työn vastaan. (https://www.tyollisyyskatsaus.fi/graph/tkat/tkat.aspx?lang=fi#)

Entäs kaikki mahdolliset sektorit? Jälleen, en ole tilastotieteilijä mutta voin vilkaista: Kesäkuussa 2025, työllisyysaste 76-77%. (https://stat.fi/tilasto/tyti#keyfigures ). Eli ainaki 25% työikäisistä ei ole töissä. 

ETLAN mukaan v. 2023 osa-aikaisista työntekijöistä (0,5 miljoonaa), 22% etsi kokoaikaista työtä. Nopea laskutoimitus: 22% * 500 000 = 110 000 halusi kokoaikatyötä. 

Jos nyt jollekin jäi epäselväksi, työnhakijoita on ja paljon! Tarttis varmaan tehä jotain.

Oma firma? Yhä nuoremmat ovat rohkeampia kokeilemaan, pitäisi ehkä siis itsekin. Mutta kukas ostaa mitään kun rahat ja halukkaat kotimasten tuotteiden ja palveluiden kulujttajat vähissä. Kiinaromu ja muu vie tilaa ja on halvempaa, kauppa keskittyy kauppajäteille ja kukaan ei näe tässä ongelmaa.

Ja kuten sanottu, suomalainen verokarhu verottaa jos liikeidea toimii liian hyvin. Kateus saa osan tekemään tuhotöitä ja kulttuuri kannustaa yhä useampi ennemmin ryöstämään kuin rehellisen työntekoon. Ja kaiken tämän päälle ammattiliittoon kuulumisesta rokotetaan verotuksessa.

Missä vaiheessa me herätään ajattelemaan muutakin kuin verokarhun ja valtion etuja ja omaa kateuttamme toisen menetyksen takia? Mitä jos vaan valtio investoisi infraan, hyvinvointiin ja muuhun pitkällä tähtäimellä sen sijaan että veisi kaikilta työssäkäyviltä rahat ja köyhiltä terveyden? Ja me loput alettaisiin puolustaa oikeutta vaurastumiseen, oikeutta ansaita ja tukea niitä joita voimme? Milloin toistemme tukemisesta tuli näin helkutin mahdotonta?