Suomalaissotilaiden lapset Itä-Karjalassa

myös piti keskitysleirejä siellä Itä-Karjalassa. Leireillä on myös lapsia. Siitä ei Suomessa hirveästi tiedetä. Esim. omana kouluaikanani ei oppikirjoissa ollut edes mainintaa.

En halua tavata.

ja moni tuli kotiinsa jatkosodan aikaan. Raiskauksia katsottiin armeijassa aika pahasti ja niistä on kyllä tuomioita annettu, aivan kuten eläimiinsekaantumisesta kuin lapsiin sekaantumisesta ihan rauhanajan mukaan.



Keskitysleirille koottiin alueen venäläinen väestö, joka sotaoloissa on ymmärrettävää. Sotilashallinto perusteli venäläisten siirtoja sillä, että väestö asui sotatoimialueella ja oli mahdollisesti epäluotettavaa.



Venäläisiin ei kuitenkaan tullut lukea suomalaisista tai karjalaisista vanhemmista polveutuvia venäjänkielisiä henkilöitä, jotka halusivat liittyä karjalaiseen väestöön.



Viimeksi Suomen Kuvalehti paljasti, että kuuluisa kuva Petroskoin keskitysleirin lapsista oli lavastettu, ja että leireillä olleet tosiasiassa kuitenkin pääsivät vähemmällä kuin sisä-Venäjälle evakuoidut ja joutuivat sen vuoksi sodan jälkeen vainotuiksi pettureina.

Kun tehdään "paljastuksia" suomalaisten Itä-Karjalassa ylläpitämistä vankileireistä, tuntuvat käsitteet menevän sekaisin.



Käytetään mielellään sanaa keskitysleiri, jolla asiaan saadaan luotua melkoisen karmea sävy, koska lukija yhdistää sen mielessään Natsi-Saksan apokalyptisiin kuolemanlaitoksiin.



Saksassakin oli eri tyyppisiä leirejä, tunnetuimpia tietysti ne suuret tuhoamisleirit, joihin kerättiin ihmisiä varta vasten tapettaviksi.



Toinen laji keskitysleirejä olivat eri tasoiset pakkotyöleirit, joissa epäilemättä oli kova kuri ja ankeat oltavat, vaikkei kaasukammio välittömästi uhannutkaan.



Neuvostoliitossa taas melkoinen osa valtakunnan lukemattomista pakkotyöleireistä oli pirullisesti suunniteltuja näännytysleirejä, joissa karuilla olosuhteilla, niukalla ravinnolla ja raskaalla työllä tieten tahtoen tapettiin suurin osa vangeista.



Ne leirit joihin suomalaiset keräsivät vankejaan eivät sentään olleet tuollaisia.



Kansainvälisen Punaisen Ristin tarkastajatkin myönsivät, että olosuhteet huomioon ottaen suomalaiset kohtelivat vankejaan humaanisti.



Myöskään ei liittoutuneilla sodan jälkeen ollut aihetta syyttää suomalaisia sotarikoksista.



Mitä sotavankien ja vihollismaan siviiliväestön kohteluun tulee, ei suomalaisilla ole mitään häpeämistä edes länsiliittoutuneisiin verrattaessa - Neuvostoliitosta puhumattakaan.

Mitä sotavankien ja vihollismaan siviiliväestön kohteluun tulee, ei suomalaisilla ole mitään häpeämistä edes länsiliittoutuneisiin verrattaessa - Neuvostoliitosta puhumattakaan.

Ydinkysymys lienee, miksi ylipäätään leirit valikoiduille siviileille, jotka olivat lähinnä "väärällä" kansallisuudella olevia lapsia ja naisia. Kuolleisuus näillä leireillä oli moninkertainen vapaaseen väestöön verrattuna.

Ja sotavankien kuolleisuus Suomessa ei todellakaan pärjää länsiliittoutuneille, eikä edes saksalaisille, jos mittapuuna käytetään länsiliittoutuneiden sotavankien kohtelua Saksassa. Suomen sotavankileireillä kuolleisuus tauteihin oli erittäin huomattava. Kirjallisuuttahan tästä on laajan tutkimuksen tuloksena 2009 Lars Westerlundin: "Sotavankien ja siviili-internoitujen sodanaikainen kuolleisuus Suomessa"

järkevää ottaa turvallisuusyistä sivuun muut kansallisuudet, tätähän tapahtui Jenkeissäkin mm. japanilaiselle väestölle.



Kuolleisuus tauteihin ja nälkään oli suuri myös muissa ryhmissä, jotka eivät pystyneet ostamaan mustasta pörssistä ruokaa, esim. mielisairaat jne.



Suomi oli Saksan viljan varassa ja yhteistyö sinne ainut keino. Jälkikäteen voi tietysti arvostella leirejä ja arvioida asioita historian näkökulmasta, silloin se tuntui oikealta ratkaisulta siinä sodan hetkessä.

tietää, että teillä olisi täti-, setä-, sisar-, serkkupuolia tms. siellä, haluaisitteko tavata/käydä siellä?

kuin siinä ohjelmassa Kadonneen jäljillä.