Ideologinen syy päätyä vähävaraiseksi

Yksi näkökulma, jota ei mielestäni ole tuotu esiin, on oikeudenmukaisuuden tavoite, joka köyhyyden kohdalla ilmenee tunteena epäoikeudenmukaisuudesta: Jos kaikki älykkäät päätyisivät hyvätuloisiksi ja köyhempien joukossa olisi vain vähemmän älykkäitä, tämä kiihdyttäisi yhteiskunnan polarisaatiota ja vähentäisi köyhempien pärjäämismahdollisuuksia entisestään. Minusta on hyvä, että köyhien joukossa on nokkelampia yksilöitä, jotka voivat kehittää keinoja tulla toimeen vähemmällä, ja toivon mukaan sitten jakaa tietouttaan muille vähävaraisille. Nykyään tämä on mahdollista esim. nettikeskusteluissa.

Köyhempien paremmalla pärjäämisellä on sitten myös kääntöpuolensa, esim. se että kumma kyllä herättää melkoisesti kateutta varakkaamman väestön keskuudessa, jos köyhä on tyytyväinen osaansa eikä edes halua muuttaa tilannettaan. Tämä saattaa johtaa nykyään harjoitettavaan politiikkaan, jossa köyhiä kuritetaan enenevässä määrin ja pyritään kurjistamiseen "oikeudenmukaisuuden nimissä". Tällainen käytäntö kurjistaa koko väestöä, kun kulutus vähenee ja sisämarkkinat supistuvat. Tämä kolahtaa viime kädessä myös parempiosaisiin kansalaisiin esim. konkurssien kautta.

Jos ajatellaan isommassa kuvassa, niin on kai selvää, että kasvun rajat tulevat jossain kohtaa vastaan, ainakin jos on kyse materiaalisesta tuotannosta. Henkiseen kasvuun tai ylipäätään ajattelun kehittämiseen voi pyrkiä vähillä resursseilla. Toki siinäkin rajat tulevat vastaan: Oikein haasteellisessa tilanteessa materiaalisen pärjäämisen suhteen tuskin ensisijaisesti pyrkii korkeisiin hengen sfääreihin, jos tavoite on pysyä elossa. Mutta siis vähemmällä pärjäämisen pitäisi jopa olla tavoitteena tai ainakin siirtyä kiertotalouteen, ja jonkun pitää olla tässä edelläkävijä. Eli mielestäni tässä tarvitaan fiksuja yksilöitä näyttämään suuntaa. Tässä mielestäni on ideologinen peruste elää materiaalisesti köyhää elämää.