Kumman menettäisit vanhuudessa mieluummin: muistin vai fyysisen kunnon?

Jos saan muistisairauden, niin saisinpa olla hyväntuulinen höperö, eikä pelokas ja ahdistunut muistisairas. 

Olen menettänyt fyysisen ( kävelykyky nivelten takia huono)  mutta parempi näin. Kuin muistisairaus 

Muistin, olen hoitanut ihmisiä joilla pää pelaa muttei pääse edes sängystä itse pois 

Kun jalat kestäis mutta ei pää, lauloi jo Irwin aikoinaan.

Muisti pois niin ei mitään väliä. Sen kun vaan viipottaisi menemään munasillaan.

Kun menetät muistin, menetät pikkuhiljaa fyysisen kunnonkin. 

Rakastan kirjoittamista/lukemista yhtä paljon kuin liikkumista. Kuolisinpa nuorena.

Muistisairaus ei haittaa potilasta itseään. Se on enemmän läheisten sairaus.

Oikeasti en kumpaakaan vaan lähteä saappaat jalassa. Näitä on nyt 4 erilaista yhdistelmää ja variaatiota ollut lähipiirissä eikä nuo viimeiset vuodet ole todellakaan elämisen arvoisia ollut yhdelläkään.

Ja voin sanoa, että ei ole ollut läheistenkään elämä mitenkään herkkua.

Tätini muistin kesto on nykyisin noin minuutin. Ei tunnista ketään, ei edes itseään. En todellakaan haluaisi elää tuijottaen seinää ja ihmetellä. 

Vierailija kirjoitti:

Muistisairaus ei haittaa potilasta itseään. Se on enemmän läheisten sairaus.

Kyllä se minun isääni haittasi. 

Isälläni on alzheimer enkä todellakaan halua sitä kohtaloa. Vaikka sitä ei itse enää tiedostakaan tietyn ajan päästä, niin siltikään en halua. Toisekseen, fyysinen kunto rapistuu hyvin äkkiä muistin mentyä. Et ole iloinen munasillaan heiluja, jos muisti on mennyt. Muisti on yhteydessä kaikkeen. 

Kumpikin ovat tärkeitä. Molemmista on esimerkkejä suvussa. Yleensä ne fyysisesti hyväkuntoiset eivät muista mitään ja ne muistavat, eivät pääse mihinkään. Pitäisin mieluummin muistin, sillä jos ei muista ei siitä kunnosta ole mitään hyötyä.

Muistin menettäessä menettää itsensä, joten mielummin se fyysinen kunto saisi lähteä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistisairaus ei haittaa potilasta itseään. Se on enemmän läheisten sairaus.

Kyllä se minun isääni haittasi. 

       Miten? Muistisairas harvoin huomaa sairauttaan.

Muistisairaus on läheisille hirmu raskas ja kuormittava. Sairas itse voi olla elämäänsä tyytyväinen. Eli en oikein haluaisi plla omaisten riesa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistisairaus ei haittaa potilasta itseään. Se on enemmän läheisten sairaus.

Kyllä se minun isääni haittasi. 

 

       Miten? Muistisairas harvoin huomaa sairauttaan.

Kun pikkuhiljaa menee puhe ja kommunikointikyky, niin voidaanko me olla täysin varmoja mitä ihminen tuntee ja ajattelee? Miten se voidaan tieteellisesti todistaa, ettei muistisairas kärsi sairaudestaan? 

ohis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistisairaus ei haittaa potilasta itseään. Se on enemmän läheisten sairaus.

Kyllä se minun isääni haittasi. 

 

       Miten? Muistisairas harvoin huomaa sairauttaan.

Hän turhautui ja masentui kun oikeat sanat eivät enää tulleet, kun ei pystynyt enää ilmaisemaan itseään eikä tulemaan ymmärretyksi. Hän sanoi usein haluavansa kuolla. Kun hän ei enää muistanut eikä tunnistanut meitä läheisiä eikä ympäristöään, hän alkoi pelkäämään. Ja luulen kyllä että sittenkin kun hänen mielensä oli melkein kokonaan poissa, häntä silti häiritsi se että hän joutui istumaan kytkettynä pyörätuolissa tai siteissä sängyssä vieraiden armoilla.

Vierailija kirjoitti:

Jos saan muistisairauden, niin saisinpa olla hyväntuulinen höperö, eikä pelokas ja ahdistunut muistisairas. 

No älä muuta sano! Sukulainen on just tuollainen. Siinä kunnossa että jo hoivakodissa, muisti mennyt tosi pahasti. Iloinen ja tyytyväinen aina. 

Jos rullatuolilla pääsee vielä liikkumaan niin fyysinen kunto saa mennä.