Haluan lapsen, miehen mielestä olen liian nuori.
Olen 24v. Miehen mielestä lapsia ei saa tulla kuin vähintään 10 vuoden päästä...
Kommentit (48)
Varsinkin kun mies on vakityössä. Koska olet kirjoittamasi mukaan hankalasti työllistyvällä alalla, suosittelen lämpimästi hankkimaan lapsen juuri opintojesi loppuvaiheessa! Niin, että sulla on tyyliin pari tenttiä ja kypsyyskoe tekemässä kun lapsi syntyy. Voit pitää opiskelijastatuksen siihen asti, kun rupeat hakemaan töitä äitiysloman jälkeen ja valmistua vasta siinä vaiheessa. Sitten olet jo ainakin yhden lapsen pyöräyttänyt, nuori ja juuri yliopistosta valmistunut -> parantaa sun työllistymismahdollisuuksia!!!
Ja minä puhun kokemuksesta ;)
Koeputkihedelmöityshoidon avulla. Ei sitä etukäteen tiedä, vaikka olisikin lapsettomuusongelmaa. Mullakaan ei ylipainoa, ei sp-tauteja, ei tupakkaa, normaalisti pelittävä kuukautiskierto, terveellinen ruokavalio ja kaikki. Silti ei tärpännyt luomusti eikä ensimmäisillä yhdeksällä hoidollakaan. Kunpa saisit miehesi puhuttua ympäri! Teidän elämäntilanne kuulostaa ihan hyvältä lapsen hankinnalle. Entä jos suostuisit vuoden viivytykseen, mutta sanot, ettet missään nimessä voi odottaa 10 vuotta?
biologisen rajoitteen lapsen saamiselle....
mitä jos? Lasta ei kuulu koskaan tuon 30 yli mentyänne. Ja kauheeta se ois oottaa sun 6v, toki eihän sille mitään voi jos mies ei halua :/ ei sitä pakottaakaan voi. Eli joko otat riskin ja odotat, lapsi joko tulee helpolla tai sitten ei. Taikka laitat ukon vaihtoon, jotta saat toteuttaa maailman luonnollisimman halusi :)
Pienenä esimerkkinä meijän tapaus:
Me alettiin yrittää 21v lasta, nyt molemmat 24v ja raskausviikot 16+5, eli yritimme lasta vajaat 3v :/ Eli se lapsi ei aina tule sillo ku haluis..
Minkä ikäinen miehesi on? Jos on vain sitä mieltä ettei itse ole valmis?
Olet parhaassa lisääntymisiässä, ja se heikkenee koko ajan. Kyllä 24-vuotias on jo aikuinen, ainakin pitäisi olla. Itse sain ensimmäisen lapsemme juuri ennen kuin täytin 24v, ja oli ihan suunniteltu ja yritetty lapsi. Nyt kun sain viimeisen 34-vuotiaana, tuntui että olen jo oikeasti vanha tähän hommaan.
Minusta on kauheaa että perheenperustamista lykätään koko ajan myöhemmäksi.
Meillä on miehen kanssa molemminpuolinen sopimus ja ymmärrys, että 30 v. täytyy olla molemmilla mittarissa ennen lapsen/lasten tuloa. Silti välillä hirvittää, onko hedelmällisyys siinä vaihessa jo laskenut liikaa. Ainakaan yhtään enempää en uskaltaisi odotella, ellei lapsettomuus olisi OK.
Ei minua vaivaisi parin vuoden odotus, mutta se ajatus että mies näkee lapsia "perheessämme" vasta joskus kolmenkympin paremmalla puolella saa kyllä kovasti miettimään että pitäisikö vaihtaa miestä ajoissa vai toivoa parasta (eli sitä että mies haluaa niitä lapsia edes silloin).
Meillä on miehen kanssa molemminpuolinen sopimus ja ymmärrys, että 30 v. täytyy olla molemmilla mittarissa ennen lapsen/lasten tuloa. Silti välillä hirvittää, onko hedelmällisyys siinä vaihessa jo laskenut liikaa. Ainakaan yhtään enempää en uskaltaisi odotella, ellei lapsettomuus olisi OK.
Kuulostaa hurjalta tuollaiset sopimukset. Miksi se 30 vuotta on se maaginen raja teillä?
Olen saman ikäinen kanssasi (24), mies on 25. Meillä mies on vihdoin huomannut kuinka valmis äidiksi olisin (olen kuumeillut pahasti 3 vuotta), mutta a) ei ole itse ollut valmis tähän asti ja b) häntä jarruttaa se, että minulla on opiskelut kesken. Sitten, kun minulla on työ, voidaan kuulemma "hankkia lapsi" (mies luulee sen käyvän näin). Eli n. 1-2 vuoden päästä alkaisi yritys. No, on tuokin jo edistystä siihen "ei vielä, en tiedä koska" -vaiheeseen.
Jos joku tietää, mitä tehdä tälle jo fyysistä kipua ja kaipuuta aiheuttavalle, kokonaisvaltaiselle ja lamaannuttavalle vauvakuumeelle ennen sitä, olkaa kilttejä ja kertokaa.. vertaistukikin auttaisi.
Kuulostaa hurjalta tuollaiset sopimukset. Miksi se 30 vuotta on se maaginen raja teillä?
Ollaan tällä hetkellä paria vuotta vaille 30 ja katsottiin, että n. 30-vuotiaina olisi paras sauma lapsen tuloon kaikilta kanteilta (työelämän, opiskelujen, äitiysrahakertymän, hedelmällisyyden, matkustussuunnitelmien, muiden projektien yms. kannalta). Eikö teillä tehdä pitkän tähtäimen suunnitelmia?
t. 4
a) ei ole itse ollut valmis tähän asti
..että mieskin on tosin alkanut jo kuumeilemaan - suunnittelee vauva-aikaa, puhuu "sitten kun meillä on lapsi" jne. Mutta haluaa silti odottaa sitä "oikeaa hetkeä"...
Kuulostaa hurjalta tuollaiset sopimukset. Miksi se 30 vuotta on se maaginen raja teillä?
Ollaan tällä hetkellä paria vuotta vaille 30 ja katsottiin, että n. 30-vuotiaina olisi paras sauma lapsen tuloon kaikilta kanteilta (työelämän, opiskelujen, äitiysrahakertymän, hedelmällisyyden, matkustussuunnitelmien, muiden projektien yms. kannalta). Eikö teillä tehdä pitkän tähtäimen suunnitelmia?
t. 4
Eikä elämä mene muutenkaan jonkun perfektionistisen suunnitelman mukaan. Minusta on järjetöntä suunnitella liian tarkkaan, koska milloin tahansa voi olla liian myöhäistä. Etenkin lasten hankinnan suhteen. (Toki saa miettiä että vaikka valmistumisen jälkeen tms. mutta se että on joku IKÄ kuulostaa vain absurdilta.)
Miten teillä on asiat elämässä, työ, opiskelu, asunto jne? Jospa tuo ikä oli vain tekosyy..
Tuo 30 on siinä mielessä ns. maaginen rajapyykki, että se on sekä minun että miehen mielestä viimeinen hetki, mihin lapsen tuloa "voi" viivyttää järkevästi. Meillä ei siis ole vauvakuumetta kummallakaan, mutta haluamme lapsia, se on selvää. Haluamme kuitenkin tehdä ennen sitä vielä paljon kaikenlaista, mikä ei lapsen kanssa enää onnistu.
ei hedelmällisyys niin dramaattisesti laske yli 30v. Jos on hedelmällisyysongelmia, niin se näkyy nuorempanakin..
a) ei ole itse ollut valmis tähän asti
..että mieskin on tosin alkanut jo kuumeilemaan - suunnittelee vauva-aikaa, puhuu "sitten kun meillä on lapsi" jne. Mutta haluaa silti odottaa sitä "oikeaa hetkeä"...
Se ainainen rationalismi. Moni haluaa että kaikki on täydellistä, pitää olla rahaa (!!) ja kaikin puolin elämä mallillaan. En tajua milloin perheen perustaminen meni niin vaikeaksi? Itsellä oli tosi onnellinen lapsuus vaikkei ollut hirmu prameat materiaaliset puitteet. Ei lasten kasvatus käsittääkseni ole rahasta kiinni kunhan perustarpeisiin on varaa.
Mitenköhän kaksilahkeiset saisi tajuamaan että täydellistä ajoitusta ei ole? Tai jos sitä jää odottamaan, huomaa kohta että lapsia ei enää tule.
ja jaksamista sit vaan yritykseen. Toivottavasti lapsi älyää saada alkunsa juuri sinä vuonna kukn se teille sopii. Jos lapsi ei tilaamalla tulekaan niin onhan sitä aina hedelmöityshoidot. Ihan ilman sarvia ja hampaita: 34-vuotias ensisynnyttäjä on aika vanha!
No ei, koska ei lapsia voi suunnitella aikataulun mukaan! Eikä elämä mene muutenkaan jonkun perfektionistisen suunnitelman mukaan. Minusta on järjetöntä suunnitella liian tarkkaan, koska milloin tahansa voi olla liian myöhäistä. Etenkin lasten hankinnan suhteen. (Toki saa miettiä että vaikka valmistumisen jälkeen tms. mutta se että on joku IKÄ kuulostaa vain absurdilta.)
Jos lapsia ei tule niin sitten ei tule, eihän sille sitten mitään voi. Pitäisikö sen vuoksi olla kokonaan miettimättä, missä vaiheessa lapsen tulo olisi järkevintä ja käytännöllisintä? Jättää koko juttu ns. herran haltuun?
Hullua olisi sekin, että päätä pahkaa hankkisi lapsia 21-vuotiaana, ettei vaan ole siitä junasta myöhässä.
t. 4
24-vuotias ei todellakaan ole liian nuori äidiksi, mutta lopulta asiahan on vain teidän kahden välinen ja kaipa te keskustelemalla pääsette johonkin lopputulokseen? Vaikka se sitten tarkoittaisikin uuden isäehdokkaan etsintää...
Sen verran voin kyllä suositella, että koulut olisi hyvä käydä alta pois, mikäli siltä tuntuu. Itse en ainakaan usko löytäväni enää motivaatiota koulunpenkille ja siksi oma rajani lapsen yrittämiseen meni siinä, että minun pitää ensin valmistua ammattiin.
Kuitenkin myös ap:n miehelle mietittäväksi antaisin juuri sen, että mitä nuorempana niitä lapsia "tekee" niin sitä nuorempana ne ovat jo aikuisia ja itselle ehkä sitten jää sitä rattoisaa eläkeaikaa ilman teinien kiukuttelua. Toisekseen nuorena lasten hankkiminen on helpompaa, turvallisempaa ja ehkä voimavarojakin on enemmän. Ja sitä rahallista puolta ei vain voi suunnitella, kokemuksesta tiedän.
Olen nyt 30-vuotias nainen ja olen ollut yksissä mieheni kanssa n.14 vuotta. Keskustelimme ensimmäistä kertaa lapsen saamisesta tosissaan 11 vuotta sitten. Mies angstasi rahatilanteesta ja koulutuksesta jne jne. Itsekin järkeilin koulunkäynnin kanssa. Odotimme lopulta sen 11 vuotta ja kun molemmat olimme valmistuneet, ostaneet oman kodin ja auton jne. ja olimme vakituisissa töissä (mies vieläpä erittäin hyvässä ja korkeapalkkaisessa työssä) päätimme alkaa lapsen yrittämisen. Meitä siunattiin sillä, että onnistuimme ensimmäisellä yrittämällä ja saimme äskettäin aivan ihanan vauvan. Raskauteni aikana kuitenkin minut työllistänyt firma hakeutui konkurssiin ja menetin työpaikkani ja äskettäin mieheni sai tietää, että hänen työnantajansa lopettaa yrityksen kotipaikkakunnallamme, joten hänkin jää työttömäksi ennen tyttäremme 2-vuotis syntymäpäivää.
Olemme silti äärettömän onnellisia lapsestamme ja ei voi muuta kuin nauraa sille, että kymmenen vuotta yritimme tehdä maailmastamme lapselle sopivan ja sitten kun hän tulee, kaikelta putoaa pohja. No, todennäköisesti (sekä toivottavasti!) mies työllistyy helpohkosti kunhan nuo työt loppuvat ja itsekin luotan mahdollisuuksiini työmarkkinoilla. Jos ei, niin myymme talomme, muutamme vuokralle, työskentelemme pätkätöissä tai elämme toimeentulotuella... Jokatapauksessa meillä on nyt rakas lapsemme ja me tulemme pärjäämään.
Jälkikäteen ajateltuna raha oli typerä tekosyy lapsen saannin viivyttämiseen, mutta opiskella emme olisi lapsen kanssa jaksaneet, joten puolensa tälläkin päätöksellä.