Haluan lapsen, miehen mielestä olen liian nuori.

ei hedelmällisyys niin dramaattisesti laske yli 30v. Jos on hedelmällisyysongelmia, niin se näkyy nuorempanakin..

Ei välttämättä "oireile" millään tavalla nuorena. Jos lapsenteon jättää myöhemmälle iälle, on se jo hitusen riskialtista. Yleensä toki vanhemmatkin onnistuvat saamaan lapsosia ja kaikki menee hyvin :)

Miten teillä on asiat elämässä, työ, opiskelu, asunto jne? Jospa tuo ikä oli vain tekosyy..

Ollaan oltu yhdessä nelisen vuotta. Mies on vakitöissä, minä viittä vaille maisteri, tosin hankalasti työllistyvällä alalla. Käyn osa-aikatöissä. Omistusasuntoa ei kumpikaan tällä hetkellä edes halua, joten asutaan vuokralla. Näistä on kyllä puhuttu eikä mies ole kertaakaan väläyttänyt että syy olisi siinä että en ole vakitöissä jne. Tietää kyllä hyvin kaveripiiristämme että aika moni nuori aikuinen joutuu tyytymään osa-aika/määräaikaisduuniin, eikä sen perusteella voi lastentekoa loputtomiin lykätä.

Hämmentää vain ajatusmaailma, että jos keski-ikä saada lapsia on 30 niin itse ei mitenkään voi olla valmis ainakaan nuorempana kyseiseen touhuun. Itse pelkään että olen joskus kymmenen vuoden päästä jo niin tottunut tällaiseen pariskuntaelämään, etten lapsia enää edes halua tai jaksa alkaa tehdä, jos olen saanut uran alkuun yms.

Mielestäni lapset kuuluu tehdä suht nuorina...

ei hedelmällisyys niin dramaattisesti laske yli 30v. Jos on hedelmällisyysongelmia, niin se näkyy nuorempanakin..

No, ehkä pari vuotta voisit antaa vielä mennä, mutta aivan yhtä hyvin et.

Sano miehellesi, että eikös olis aika näppärää kun olet 40v niin lapsesi alkaa olla aikuinen ;)

Minkä ikäinen miehesi on?



Meillä tahti oli se, että menimme naimisiin muutama vko 25v pvänäi jälk ja 1v hääpäivälahjaksi syntyi esikoisemme, 1½v myöh kuopus.

Nyt olen täyttämässä ensikuun lopussa 36v ja muksut on 2-ja 4-luokkalaisia eli 10v ja 8½v.

Ja en todellakaan enää aloittaisi vauva/vaippa/nla/taapero/päiväkoti jne rumbaa uudelleen ja alusta *hrrrr*.

Kun täytän 40v niin lapseni ovat mukavasti teinejä eli 14v ja 12½v ja jestas sentään tällä mammalla on 45v suht nuorena aikuiset lapset eli 19v ja liki 18v.

Se ainainen rationalismi. Moni haluaa että kaikki on täydellistä, pitää olla rahaa (!!) ja kaikin puolin elämä mallillaan.

Kaikista parasta, että MINÄ olen ollut koko 7v suhteemme ajan se rationalisti ja perfektionisti, rahaa enemmän arvostava ja ajatellut että rahaa tarvitaan selviytyäkseen (olen varakkaammasta perheestä kuin mieheni, ja yritän kouluttautua hyvin tuottavaan ammattiin).

Vauvakuumeen iskiessä koko luonteeseeni kuuluva rationaalisuus ja järjen voitto tunteista vain hyppäsi kankkulan kaivoon, vaikka kuinka koetin sitä estää =) Että ehkä mies kokee hieman velvollisuudekseenkin toppuutella minua, kun tämä ei ole minulle ns. luonteenomaista käyttäytymistä.

Mielestäni asiat ovat jo tarpeeksi hyvin - molemmat kaipaamme vauvaa (mies ehkä vähemmän, mutta kuitenkin), olemme avioliitossa, taloutemme on vakiintumassa, saisin paperit ulos ennen vauvan syntymää vaikka tulisin heti raskaaksi vaikkei työpaikkaa olekaan.. Hassua miten se vauvakuume muuttaa kaiken :)

Kaikista parasta, että MINÄ

Olen itse kärsinyt riuduttavasta vauvakuumeesta noin kaksi vuotta. Välillä tuntuu että koko maailma meinaa hajota päälle, eikä pysty keskittymään muuhun kuin siihen että haluaa lapsen.

Itse olen 23v ja mies on 27v. Ollaan puhuttu että sitten kun opiskeluni ovat ohi (eli reilun vuoden päästä) voisi olla sopiva aika alkaa yrittämään. Miehen mielialat heittelevät vielä aika voimakkaasti, välillä kokee että on jo "valmis" isäksi ja välillä taas vanhemmuus pelottaa.

Koen silloin tällöin että olemme kuin lapsettomuudesta kärsivä pariskunta, vaikkakin tilanne onkin itse valitsemamme. Sitä en kuitenkaan voinut arvata että lapsenkaipuu tuntuisi näin pahalta :(

Olen saman ikäinen kanssasi (24), mies on 25. Meillä mies on vihdoin huomannut kuinka valmis äidiksi olisin (olen kuumeillut pahasti 3 vuotta), mutta a) ei ole itse ollut valmis tähän asti ja b) häntä jarruttaa se, että minulla on opiskelut kesken. Sitten, kun minulla on työ, voidaan kuulemma "hankkia lapsi" (mies luulee sen käyvän näin). Eli n. 1-2 vuoden päästä alkaisi yritys. No, on tuokin jo edistystä siihen "ei vielä, en tiedä koska" -vaiheeseen.

Jos joku tietää, mitä tehdä tälle jo fyysistä kipua ja kaipuuta aiheuttavalle, kokonaisvaltaiselle ja lamaannuttavalle vauvakuumeelle ennen sitä, olkaa kilttejä ja kertokaa.. vertaistukikin auttaisi.

minua ei kiinnostanut lapsenteko aikaisemmin, kuin vasta 34vuotiaana. Mies oli halunnut lasta jo vuosia.. Tulin raskaaksi tosi helposti ja samaan aikaan kaksi 10v nuorempaa ystävääni painivat lapsettomuushoitojen parissa. Onneksi heillä kävi onni vuotta -paria vuotta myöhemmin ja kumpikin sai kauan odottamansa lapset.

tuttava on 42v ja lapsensa ovat 8v, 6v ja 2½v ja täytyy sanoa että melkein sääliksi käy kys naista vaikka toki onkin suunnitellut lapset, jopa kuopus;)

He kun ovat jo liki vanhuksia kun kaikki lapsensa ovat täysi-ikäisiä eli liki 60v ja 63v..



-20-

Ei se mies mitään vauvaa kaipaa kun on kerran sanonut, ettei ainakaan 10 vuoteen lapsia! Saattaa yrittää lähinnä pelata itselleen lisäaikaa, ehkä ei halua lapsia ollenkaan, mutta tietää kantasi eikä halua sitä tunnustaa.



Opiskelu raskaana/pienen lapsen kanssa ei muuten ole mitään helppoa. Missä vaiheessa gradusi on?

No, ehkä pari vuotta voisit antaa vielä mennä, mutta aivan yhtä hyvin et.

Sano miehellesi, että eikös olis aika näppärää kun olet 40v niin lapsesi alkaa olla aikuinen ;)

Minkä ikäinen miehesi on?

Meillä tahti oli se, että menimme naimisiin muutama vko 25v pvänäi jälk ja 1v hääpäivälahjaksi syntyi esikoisemme, 1½v myöh kuopus.

Nyt olen täyttämässä ensikuun lopussa 36v ja muksut on 2-ja 4-luokkalaisia eli 10v ja 8½v.

Ja en todellakaan enää aloittaisi vauva/vaippa/nla/taapero/päiväkoti jne rumbaa uudelleen ja alusta *hrrrr*.

Kun täytän 40v niin lapseni ovat mukavasti teinejä eli 14v ja 12½v ja jestas sentään tällä mammalla on 45v suht nuorena aikuiset lapset eli 19v ja liki 18v.

Siis että ei olisi eläkeiässä kun lapset lentää pesästä. Omat vanhempani olivat minut saadessaan lähempänä neljääkymmentä ja vaikka kaikki eivät toki ole tuonikäisinä liian vanhoja vanhemmiksi niin he kyllä olivat. Tunsin olevani pelkkä ärsyke ja muutin pois kotoa kun he olivat jäämässää eläkkeelle...

noinhan se menee, että monet naiset kuumeilee aivan hulluna 25-vuotiaana, ja saavat sitten lapsensa keskimäärin 28-29-vuotiaana täysin onnistuneesti. Siinä välissä mies on ehtinyt päästä yli tunteesta että häntä painosetaan isäksi ja tullut siihen johtopäätökseen että haluaakin isäksi ja kaikki on onnellisia. Eike se hedelmällisyys muuten todellakaan romahda mihinkään kolmekymppisenä!



Lapsi on niin iso juttu, että on vaan järkevää antaa miehen mietitä asiaa rauhassa. Kyse kun ei ole naisen oikeudesta saada lapsi, vaan lapsen oikeudesta saada isä joka on kypsä isyyteen.

Kuulostaa hurjalta tuollaiset sopimukset. Miksi se 30 vuotta on se maaginen raja teillä?

Ollaan tällä hetkellä paria vuotta vaille 30 ja katsottiin, että n. 30-vuotiaina olisi paras sauma lapsen tuloon kaikilta kanteilta (työelämän, opiskelujen, äitiysrahakertymän, hedelmällisyyden, matkustussuunnitelmien, muiden projektien yms. kannalta). Eikö teillä tehdä pitkän tähtäimen suunnitelmia?

t. 4

Eikä elämä mene muutenkaan jonkun perfektionistisen suunnitelman mukaan. Minusta on järjetöntä suunnitella liian tarkkaan, koska milloin tahansa voi olla liian myöhäistä. Etenkin lasten hankinnan suhteen. (Toki saa miettiä että vaikka valmistumisen jälkeen tms. mutta se että on joku IKÄ kuulostaa vain absurdilta.)

kyllä elämää voi ja pitääkin suunnitella,ihan outo suhtautuminen.

Itse olen valinnut täysin ne ajankohdat kun kolme lastani on syntynyt; ikähaarukassa 34 - 41v. Että silleen.

Niin, ihan luomusti ja liikoja yrittämättä:)

tuttava on 42v ja lapsensa ovat 8v, 6v ja 2½v ja täytyy sanoa että melkein sääliksi käy kys naista vaikka toki onkin suunnitellut lapset, jopa kuopus;)

He kun ovat jo liki vanhuksia kun kaikki lapsensa ovat täysi-ikäisiä eli liki 60v ja 63v..

-20-

eikö jokaisella ole oikein suunnitella ja elää elämänsä niin kuin haluaa? TÄH?

Mitä se on sinulta pois, vaikka haluatkin tehdä asiat juuri toisin päin kuin joku muu?

Eihän hedelmällisyysongelmaa huomaa ennen kuin rupeaa sitä lasta yrittämäänei hedelmällisyys niin dramaattisesti laske yli 30v. Jos on hedelmällisyysongelmia, niin se näkyy nuorempanakin..

se hedelmällisyysongelma onkin alle 30v?

Niin kuin mulla,

Lääkäri sanoi: tuskin tulet raskaaksi.

Olin jo alottamassa hedelmättömyyshoidot, lääkkeetkin hommasin, mutta ei ollut kanttia.

reilusti yli kolmkymppisenä aloin paukkua raskaaksi, jopa vaikken halunnutkaan.

Nut on kolme lasta,

ja olen superonnellinen etteivät onnistuneet tulemaan silloin alle 30v.

Ehkä luonto halusi määrätä näin, tiedä sitten?

Olipa sinulla millaiset ikärajat tahansa mielessä, kannattaa muistaa, ettei ketään voi pakottaa hankkimaan lapsia. Kannattaa toki keskustella asiasta yhdessä. Kuitenkin jos mies on vakavasti sitä mieltä, ettei lapsia nyt halua, joko odotat hänen kypsymistään tai vaihtoehtoisesti lähdet parisuhteesta ja teet lapset jonkun muun kanssa.



Ajattele, miltä sinusta tuntuisi, jos mies pakottaisi sinut vasten tahtoasi johonkin vastaavaan koko elämän mullistavaan asiaan. Toista ei valitettavasti voi pakottaa, jos haluaa parisuhteen pysyvän hyvänä. 24-vuotiaana sinulla ei ole vielä minkäänlaista paniikkia hedelmällisyydenkään suhteen, joten ymmärrän miehesi pointin erittäin hyvin.

ja jaksamista sit vaan yritykseen. Toivottavasti lapsi älyää saada alkunsa juuri sinä vuonna kukn se teille sopii. Jos lapsi ei tilaamalla tulekaan niin onhan sitä aina hedelmöityshoidot. Ihan ilman sarvia ja hampaita: 34-vuotias ensisynnyttäjä on aika vanha!

ei ole edes ammattilaisen näkökulmasta.

Ja tutustupa tilastoihin, selventää sun 'musta tuntuu' asioita

kirjoitin "melkein käy sääliksi" eli olepas tarkkana siellä.

Toisekseen kys nainen on ihan avoimesti myöntänyt, että ovat olleet aika "tiukilla" tämän kolmannen lapsen myötä siinä iässä mitä nyt ovat.

Ja ei, ei se olekaan minulta pois vaikka en ymmärräkään miksi kukaan haluaa kasvattaa keskellä vaikkapa omia vaihdevuosia leikki-ikäistä tai murkkua..mahtais olla ovenkarmit lujille jos taloudessa on murrosikäinen ja vaihdevuotinen:D

-20-

tuttava on 42v ja lapsensa ovat 8v, 6v ja 2½v ja täytyy sanoa että melkein sääliksi käy kys naista vaikka toki onkin suunnitellut lapset, jopa kuopus;)

He kun ovat jo liki vanhuksia kun kaikki lapsensa ovat täysi-ikäisiä eli liki 60v ja 63v..

-20-

eikö jokaisella ole oikein suunnitella ja elää elämänsä niin kuin haluaa? TÄH?

Mitä se on sinulta pois, vaikka haluatkin tehdä asiat juuri toisin päin kuin joku muu?

meillä on 11-, 9- ja 6-vuotiaat lapset sekä mahassa kasvava kuopus :). Ja mitä iloa ja riemua koenkaan kun saan olla pitkään pienten lasten äiti. Olisi kamalaa huomata olevansa 45-vuotiaana vain kahden jo aikuisten lasten äiti :)

äkkiä pian ja kiireesti, ei ole aikomustakaan sitoutua lopullisesti.



Kuitenkin liian usein (enkä nyt tarkoita teitä arvon mamitsut) lapset tehdään hirveän nopeasti ja sitten erotaan vauhdilla ja ryypätään pitkiä öitä, kun ei olekaan kivaa ja ihanaa kotileikkiä.