Koulu työyhteisönä?
Olin keväällä työharjoittelussa koulussa ja halusin kokemusta avustajan työstä.
Tulin toimeen hyvin erityislasten kanssa ja pidin työstä.
Nyt tuntuu etten sovellu työyhteisöön ollenkaan akateemisten joukkoon.
Tuli outo tunne, että kaikki ei ole hyvin. Aivan kuin jääpalikat olisivat kolisseet.
Tuli myös tunne kommunikointi ja vuorovaikutus ongelmista.
Olen itse rempseä ja avoin. Lapset pitivät minusta.
Minkälainen koulu on teistä työyhteisönä?
Verbaalisesti kaikki olivat kohteliaita, mutta ei toivettakaan minkäänlaisesta työnohjauksesta ja kukaan ei edes kertonut minne pitää mennä.
Lopulta turvauduin sitten lapsiin, kun en todellakaan halunnut asiasta kannella rehtorille.
Nyt tuntuu etten halua avustajaksi, kun oma kouluttajani kursilla sanoi, että muillakin on ollut ikäviä kokemuksia työharjoittelusta koululla.
Asun Tampereella.