Te ketkä koette tehneenne 1. lapsen kasvatuksessa virheitä, kuinka viallinen lapsesta tuli?

mutta olen huutanut sille aivan liikaa ja siten opettanut senkin huutamaan muille tosi herkästi ja kovaa. Harmittaa.

Mutta tyttö on kyllä hurmaava, fiksu ja kiva. :) Aika paljon saa virheitä tehdä siis. Minä kiirehdin monien asioiden kanssa, valmensin liikaa, pidin isompana kuin onkaan esikoista. Ei hän kovin vaurioituneelta silti vaikuta.

ujo ja arka, onneksi jouduin itsestä riippumattomista syistä olemaan erossa esikosta pidemmän aikaa ja isä kasvatti, lapsi sai rohkeutta ja ero teki kaikille hyvää.

Olin jotenkin hukassa äitiyteni kanssa aluksi. Toki rakastin ja hoidin vauvaa parhaan taitoni mukaan, mutta hän tuntui vieraalta ja sukupuolikin oli aluksi pettymys. Luonteva rakkaussuhde syntyi vasta ajan kanssa.



Sitten vielä kun keskimmäinen syntyi, niin energiani suuntautui vauvaan, ehkä joskus esikoisen kustannuksella. Otin kyllä päivittäin aikaa vain esikoista varten, mutta silti tuntuu että olisin voinut tehdä enemmän.



Keskimmäisen ja kuopuksen kanssa nuo alkuhankaluudet eivät vaivanneet ollenkaan. Kun äitiys oli jo tuttu juttu, kaikki sujui jouhevasti ja rakkaus vauvaan syttyi heti.



Nyt esikoinen on 10 v. eikä mitenkään vialliselta vaikuta. :) Hänellä on kyllä hieman taipumusta neuroottisuuteen, esim. koulurepun ylettömään tarkistamiseen, murehtimiseen jne. Toivottavasti ne eivät ole seurausta mistään tekemästäni virheestä.

saanut melkein kaiken mitä tahtoo. oppinut multa huutamisen, ei itse tee juuri mitään. ikää 9. nyt yritän päästä omista pahoista tavoista ja kannustan lasta omatoimisuuteen. ehkä seuraava onnistuu paremmin.

se harmittaa, kunpa olisinkin tiennyt ne asiat silloin, mitä tiedän nyt, olisi esikoinen säästynyt monelta harmilta kasvaessaan.

Lapsi on menossa psykiatriselle tutkimuksiin. Huono itsetunto, masentuneen oloinen koulussa, negatiivinen ja jne.



Olen ainakin antanut aina liian helposti periksi lapsen oikuile. Liian usein on tullut eteen tilanteita etten tiedä mitä tehdä, kun en saa lasta tottelemaan. On tullut huudettua, uhkailtua ja pakottu fyysisesti tekemään asioita. Esim. puin väkisin ja pesin hampaita väkisin. Kumma juttu, että tämä esikoisen kuitenkin on lapsistani ehkä se tärkein minulle ja rakastan häntä varmasti vähintään yhtä paljon kuin muita lapsiani.



Seuraavat lapset on onneksi olleet huomattavasti helpompia luonteeltaan ja he pärjäävät hyvin ja ovat positiivisia ja iloisia.

pari krt tukistanut(apua, minusta itsestänikin kamalaa)En osannut suhtautua mustasukkaisuuteen ja vaativuuteen kahden lapsen kanssa pienellä ikäerolla -en osannut mielestäni olla riittävästi kummallekaan.



-Lapsi on fiksu, oppi 5-v. itse lukemaan ja kirjoittamaan, herkkä, sovittelee riitoja ja auttaa kavereitakin. Ehkä miellyttämisen haluinen on, eikä uskalla sanoa esim. kavereilleen vastaan nykyisin isompana...muuta vikaa en löydä ;)

Ja opetin lapset liian ystävällisiksi muille, eivät osaa pitää puoliaan. Huusinkin joskus väsyneenä liikaa.



Lapseni ovat fiksuja, kivoja ja pidettyjä eli en onneksi onnistunut pahemmin pilaamaan lapsia. Ovat jo toisella kymmenellä nuo isommat, kuopus päiväkoti-ikäinen. Kuopus on kyllä päässyt helpommalla, en nipota turhista ja en ole hänen aikanaan varmaan kertaakaan korottanut ääntäni edes isommille lapsille. Joskus tajusin, ettei mikään asia parane huutamalla, vaan rauhallinen puhuminen tehoaa paljon paremmin.



Tosin nyt on hiukan morkkikset, kun otin illalla yhteen keskimmäisen kanssa. Annan hänelle liikaa negatiivista palautetta ilman, että muistan kehua riittävästi. Lapsi on meidän lapsista haastavin ja aina en vain jaksaisi vääntää joka asiasta. Hän on kuitenkin fiksu ja mukava, mutta jää liikaa lähes "täydellisen" esikoisen varjoon. Nyt täytyy skarpata antamalla positiivista palautetta.

passannut ainokaistani liikaa. Kuvittelin hänen olevan fiksumpi ja osaavan ajatella asioita enemmän.

pari krt tukistanut(apua, minusta itsestänikin kamalaa)En osannut suhtautua mustasukkaisuuteen ja vaativuuteen kahden lapsen kanssa pienellä ikäerolla -en osannut mielestäni olla riittävästi kummallekaan.

-Lapsi on fiksu, oppi 5-v. itse lukemaan ja kirjoittamaan, herkkä, sovittelee riitoja ja auttaa kavereitakin. Ehkä miellyttämisen haluinen on, eikä uskalla sanoa esim. kavereilleen vastaan nykyisin isompana...muuta vikaa en löydä ;)

Eihän kasvatuksessa ole mitään erikoisia sääntöjä, joka perheessä sen pitäisi muokkaantua omanlaisekseen. Vai tarkoitatteko virheillä niitä toimintatapojanne, jotka eroavat "kasvatusammattilaisten" suosimista kasvatusmetodeista? Oletteko varma, että heidän suosimat tapansa ovat se ainoa ja oikea?

kun lapsia oli useampi ja seuraavia ette kasvattaneet tai hoivanneet samalla tavalla mitä esikoista. Virheellä tässä tapauksessa tarkoitetaan toimintatapaa, jota nyt myöhemmin kadutte tai olette todenneet vääräksi tavaksi lasten kasvatuksessa kun olette itse äitinä kasvaneet.

lapsesta voi tulla virheen tekemistä pelkäävä neurootikko..



Eli elä elämääsi rennosti, älä pelkää virheitä (muuten kuin työssä, jos olet vaikkapa aivokirurgi)

onhan jokaisella lapsella eri persoonallisuus. Eli mielestäni on turha kantaa huonoa omaatuntoa, jos on pyrkinyt rakastamaan lasta oman intuition mukaan. Virheitä ovat mielestäni mm. heitteillejättö, armoton väkivalta, vanhemman henkinen/fyysinen poissaolo.

hyvin tienaava insinööri. Tiedä sitten missä kohtaa tuli tehtyä virheitä:D

Mitä virheitä useamman lapsen kokemuksella voitte rehellisesti tunnustaa tehneenne esikoisen kanssa?

Kuinka vaurioitunut lapsestanne epätäydellisen äidin kanssa tuli?

Meillä mies oli lapsen kanssa kotona kotihoidontuella. Mies on tarkka nipottaja, säännöt ja lakipykälät koko ajan mielessä. Lisäksi itse olin väsynyt myöhemmin esikoisen kanssa, kun kuopus sairasteli. suutuin herkästi, huusin. vaadin paljon osaamista.

Esikoisella on neuroottisia pakko-oireita. valitettavasti. Muuten hän on myös äärimmäisen älykäs ja lahjakas lapsi.