Miten saat miehesi mukaan sinun tekemisiin?
Olen aina ollut kateellinen pareille jotka tekevät yhdessä kaikkea: Matkustelee, käy lenkillä, pyräilemässä jne.
Olen itsekin aina ihastunut miehiin jotka sanonut/antanut vaikutelman esimerkiksi somen perusteella että tekee paljon erilaisia juttuja.
Kuitenkin aina. Ihan aina. Nämä vaikutelmat ovat olleet harhaa. Olen 31v ja edelleenkään en ole löytänyt itselleni sopivaa kumppania. Käyn yksin vaelluksilla syksyisin, kesällä kiertelen nähtävyyksiä ja roaddrippailen, talvisin urheilen muunmuassa. Olisi ihanaa kun olisi joku seurana mutta ei vaan löydy sellaista joka lähtisi mukaan. Osaan myös rauhoittua en ole kokoajan menossa kuitenkaan.
Taas kerran ajauduin tällaiseen suhteeseen ja aluksi innokkaasti kerroin haaveistani ja mies oli että hänkin etsinyt seuraa omille reissuilleen ja suunniteltiin yhdessä tätä kesää. Mutta nyt on peruuntunut kaikki tähän mennessä miehen vuoksi. Hän alkaa aina ennen suunniteltua juttua keksimään syitä miksi ei onnistu ja lopulta sanoo että katsellaan vielä, on meillä aikaa. Yksin olisin käynyt jo vaikka missä. Monesti myös päättää minun puolestani että "Se on raskas reissu sinulle, se on parempi tehdä loppukesästä."
Miten siis löydätte tällaisia kumppaneita jotka lähtee mukaan kun ei voi millään tietää millainen hän sitten oikeasti on? Tälläkin miehellä instgram täynnä kuvia reissuiltaan mutta millään en saa häntä minnekkään. Alan miettimään onko kuvat hänen ollenkaan. Nyt piti lähteä loppuviikosta Kolin kansallispuistoon niin mies on jo alkanut perumaan että ei ole paikkaa missä nukkua kun sinne on yli 300km matkaa kotoa. Teltta ei käy, auto ei käy ja mökki ei olisi sitten kunnon retkeilyä kuulemma. Pitäisi yhtäkkiä ollakkin matkailuauto vaikka ajat sitten suunniteltiin että teltta otetaan.
Vastineeksi suunnittelee sitten kaikkea muuta kivaa viikonlopuille muttei saa niitäkään toteutettua vaan lopulta ollaan oltu kotona neljän seinän sisällä.
Sama kuin aiempien kanssa. Sohvalla vietetään kaikki vapaa aika vaikka aluksi esitetään niin innokasta menijää. Ei edes lenkille lähdetä mukaan saatika pyöräilemään.
Kommentit (27)
En ole saanut mitenkään. En exää enkä nykyistä miesystävää. Kesäreissun teen aikuisten lasteni kanssa. Ulkomaan reissun myöhemmin ystävän kanssa. En minä jaksa patistaa ja painostaa.
Miten löysit nykyisen puolisosi? Vaikuttiko heti alussa menevältä?
Hyvin lähtee, auttaa kukkapenkkien ym. ns. naisten pihahommien kans. Tekee myös kotihommia sisällä. Ehdotan, jos ei jaksa, siirtyy seuraavaan päivään. On olemassaan avulias ja tekee mielellään yhdessä asioita. Täyttää 59.
Naiset innostuvat miehistä, joilla on paljon tuollaisia harrastuksia. Niinpä jotkut miehet sitten matcheja saadakseen teeskentelevät olevansa sellaisia. Urheilullinen, kun kävelee kauppaan. Pitää matkustelusta, kun käy laivalla Tallinnassa jne.
Muuten ei pääse hommassa alkuunkaan.
Vierailija kirjoitti:

Mikä järki? Onhan sitä sellaisia naisiakin jotka on samanlaisia. Ja miksi pitäisi päästä edes alkuun sellaisessa tapailussa jossa ollaan jo lähtökohtaisesti täysin erilaisia eikä siitä voi muodostua parisuhdetta ikinä? Tai siis ei ainakaan onnellista tai edes siedettävää kummankaan näkökulmasta.
Tuohan on ihan hukkaan heitettyä aikaa.

Moni mies ei saa matcheja lainkaan tai niin vähän, että kuvittelevat valehtelemalla pääsevänsä edes alkuun.
Haastavaa on, joskus onnistuu. Tykkään tehdä uusia asioita, mies tuttuja, aiemmin nähtyjä ja koettuja.
Mies ei välitä sinusta tarpeeksi jos ei halua tehdä kanssasi haluamiasi reissuja, harrasteita. Hän tekee niitä sitten jonkun toisen kanssa. Olet vain ajanviete. Ikävä totuus.
Älä hukkaa enempää aikaasi. Tilanne ei tule tuosta muuttumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset innostuvat miehistä, joilla on paljon tuollaisia harrastuksia. Niinpä jotkut miehet sitten matcheja saadakseen teeskentelevät olevansa sellaisia. Urheilullinen, kun kävelee kauppaan. Pitää matkustelusta, kun käy laivalla Tallinnassa jne.
Muuten ei pääse hommassa alkuunkaan.
Mikä järki? Onhan sitä sellaisia naisiakin jotka on samanlaisia. Ja miksi pitäisi päästä edes alkuun sellaisessa tapailussa jossa ollaan jo lähtökohtaisesti täysin erilaisia eikä siitä voi muodostua parisuhdetta ikinä? Tai siis ei ainakaan onnellista tai edes siedettävää kummankaan näkökulmasta.
Tuohan on ihan hukkaan heitettyä aikaa.
biologia ohjaa miehiä lisääntymään.
Miksi seurustella jos kuitenkin elää kuin sinkkuna?
Kysymyksessäni piilee vastaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset innostuvat miehistä, joilla on paljon tuollaisia harrastuksia. Niinpä jotkut miehet sitten matcheja saadakseen teeskentelevät olevansa sellaisia. Urheilullinen, kun kävelee kauppaan. Pitää matkustelusta, kun käy laivalla Tallinnassa jne.
Muuten ei pääse hommassa alkuunkaan.
Mikä järki? Onhan sitä sellaisia naisiakin jotka on samanlaisia. Ja miksi pitäisi päästä edes alkuun sellaisessa tapailussa jossa ollaan jo lähtökohtaisesti täysin erilaisia eikä siitä voi muodostua parisuhdetta ikinä? Tai siis ei ainakaan onnellista tai edes siedettävää kummankaan näkökulmasta.
Tuohan on ihan hukkaan heitettyä aikaa.
Osa miehistä tarvitsee paikanpitäjän kunnes sopivin löytyy ja osaa naisista ei haittaa olla tuo paikanpitäjä.
dumppaa se ukko nyt vaan ap, ei anna sun harrastaa eikä retkeillä niin anna sen mennä, tylsä tyyppi.
Exää en saanut juuri mihinkään, nykyinen mies tykkää samoista asioista kuin minäkin eikä ole perässävedettävä kivireki. Mies ehdottaa itsekin kiva juttuja mitä tehdään ja minne mennään. Ollaan 50+
Siis luinko oikein, mies estää harrastuksesi ja kaikki matkasi eikä halua muutenkaan niihin itse osallistua (arvaan, että ei osallistu elämääsi muutoin kuin vaakamambolla)? Tän on pakko olla provo. Jos ei, niin etsipä itsellesi parempaa seuraa.
Jostain retkeilyporukoista voisi löytyä samanhenkinen?
Minun mieheni osallistuu kaikkeen, mitä vain ehdotan. On aina osallistunut. Kun tutustuin mieheeni, hän ei harrastanut mitään erityistä, mutta oli älykäs ja vähän kaikesta kiinnostunut ihminen. Minä vähän luulen, että ne harrastajat ovat sellaisia, että niiden energia ja aika menee siihen niiden juttuun, eivätkä ne enää jaksa innostua yhteisistä. Kun taas se ei-harrastaja tykkää, kun on vaimossa kaveri tekemään kaikenlaista mielenkiintoista.
On turha katsoa takavuosien somepäivityksiä ties millaisista reissuista ym. Ne on vaan satunnaisia kohokohtia, joita on joskus käynyt tekemässä. Itse koen näin työssäkäyvänä, että kunhan loma tästä koittaa, niin ennenkaikkea haluan vaan olla tekemättä yhtään mitään. Kerrankin olla vain paikallaan, rentoutua ilman mitään erinäistä määränpäätä tai suunnitelmaa. Jos nämä yhteiset suunnitelmat alkaa kuulostaa taakalta, niin aina keksii jonkun sekosyyn jättää väliin. Toki aikanaan omassa parisuhteessani nautin eniten yhteisistä iltalenkeistä.
Jaa. Itse kyllä olen yksinkin menossa vähän väliä
M52
Näin miehenä voi sanoa, että myös miespuolisia ystäviä on hyvin usein vaikea saada lähtemään yhtään mihinkään. Tekosyitä ym. riittää.
Lasten isä on kova liikkumaan, reissaamaan, tekemään kaikenlaista, yhdessä tehtiin ja mentiin. Eron jälkeen tapailin miestä, joka kovasti oli menossa elokuviin, teatteriin, tanssimaan, matkoille ym. minun kanssa ja totuus oli sitten se, että postilaatikkoa kauemmaksi ei kaveria saanut. Se ukkeli jäi sitten kotiin yksin nyyhkimään.
Nykyinen avopuoliso kyllä tykkää tehdä asioita kimpassa. Enkä enää huolisi tuollaista kotitallukkaa