Köyhänä varakkaalla alueella - lapsen puolesta harmittaa.

Meidän lapsen paras kaveri on todella hyvä tuloisesta perheestä. On todella vaikeaa, kun toisella on ihan kaikkea ja joutuu omalle lapselle selittelemään miksi me ei voida hankkia niitä samoja asioita.

Pelolla aina odottelen, että mitäs vempelettä ja vehjettä sitä on nyt saatu.

Niitä samoja kun ilmestyy sitten myös meidän lapsen toivelistalle :(

Olen kolmekymppinen perheenäiti. Asumme hienosti hienolla alueella, jos sen nyt näin voi sanoa. Oma taustani on se, että äitini tuli köyhistä oloista (laitoslapsi). Äiti oli oppinut pärjäämään lapsesta asti, teki kovasti töitä (tehtaassa) ja eli joka tavalla säästäväisesti. Äitini ja isäni menivät naimisiin ja elimme hulppeissa olosuhteissa, oli taloa (hionoimmasta päästä) ja autoa! Heille tuli ero 15 avioliittovuoden jälkeen, olin silloin 9v. Muutimme toiselle paikkakunnalle todella pieneen kerrostalo asuntoon keskustaan.



Elimme todella niukasti äitini sisarusteni ja isäpuoleni kanssa. Muistan kuinka meillä oli pieni matka-tv pahvilaatikon päällä ja salosen ruisleipää, ilman päällistä.



Olen kiitollinen siitä henkisestä voimavarasta, jonka äitini minulle antoi ja elämässä opetti! Opin lapsena nopeasti oman "köyhän paikkani" ja siitä on varmasti ollut minulle apua aikuiseksi kasvamisessa. En ole pitänyt mitään itsestään selvyytenä, olen helposti kiitollinen. Joskus olen mietttinyt olisikohan minusta tullut ylpeämpi, jos olisin kasvanut aikuiseksi materian keskellä, jos identiteettini olisi perustunut siihen mitä omistan. Uskon, että olen saanut aidompia ihmissuhteita, kun en ole "yltänyt" luokan suosituimpien ja rikkaimpien lasten kerhoon, jossa mitataan ihmistä eri perustein. Ainut mielipaha mitä, lapsuuden köyhyydestä jäi mieleen, oli äitini väsymys, jonka tulkitsin silloin välinpitämättömyytenä ja isäni epäosallistuminen hankintoihin. Esim. minulla ei ollut liikuntatunnilla edes niitä kirpputorilta ostettuja luistimia ja jouduin koulun kevät ja joulujuhliin lainaamaan joltain kaverilta juhlavampia vaatteita.



Nyt elän taloudellisesti niin mukavasti, etten ruokakaupassa ole vuosiin katsonut minkään hintaa. Voi kunpa osoisin viestittää omille kasvaville lapsille, sen hyvän arvomaailman mitä itse äidiltäni sain. Mies meillä ostaa ja hankkii kalliit pelit ja vehkeet lapsille ja olen onnellinen, kun voin tokaluokkalaiselleni opettaa, että joutuu itse säästämään rahaa kännykkäänsä, jota luokan suosituimmalla pojalla oli ollut esitteltävänä syksyn ensimmäisenä koulupäivänä.

Sama ongelma meillä.



Tosin viime viikolla kävi kahdenkin lapsen ystäväperheen kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen selväksi, että nämä perheet tekevätkin ne reissunsa velaksi ja toisen perheen äiti maksaa kuulemma jopa Linnanmäkipäivän Visalla, kun "ei nyt lomalla ole käteistä". Ajattelin mielessäni, että ehkä meidän tulotaso ei sitten olekaan niin paljon huonompi, meillä vaan ei velaksi eletä?

Sama ongelma meillä. Tosin viime viikolla kävi kahdenkin lapsen ystäväperheen kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen selväksi, että nämä perheet tekevätkin ne reissunsa velaksi ja toisen perheen äiti maksaa kuulemma jopa Linnanmäkipäivän Visalla, kun "ei nyt lomalla ole käteistä". Ajattelin mielessäni, että ehkä meidän tulotaso ei sitten olekaan niin paljon huonompi, meillä vaan ei velaksi eletä?

eli jos heillä olisi sama tulotaso kuin teillä jotka ette elä visalla teillä olisi se sama raha säästössä ja voisitte käyttää sen?

Itse elän myös "paremmalla" alueella yksinhuoltajana. Asumme omistusasunossa (velka). Silti ostan lapselle paljon ja matkustelemme ym. sillä rahalla jonka saan säästöön. Olen miettinyt että pitäisi ostaa lapselle vähänemmän nyt leikki-ikäisenä (laittaa säästyvä raha säästöön) ja sitten kouluikäisenä kun se ero alkaa näkyä niin panostaa taas enemmän lapseen.

vaatteita? Joku teidän taloudessa kyllä mättää pahasti. Ollaan myös keskituloisia ja kyllä meillä on hyvin varaa ostaa lapsille merkkivaatteita ja muutkin ikään kuuluvat kamat.

ja kalleimmasta päästä?



Ei mun lapselle osteta kaikkea mahdollista, vaikka ehkä rahaa olisikin. Ihan siksi, että en kannata turhaa kulutusta ja krääsää. Meillä ei ole yhtään tietokonepeliä, koska minusta lasten on fiksumpaa tehdä jotain muuta.



Mun lapsella on serkku, jolla on ihan kaikkea. Heillä on se tyyli, että kun joku asia on lapsella in, samantien ostetaan ihan kaikki siihen liittyvä, ei edes odoteta synttäreitä tms. Ei mun lapsi ole silti edes pyytänyt sitä kaikkea, mitä serkulla on.



Mulle ei tulisi mieleenkään ostaa ekaluokkalaiselle kallista kännykkää, vaikka rahaa siihen olisikin. Mitä se ekaluokkalainen tekee sellaisella puhelimella? Riski puhelimen häviämiseen on tuon ikäisellä todella suuri.



Ylipäänsä haluan opettaa lapselle, että ihan kaikkea mahdollista tavaraa ei ole pakko omistaa, silti voi olla onnellinen. Jokaisen muotijutun perässä ei ole pakko juosta. En usko, että se onnellisuus ja hyvä lapsuus tulee siitä, että saa luokan ensimmäisenä hienon kännykän tai että omistaa kaikki mahdolliset lelut, joita jossain kuvastossa on.

Toki ymmärrän tietyllä tapaa mitä tarkoitat. Mutta siis, ettei teillä ole varaa ostaa lapselle asiallisia vaatteita tai jotain pelejä, niin sitä en ihan tajua. Muuten lapselle tekee ihan hyvää, ettei kaikkea saa, kunhan nyt ei tarvitse kurjuudessa elää, mistä ei kai teillä ole kyse?? Se että saa aina kaiken on pitkän päälle todella huono juttu.

ollaan aina matkoilla ja löytyy kaikki vempeleet. Mutta ei se ihan niinkään mene. Meillä lapset säästävät peleihin ja tälläkin hetkellä kalliisiin pyöriin. Olisi varaa ostaa ne tuosta vaan, mutta minusta se ei ole hyvä ajatus. Haluan että lapset oppivat säästämään ja että työnteosta saa palkkaa ja sillä sitten ostetaan asioita. Toki joskus ostetaan jotain extraa, mutta ei tosiaan kaikkea mitä lapset hoksaavat itse pyytää. Myös eväsretki luonnon helmaan voi olla kiva juttu, vaikka ei maksakaan mitään.

lapsen luokalle, voisin sanoa,että kaikilla, on huimasti parempi tulotaso kuin meillä. Asuvat yhtä lukuunottamatta isoissa omakotitaloissa, isoilla arvokkailla tonteilla. Taloissa on neliöitä yli oman tarpeen ja uima-altaitakin löytyy. Aivan järjettömän paljon nolottaa kun joskus joku kaveri tulee käymään eikä meillä ole koko kodin viihdekeskusta ja tilaa auttamattomasti liian vähän, tässä kämäisessä vuokra-asunnossa.

rahaa käytössä kuin tuttavapiirin lapsilla, ja kyllä minä taas toisaalta haluaisin lapsien oppivan, ettei niillä tietyillä merkkivaatteilla ole mitään merkitystä, että ilman pelikoneitakin pärjää jne.



Se, että lapset matkustelevat hieman enemmän kuin kaverinsa tietysti näkyy, mutta siitä ehdottomasti kiellämme heitä leveilemästä, vaikka kavereille voi tietysti viedä tuliaisia.



Mutta minusta raha ei ole sellainen mittari, mitä kannattaisi lapsen oppia tuijottamaan, paljon olennaisempiakin asioita on kaveruudessa.

Ei kai siinä oikeasti ole kysymys varakkuudesta vaan siitä, onko vanhemmilla kanttia kasvattaa vai vaan päästä itse helpommalla.



En nyt tarkoita tässä mitään mustavalkoista ajattelua, että lapsen pitäisi elää kirppiskamoilla, vaikka vanhemmat ajelevat porcheilla, vaan sitä, että joka tavaran ei tarvitse ilmestyä lapselle samantien, kun siitä tulee muotijuttu. Meillä jo 5-vuotias kerää omaa rahaa ostaakseen jotain, mitä haluaa. Luulisi, että jokainen vanhempi haluaa kasvattaa lapsensa vastuulliseksi kuluttajaksi, joka miettii hankintojaan tarkkaan.