Rehellisesti meneekö etätyö lähinnä kotona loikoillessa ja työt tulee tehtyä parissa tunnissa?
Kommentit (73)
Kellon ympäri olen viime aikoina tehnyt. Onneksi nyt lomalla.
Ei kyllä. Töitä on sen verran, että niitä tehdään koko sen ajan kuin työaika on.
Kaljaa ja loikoilua. Noin 30min menee hommiin.
Yleensä olen koko päivän töissä, mutta se on sitten asiakkaista kiinni paljonko töitä pystyn tekemään.
Mä olen tehnyt täyttä etätyötä jo 10 vuotta. Olisin kyllä saanut potkut jo ajat sitten, jos lähinnä loikoilisin etätyössä :D
Tuo laiskottelu etäpäivinä taitaa olla enemmänkin niiden ongelma, jotka tekee vain osin etätyötä. Silloin varmaan helposti tulee olo, että silloin voi ottaa rennommin. Mutta näin kun se on etää joka päivä, ja on kuitenkin työnantajan määräämät tulostavoitteet, niin eihän sitä voi vaan laiskotella kun on etänä.
Etätyössä jaan päiväni työhön ja muuhun eri tavalla. Saatan aloittaa jo aamu seitsemältä mutta pidän taukoja ja saatan käydä vaikka kävelyllä lounasaikaan. Mutta työpäivä saattaa jatkua sitten iltakuuteen-seitsemään, joskus pidempäänkin. Toimistolla teen aina 8-16.
Muuten kyllä, mutta palaverirumba pitää huolen, että 6 - 8 tuntia menee tiiviisti koneen ääressä.
Jos laskutettavaa työtä tulee 7,5h niin sehän on aivan sama onko ne työt tehty tunnissa vai ei.
netissa surffaillen ja prnoa katsellen tyäpäivät kuluvat etätyössä. Usein ei tule päivän aikana tehtyä mitään työhön liittyvää.
Mä olen tehnyt täyttä etätyötä jo viimeiset 14 vuotta. En kaipaa takaisin lähityöhön, jossa vain näkisin ilkeitä k-pää ihmisiä livenä. Joten win-win, eivät hekään tykkää nähdä minua livenä enkä minä heitä.
Vierailija kirjoitti:
netissa surffaillen ja prnoa katsellen tyäpäivät kuluvat etätyössä. Usein ei tule päivän aikana tehtyä mitään työhön liittyvää.
Ainoa ero toimistoon on että toimistolla ei voi runkata koneen ääressä.
Jos hommat pystyy tekemään parissa tunnissa niin miten toimistolla saa aikansa kulumaan? Toisten töitä häiritsemällä, tulemalla pöydän viereen notkumaan ja kyselemään kaikenlaisia?

Avokonttorit pahimpia
Vierailija kirjoitti:
Jos hommat pystyy tekemään parissa tunnissa niin miten toimistolla saa aikansa kulumaan? Toisten töitä häiritsemällä, tulemalla pöydän viereen notkumaan ja kyselemään kaikenlaisia?
Paskanjauhamiseen ja kiireiseltä näyttämiseen menee se aika toimistolla. Välillä voi lukittautua neukkariin muka 'työskentelemään'.
Samassa ajassa tulee tehtyä kuin toimistollakin. Ei ne työt ihmeellisesti häviä etätöitä tehdessä. Olen tehnyt etätöitä vuodesta 2012.
Eivät työkaverit ja asiakkaat halua nähdä mua livenä enkä minä heitä. Jos menisin johonkin lähityöhön niin varmaan saisin potkut heti kun minun naama ei miellytä joten mitä turhaan.
Vierailija kirjoitti:
Jos hommat pystyy tekemään parissa tunnissa niin miten toimistolla saa aikansa kulumaan? Toisten töitä häiritsemällä, tulemalla pöydän viereen notkumaan ja kyselemään kaikenlaisia?
Lisäksi voi tuijotella naisten rintamuksia ja perseitä sekä kertoa nuorille työharjoittelija tyttösille härskejä vitsejä.
Vierailija kirjoitti:
Samassa ajassa tulee tehtyä kuin toimistollakin. Ei ne työt ihmeellisesti häviä etätöitä tehdessä. Olen tehnyt etätöitä vuodesta 2012.
Mä oon tehnyt etätöitä vuodesta 2011.
Mieluiten käyttäisin työajan töiden tekemiseen mutta se ei onnistu.
Loikoilua enimmäkseen
Nimim. Vantaalainen