Odotan kolmatta lastani. Ennestään 2 poikaa. Toivon kolmatta poikaa.
ja en ole sitä uskaltanut kuin miehelleni tunnustaa. Vaikka tiedänhän minä että onnellinen varmasti olisin tytöstäkin ekan pettymyksen tunteen jälkeen. Kai ne omat lapset aina toivottuja ja rakkaita ovat.
Kommentit (16)
Kun ne pojat on olleet ihania, niin haluaa lisää sellaisia. Mutta luultavasti tyttökin olisi ihana.
t. pojan äiti
Tyttöä toivoisin kyllä isovanhempien (mummujen) takia.
Sama täällä, 2 poikaa on ja haluaisin että tämä kolmaskin jota odotan, on poika. Emme ole vielä käyneet rakenneultrassa joten emme tiedä vielä.
ettv siihen malliin.
nalkuttavia,vallanhimoisia pihtareita.
Aika moni toivoo nykyään että koko sisarussarja on samaa sukupuolta. Ymmärrän ihan hyvin.
Varmaan jos ap:lla olisi ennestään kaksi tyttöä niin toivoisi kolmannestakin tyttöä. :)
ja kolmatta lasta toivotaan. On ollut ihan hämmästyttävää huomata, miten kovasti sitä poikaa toivon. On nimikin valmiina. Mutta viime aikoina jossain alitajunnassa on tapahtunut jotain outoa, koska olen miettinyt kovasti myös tytön nimiä ja tuntenut tietynlaista haikeutta - ihan kuin tietäisin jo etukäteen, että saan pojan ja tuntisin siitä tietynlaista haikeutta.
Mutta siis, poikaa toivotaan täälläkin, vaikka tyttökin otettaisiin ilolla vastaan. :) Äitini ja siskoni ainakin haluaisivat pienen tytön...
Minäkin toivoin poikaa kahden pojan jälkeen ja sain. Neljäskin olisi tervetullut, mutta pelottaa, kestääkö poikatuuri vielä.
Poikien kanssa on ollut helppoa.
Ihan tällä palstalla sen näkee todistettavasti.
Tyttöä toivoisin kyllä isovanhempien (mummujen) takia.
Voi jeesus! Sukulaisten takia viimeiseksi haluaisn yhtään tyttöä.
No vauva syntyi n.kk sitten, tyttöhän sieltä tuli :) Tuli tunne että höh, eikö tää olekaan poika, mutta se meni nopeasti ohi :)
Vieläkin on vähän omituista vaippa vaihtaa tytölle, eihän se pissaakaan edes päälle :D
koska kaksi ekaa olivat niin ihania pikku pakkauksia ja lähes jokainen kaverin poika "vähemmän ihana"...sain pojan ja totesin että aivan yhtä ihana pakkaus tääkin on kun on oma :D
kuvitellakaan itseäni pojan äidiksi...no en mä enää aio raskautuakaan joten tuskin musta ikinä pojan äitiä tuleekaan.
ollessani taas raskaana toivoin koko ajan tyttöä. Kun sitten pojan sain syliini oli sekunnin sadasosan verran tunnetila pettymys kunnes tajusin kuinka ihana se pieni poika on. Se esikoistyttö vaan vei silloin sydämen niin että jotenkin sitä toivoi toista samanlaista...no meille syntyi sitten vielä kolmantena tyttö ja täytyy sanoa että ainakin me ollaan päästy tyttöjen kanssa sata kertaa helpommalla mutta poika on silti yhtä rakas.
tajuta miksi toivoit juuri poikaa...
Pienet pojat onkin ihania :)