Kokemuksia Mirena-kierukasta, gynis suositteli sitä minulle
Kommentit (26)
langat voi huoletta lyhennyttää, ei haittaa vaikka ne "katoaisi". Mulla tuli munasarjakystia, ja vaikka ovat vaarattomia, ei moista kapistusta taida enää minulle tulla.
ja kuukautiskivut on vähentyneet huomattavasti. Samoin vuoto on vähentynyt määrällisesti, mutta tiputtelee pitemmän jakson kuin ennen. Toivoin, että olisi jääneet kuukautiset koknaan pois, mutta ei ainakaan vielä :(
Vieläköhän tilanne voi muuttua eli onko yhä toivoa päästä eroon kuukautisista kokonaan?
ja kuukautiskivut on vähentyneet huomattavasti. Samoin vuoto on vähentynyt määrällisesti, mutta tiputtelee pitemmän jakson kuin ennen. Toivoin, että olisi jääneet kuukautiset koknaan pois, mutta ei ainakaan vielä :(
Vieläköhän tilanne voi muuttua eli onko yhä toivoa päästä eroon kuukautisista kokonaan?
ja joskus vuoden tai puolentoista jälkeen menkat jäivät kokonaan pois. Eli todellakin on vielä toivoa! :)
Pelkään esim. aiheuttavan rintasyöpää. Onko aiheellinen pelko? E-pillereitäkään en halua hormonien vuoksi syödä.
jo kymmenen vuotta (toinen kierukka jo) ja olen todella tyytyväinen. Eipä voisi helpompaa ehkäisyä olla ja menkkojakaan ei ole kymmeneen vuoteen ollut. Suosittelen lämpimästi.
Alussa tiputteluvuotoa, mutta menkat on nyt jäänyt melkein kokonaan pois.
Alussa oli pari kuukautta tiputteluvuotoa, sitten menkat jäi pois miltei kokonaan, tulee ehkä kerran vuodessa parin päivä niukkana vuotona.
t. neljättä vuotta
totesi mirenan lävistäneen osittain kohdunseinämän. Ei ollut pysynyt normaalisti paikoillaan.¨¨
En tiedä oliko sillä, että lankoja piti lyhentää (langat roikkuvat emättimen puolella) koska ne aiheuttivat miehelleni yhdyntäkipua, jotain vaikutusta.. Siis siihen että kierukka ei pysynyt.
Teetätin itse sterilisaation kun toivuin tästä kierukka-episoodista..
ihan hyvä ja kiva, eka tuli vuoden käytön jälkeen itekseen ulos runsaan vuodon saattelemana.
En lannistunut, otin myöhemmin toisen.
No, se hökötys tuli muutaman kuukauden kuluttua ulos keskenmenon kera.
Mut oon varma, että mä olen aina se poikkeustapauksian yltiöpoikkeus.
vuosi sitten Mirenaa kun sitä niin suositeltiin. Pidin sitä reilun kuukauden ja sit oli pakko soittaa lääkärille ja poistattaa se. Tuli mielialanvaihteluita ja olin ihan masentunut. Muutaman päivän päästä kun se otettiin pois niin olin ihan oma itteni. Lääkäri ei epäillyt yhtään sitä etteivät oireet johtuisi juuri Mirenasta sillä hän oli jopa kaksi naista lähettänyt psykiatriseen sairaalaan Mirenan vaikutuksien takia.
Nyt minulla on kuparikierukka ja siitä ei ole ollut mitään haittaa. Kuukautiset tulee säännöllisesti. Ainut hyvä puolihan Mirenassa olis ollu että vuoto olis ehkä kokonaan loppunut mutta enää en itteeni tunge ylimääräsiä hormoneja sekottamaan omaa tuotantoa.
Tämä lainaus oli kun minun kirjottama...
mua ne pelottaa ja sit mielialat kans.. kun oon niin herkkä muutenkin ja masentunut jo valmiiksi.
Eka oli noin 1,5v ennen vauvakuumetta, se toimi hyvin enkä oireita huomannut. Imetin kun laitettiin. Toisen laittoaikaan imetys oli ollut ohi jo 6kk, mutta imetysaikana vaivanneet migreenit palasivat voimalla. Nyt tilanne rauhoittuu, eikä ole kohtauksia ollut. Vuotoväli on ollut sama, eli n24vrk kierto. Mutta vuoto kestää noin 10 vrk, sitä ei meinaa jaksaa, että 2 viikkoa on kuivaa ja sitten 2 viikkoa vuotoa.. Vuoto on siis niukkaa että pikkuhousunsuojalla pärjää, mutta sinä aikana en osaa seksistä nauttia täysillä, ongelma on siis korvien välissä.
Aiheuttaako mielialaan jotain vaihteluita?
toinen jo menossa. Menkat jäi pois, mielialanvaihteluja ei ole (normaalia enempää). Ihanan helppo ja edullinen ehkäisy!
Vuodan ihan miniskaalisen vähän puolen vuoden välein. Viimeksi tiputteli pari päivää ennen joulua ja nyt eilen ja tänään on tullut vähän, siis silleen että kun pyyhkii vessassa, niin paperiin tulee joskus viiru.
Mitään ongelmia ei ole ollut.
on ainoa vaihtoehto. Halpa ja hyvä. Siksi gynet eivät suosittele sitä :-) älkää uskoko lääketehtaiden lahjomia, hyvät naiset!
Itsellä oli käytössä imeysaikana cerazette pillerit ja ei sopineet. Jatkuvaa vuotoa ja huomasin itsekin mielialavaihteluita.
Mirenan jälkeen menkat oli epäsäännölliset n 3kk mutta nyt säännöllistyneet. Helppo ja hyvä!
Aiemmin raskautta käytin marvelon yhdistelmä-pillereitä. Menkat yhtä säännöölliset.
kans väitettiin, että hormonikierukka EI vaikuta mielialaan tms., kun ihan vaan paikallisesti. Pah, minulla oli Mirena n. 3 kk ja otatin pois, koska masennuin. Menin ihan apaattiseksi ja mieli oli maassa. Iltaisin en saanut unta ja kieriskelin sängyssä - stressioireita. Töissäkin oli kyllä rankkaa, mutta nämä oli samoja oireita kuin aina ennen kuukautisia, mutta paljon voimakkaampana. Eli jos on taipumusta tämmöisen apaattisuuteen hormonitoiminnan vuoksi niin en suosittele mitään hormoniehkäisyä! Minulla on ollut nyt kuparikierukka jonkin aikaa ja siihen olen ollut tyytyväinen. Mies kyllä välillä tuntee ilmeisesti ne langat tai jotain mikä pistää.. Mutta luulenpa, että tämän kierukan lisäksi minulla olisi vain sterilisaatio vaihtoehtona ja sitä ei suositeltu, kun olen vielä kuitenkin suht´ nuori, vaikka lapsiluku onkin jo täys.
alkukuukausien tiputtelua lukuunottamatta.
Kuparikierukka sen sijaan lisää vuotoja - en suosittele.
Itselleni laitettu reilu puoli vuotta sitten Mirena. Kaikki sitä kehui ja kuulemma vaikuta muuhun kuin ehkäisyyn ja kuukautisetkin melko varmasti jää pois... Ja PAH, sanon minä!
Vuoto ehkä hieman niukempaa mutta kestää viikon ko ennen kierrukkaa se oli 3-5 päivää. Vatsa- ja selkäkivut jotka vaan pahentuneet ajan kanssa. Haluttomuus, hermot on aivan riekaleina ja painonnousu, joka ei selity millään muulla...
Nytkin on reilun viikon ollut vatsa kipeä ja milloin sitten selkä. Hormonit heittelee laidasta laitaan...
Ei oikeastaan mitään hyvää sanottavaa koko Mirenasta.
Nyt odottelen aikaa strelisaatioon, kun mikään hormonaalinen ehkäisy ei sovi ja kuparikierrukkakin on tullut kokeiltua. Olen 31v ja 3 lapsen äiti, joten mun perhe on siinä....
Taitaa vaan joutua poistattaan tän kierrukan, kun saattaa mennä yli 3kk ennen kuin pääsee toimenpiteeseen...