Anja Snellman kirjoittaa asiaa. Jälleen kerran.
Aurinkokuninkaita ja lutkia
Kirjoittanut Anja Snellman
Muutama vuosi sitten ylikonstaapeli Marja Vuento Helsingin väkivaltarikosyksiköstä synnytti kuuman keskustelun, kun varoitteli naisia joutumasta tilanteisiin, joissa todennäköisyys tulla raiskatuksi kasvaa. Vuennon tarkoittamia riskitilanteita olivat tolkuton humalatila ja liikkuminen epämääräisissä paikoissa epämääräiseen aikaan epämääräisessä seurassa.
Tuohtuneiden naisten mielestä Marja Vuento syyllisti kommentissaan raiskauksen uhreja. Monet naisjärjestöt ottivat kilvan kantaa: naisilla on modernissa yhteiskunnassa oikeus tehdä mitä haluavat, vaikka kulkea umpihumalassa öiseen aikaan pimeässä puistossa?–?joutumatta raiskatuksi.
Ärhäkän keskustelun mittaan syntyi pohdintaa myös naisten vaatetuksesta. Millaisia vaatteita naisen tulisi käyttää jotta voisi välttyä raiskatuksi tulemiselta? Absurdi ja tökerökin kysymys, mutta tällaisiin seksistisiin oletuksiin törmää edelleen jokaisen raiskausuutisen jälkeen. Siis: onko nainen itse provosoinut miehiä, ”antanut ymmärtää” jotain pukeutumisellaan?
Parin viime viikon aikana tuhannet naiset ovat marssineet eri puolilla Kanadaa niin sanotuilla Lutkamarsseilla, sen jälkeen kun eräs torontolainen rikospoliisi totesi haastattelussa että Torontossa ei tapahtuisi niin paljon raiskauksia ja seksuaalista ahdistelua, jos naiset eivät iltabailuihin ja
viikonloppurientoihin lähtiessään pukeutuisi kuin lutkat.
Tästä se lähti. Nettiraivo ja protestimarssit, jotka ovat levinneet myös Yhdysvaltoihin ja viimeksi Ranskaan.
Päällimmäisenä kaksi kirkasta kysymystä: saako kuka tahansa raiskata niin sanotun lutkan? Ja toiseksi: miksi media niin helposti hairahtuu kyseenalaistamaan uhrin tarkoitusperiä kuvaillessaan seksuaalirikostapauksia?
Näitä olen miettinyt kun olen seurannut Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n johtajan Dominique Strauss-Kahnin ja ghanalaisen hotellisiivoojan tapauksen puintia eri medioissa. Ghanalaisen yksinhuoltaja- hotellisiivoojan sana vastaan Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n johtajan Dominique Strauss-Kahnin sana.
Epäsuhta kirkuu. Ranskalainen media onkin kunnostautunut spekuloimaan siivoojan sivistystasolla, harrastuksilla, asuinpaikalla?–?ja etenkin vaatetuksella ja ulkomuodolla. Joku on tietävinään, että siivooja on kohtuullisen mitättömän näköinen, ellei peräti ruma. Jonkun toisen toimittajan mukaan naisella on hyvät rinnat ja perse.
Samaiset toimittajat puolustelevat maanmiestään; ”aina pieni pilke silmäkulmassa oleva aito charmööri” ja ”naisiin heikkona oleva sivistynyt gentleman”. Melkein näinhän on kuvailtu myös kotoisia tapauksiamme Matti Ahteesta Ilkka Kanervaan.
Eikö olisi jo korkea aika artikuloida ero flirtin, seksuaalisen ahdistelun ja raiskauksen välillä? Monille aurinkokuninkaan tavoin vallasta päihtyneille miehille ja heidän lakeijoilleen kun nämä rajat ovat ilmiselvästi hämärtyneet.
Toivottavasti naiset lakkaavat vaikenemasta. Ja samoin te miehet vallan kabineteissa, älkää katsoko ystävienne ja työtovereittenne orastavia härskiyksiä sormien läpi. Teidän poikanne tai tyttärenne voi olla seuraava uhri.
http://blogit.iltalehti.fi/anja-snellman/2011/06/01/aurinkokuninkaita-j…
Kommentit (6)
Ollaan jo vaarallisella alueella, jos aletaan määrittelemään uhrin vastuuta olla tulematta pahoinpidellyksi tai jopa tapetuksi oman ulkonäkönsä tai pukeutumisensa takia.
Saako miehen pahoinpidellä samoilla perusteilla, jos hän pukeutuu ja käyttäytyy ärsyttävän homomaisesti?
Ilmeisesti myös tranvestiitin saa piestä, mikäli heteromies ärsyyntyy sellaisesta.
Ei tosiaan ole väkivaltarikoksen tekijän oikeus määritellä, minkälaisena muut saisivat kulkea, etteivät he tekisi rikoksiaan.
mikä on naisten suhde tuohon Marja Vuennon sanomaan?
Näin miehiseltä kannalta tuo varoitus on täysin maalaisjärjen mukainen ja järkeenkäypä, aivan samoin kuin miehiä varoitetaan olemaan liikkumatta liian humalassa epämääräisissä paikoissa epämääräiseen aikaan välttääkseen väkivaltaa.
Koska, kas kummaa, silloin se todennäköisyys kohdata sitä todellakin kasvaa.
Tero
Mutta jos mennään siihen, että uhrin käytöstä tai pukeutumista aletaan pitämään lieventävänä asianhaarana tekijän kannalta, niin sitten ollaan metsässä.
minusta tämä on ihan sama asia kuin se, että ulkomailla ei kannata mennä vaarallisiin slummeihin (ei naisten eikä miesten)
Ei raiskaamiseen ole miään lieventäviä asinahaaroja, mutta jos riski on suurentunut yöllä humalapäissä kaupungilla niin aiheellista on välttää sitä.
En minä ainakaan uskalla kulkea yksin yöllä kaupungilla, enkä varsinkaan kaato kännissä.
Jos on, niin olisin kuvitellut edes hänen kirjoittavan jotain parempaa.
Itse olen tullut raiskatuksi. Siihen ei mitenkään liittynyt pukeutumiseni, paikka yms - mahdollisesti se kylläkin, että olin miehelle liian kova pala - ulkonäköä ja koulutusta sattui olemaan huomattavasti enemmän kuin raiskaajamiehellä. Hän oli taustaltaa suomalainen (äiti suomalainen) ja tämä tapahtui ulkomailla. Itse olen monikulttuurinen "supisuomalainen", huomattavasti korkeammasta kotitaustasta kuin tuon jonkun merimiehen insinööripoikajälkeläinen. Joten tuo Anja Snellmanin teksti oli ainakin minulle pelkkää bullshitiä ja petyn todellakin, jos tuo on hänen kirjoittamansa teksti.
Mutta eihän Anja Snellman taidakaan olla Snellman vaan omaa sukua Kauranen Helsingin Kalliosta.
kaksi ihan eri asiaa.
Jos suomalainen turisti kävelee Tallinnassa tolkuttomassa humalassa, niin riski joutua ryöstetyksi kasvaa.
Samoin, jos nainen lähtee yöllä Kaisaniemen puistoon tolkuttomassa humalassa, ja yksin. Riski joutua raiskatuksi kasvaa.
Tietenkään kummassakaan tapauksessa 'ei saa' tehdä rikosta, mutta rikos taas on sitä, että tekee jotain mitä ei saa tehdä.
Ghanalainen siivooja hotellissa ja hänen raiskaus on taas aivan eri asia.
Onko flirttiä sitten seikkailla oman henkensä kaupalla jossain...
Olen yleensä Snellmanin kannalla, mutta asia menettää järkevyytensä, kun isketään kaksi aivan eri asiaa yhteen.