Lue keskustelun säännöt.
Jatkuva ahdistuneisuus ja masennus
15.05.2025 |
Olen tuntenut oloni huonoksi jo usean vuoden ajan. Aina ajoittain onnistun väkisin piristämään itseäni siten, että lapsemme tulee huolehdettua ja harrastuksissakin ajoittain käytyä.
Miehen kanssa tilanne on ollut huono jo pitkään. Meillä oli pitkään tilanne jossa mies ei halunnut seksiä enää lainkaan. Hän kyllä masturboi usein, meidän kahden välillä seksi meni sellaiseksi että mies ei halunnut nähdä minua seksin aikana ja mitään minua huomioivaa siinä ei ollut. Hän ei myöskään kaivannut itseään kohtaan seksuaalisia tekoja, ei toivonut minulta mitään ja kertoikin tämän jos yritin jotain uutta. Tilanne on tähän kerrottu yksinkertaistettuna, mutta tällainen se silti oli. Rakastin miestä kaikki vuodet tästä huolimatta, lopulta vain hajottaen itseni pahemmin ja pahemmin.
Aloin nähdä vähitellen itsessäni pelkkiä vikoja ja kyllä mieheni puheista ajoittain se läpi tulikin, ettei hän nähnyt minua haluttavana, rakasti silti kovasti. Menin hänen vuokseen myös rasvaimuun, toivoen sen muuttavan tilannetta ja uskoen, että mies voisi olla minulle oikea lopun ikääni, jos vain nämä ongelmat seksissä voisivat mennä pois. Tämän jälkeen vihdoin mies kertoikin minulle että ei pidä minua haluttavana, olin tämän toki jo sydämessäni tiennyt pitkään.
Näiden vuosien aikana parempina hetkinä saimme yhteisen lapsen ja nyt on tulossa vielä seuraava. Mies on parantanut käytöstään paljon ja ymmärtänyt miten on minua satuttanut. En vain enää pysty tuntemaan itseäni hänen kanssaan hyväksi. Tiedän että hän voisi olla tänä päivänä hyvä mies jollekin toiselle ja tehdä varmasti jonkun onnelliseksi. Tuntuu hirveälle ajatella siten, koska olen tehnyt niin valtavan työn saadakseni kaiken kuntoon, samalla kuitenkin rikkoen itseni sisältä ja ulkoa.
Tilanne on se, että minulla ei ole mitään uskoa suhteemme tulevaisuuteen ja olen alkanut voida niin huonosti, että mietin ajoittain itsemurhaa ja itken kaiken aikaa. Tuleva synnytys ja elämä sen jälkeen pelottaa ja olen vakavasti miettinyt eroa. Mies lähti pois kotoa yhden tällaisen keskustelun/riidan jälkeen ja katosi pariksi päivää. Mentyäni hänen ystävänsä luokse häntä etsimään vihaisena, näin hänen vaatteensa eteisessä ja huusin häntä tulemaan paikalle. Kaveri poisti minut asunnosta väkivalloin, mies ei tullut paikalle ja kuuli kaiken. Nyt olen lisäksi mustelmilla ja vauva joka potkii vatsassani ja tuntuu maailman rakkaimmalle, samalla tunnen suurta hätää ja surua pienen puolesta.
Isompi lapsi selviää jo melko hyvin ja hän vaikuttaa olevan tasapainossa monessa mielessä, ei selvästikään aavista miten paha tilanne meillä kotona on.
Kuolema näkyy ajatuksissani ihanan vapauttavana asiana, jossa voisin vain antaa kaiken tämän loppua. Lisäksi säälin syntyvää lastamme, hänen ei tarvisi syntyä keskelle tätä kaikkea. Synnytykseen ei olisi enää aikaa kovin monta viikkoa, en tiedä enää miten selviän elämästä.
Kommentit (10)
Numeron varmaan teen siitä syystä että minulla on yksi lapsi ja toinen vatsassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä tee itsemurhaa! Kaikki järjestyy vielä.
Sä selviät. Muitakin ahdistaa keväällä eri asiat ja terveysongelmia. Etsitään ratkaisuja ja parempaa tunnetta. Olisiko mahdollista että eroat ja eri asunnot. Lapsi voisi olla sun luona ja isä asuu vaikka lähialueella, lapsen hoidon ja näkemisen vuoksi. Että saisi sen toimimaan. Ei mikään mies ole sen arvoinen että teet itselle jotain, pääset asioista yli joskus ja parempi olo. Pariterapiakin on jos haluaa jutella asiat loppuun, parisuhdeasiassa, mutten usko että miehestä saa mitään irti tai ehkei halua sinne. Ei sinussa vikaa ole, se on miehen juttuja nuo. Ajattele hyvää itsestäsi, elä itsesi kautta, ei miehen mielipiteiden. Muut pitävät sinusta varmasti ja säkin voit välittää itsestä ekana.
Jokin perimmäinen syy miehesi käytökselle on, se vain täytyy varovasti kaivaa esiin. Se voi olla esim. arvostelua/valehtelua/kateutta kavereiltansa/töistä tms.
Jotkut herkästi imevät itseensä ja uskovat kaiken negatiivisen mitä muut tahallaan näiden mieliin istuttavat vaikka olisivatkin aidosti eri mieltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erohan meille siis tuleekin, se on selvää. Pyysin miestä viemään tavaransa pois viikko sitten. Sen hän on jo tehnyt. Sanoi ettei halua, yhden kyyneleen olen nähnyt silmissään tämän viikon aikana, samalla väittäen ettei halua eroa.
Todellisuudessa hän ei vain halua muutosta vaikka minä en ole ihminen jonka hän on halunnut.
Tämä vuorokausi jonka olen nyt ollut kokonaan yksin on ollut kauhea, en pysty mihinkään, en kestä oloa joka sisälläni on. En tiedä miten tästä voi edes mitenkään toipua. Kadun välillä suunnattomasti että olen perustanut perheen miehen kanssa, samalla vauva potkii mahassa ja se on nyt melkein ainoita asioita jotka tuovat onnea ja iloa enää elämään.
En usko että valoa enää voi tulla tämän jälkeen, kaikki on pimeää. Haluan rehellisesti vain kuolla. En usko että tästä on mahdollista selvitä.
Pelkään että vaihtoehtona tässä tilanteessa on joko anella mies takaisin vaikka en ole onnellinen tai tehdä itsemurha. En tule selviämään synnytyksestä ja vauva-ajasta yksin tämän olon kanssa. Lapsen hoitaminenkin tuntuu nyt todella työltä ja ennen äitiysloman alkua töihinkin olisi vielä pystyttävä.
En kuitenkaan voi pyytää miestäni enää kotiin, ei mielestäni tämän selvemmin juuri voi osoittaa miten vähän tämä kaikki hänelle merkitsee. Olkoonkin että olin alulle paneva voima, hän kulkee sen mukana ja otti ja lähti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotenkin toivoin kai salaa että hän olisi ollut tässä asiassa vahva, että vaikka kuinka sydämessäni tunnen ettei hän halua tässä oikeasti olla kuin tottumuksesta, joku halu sisällään olisi herännyt kun ymmärtää menettävänsä. Taisikin käydä päinvastoin.
Vastatkaa joku kiltti jotain, en kestä enää tätä oloa.
Siis kuolemahan on 0 ja elämä 1.
off ja on
Ei siinä sen kummallisempaa ole. Miksi teet siitä numeroa?