perintö

Äidilläni oli  sisko , pari vuotta nuorempi äitiäni. Äidin puolen isovanhempani olivat viljeliöitä ( n. 140 ha pelto+metsä). Nuorepi siskoksista vastasi opiskelu puolen velvoitteista ja äitini taas tilan eläinten (lehmät , siat ja hevoset, lampaat ja kanat) hoidosta , tosin ei tietenkään yksin vaan ns. navettapiikojen kanssa. Silloin esim, lypsyt tapahtuivat käsipelillä , ei ollut esim. lypsyropotteja . Siis jutuista on jokunen vuosi aikaa. Sitten saapui aika että tilalle piti saada uusi isäntäpari . Se sitten selvisi nopeasti sillä nuorempi siskoista oli löytänyt tyhjätasku isäntäehdokkaan naapurikylän pikkutilalta. Kauppakirjat isovanhempani , (lähinnä isoäitini) laaditutti paikallisen pankin johtajalla.(kerrottakoon tässä että isoäitini oli myöskin mielenkiintoinen persoona , (tämä kylläkin perustuu äitini kerrontaan) jossain vaiheessa , ilmeisesti vähän närkästyneenä lapsiinsa oli todennut äidilleni "ettei eläkkään kuin nuoremman siskon takia" . Tämän sanonnan äitini muisti kuolemaansa saakka.

Isoäitini isän puolelta kertoi taas kuulleensa toisen isoäidin sanoneen isälleni josain vaiheessa "mene ja hirtä ittes". Että luonnikasta sukua ollaan. Sen myös pitää sanoa että tämä "äkseeraja" isoäitini oli minua kohti aina hyvin rakastettava ,ymmärtävä ja ihana , samoin toki voi todeta myös toisesta isoäidistäni.

Mutta siihen laadittuun "sukupolven vaihdos kauppakirjaan". Kauppakirjassa tila jaettiin niin että tätini miehineen saivat tilan pellot , metsät , rakennukset ja eläimet. Metsät eivät kokonaisuudessaan periytyneet uudelle isäntäväelle , vaan erään erillisen pienehkön metsälohkolla sijaitsevasta hiekkakuopasta vanhemmillani  olisi oikeus ottaa omaan tilan tarpeisiin hiekkaa niin kauan kun tila olisi vanhempieni tai heidän lapsiensa nimissä , kuitenkin enintään viisikymmentä vuotta. Mites sitten sattuikaan niin serkkuni siis äitini nuoremman siskon lapsi (taas oli tapahtunut yksi sukupolven vaihdos) ja hänen miehensä esittivät että minulla ei enää ole oikeutta ottaa soraa ko. kuopasta (kauppakirjassa mainittu aika oli vielä voimissaan) , henkilökohtaisessa kohtaamisessa ilmoitin että tämä oikeus on edelleen voimassa , mutta kun vastapuoli oli niin vakuuttunut asiastaan , niin että en enää soraa ota ennen kun asia on selvitetty.

Nostin asiassa kanteen ja peräsin kauppakirjan mukaista oikeuttani. No mitäs sitten tapahtuikaan , käräjä tuomari totesi serkulla miehensä kanssa oli oikeus kieltää soranottoni. Mistä syystä? Juttu perustui lakiin "maa-ainesten otosta". No laki on laki ja tuomiot tuomareiden johtopäätöksiä lain tarkoituksesta.

Siis lain mukaan maa-ainesten otosta aiheutuneissa riitatilanteissa , asia ratkaistaan hallinto-oikeudessa koska ko. lain ehdot on laatinut hallinto , niin riidatkin ratkaisee hallinto-oikeus , suht selväjärkistä.

Kauppakirjassa myös määriteltiin " soran otto on yksiselitteinen eikä vaadi ottajalta muita toimenpiteitä"           Eipä nuo arkumentit oikeuden vaakakupissa paljon painaneet.

Joskus joku kertoi tarinaa "oikeusmurhan" kohdanneen "asiakkaan" ja tuomarin keskustelusta jossa asiakas kysyi tuomarilta että tiesikö tämä mitä tehdään israelissa tuotetuille poikien ympärileikkauksessa kertyville esinahoille , eipä tuomari tiennyt. Asiakas valaisi tuomaria käytännöstä. "Ne kuljetetaan tänne suomeen ja istutetaan runsaalla paskalla lannoitettuun maahan. Sitten odotetaan jonkinaikaa , jonka jälkeen sato tarkastetaan ja suurimmiksi kasvaneet mulkut ovat lähtökohtaisesti lähes täydellisiä tuomareita.

Omiin kokemuksiin perustuvan mielipiteeni pohjalta en osaa oikein edellä kerrotun tarinan totuutta epäilläkään.