Miehen hermot uskomattoman kireällä.

Toisilla on enemmän tempperamenttia, sinä et valitettavasti pysty päättämään mikä on oikein ja mikä väärin. Eikä se lapsi siihen itkuun kuole. Vanhemman ei pidä mennä mestaroimaan toistensa sanoja, sinä teit väärin kun menit sanomaan et mies ei tarkoittanut sitä mitä sanoi. Sähän annat oikeutuksen teidän lapsen kiukuttelemiselle( ja ihan tyhjänpäiväisestä syystä, vielä).

Mies on muuten rauhallinen, mutta kun pinna katkeaa, sen kuulee koko kortteli. Meillä on kolme lasta, eikä mies kestä kiukuttelua tai melua, jota väkisinkin lapsista lähtee.

Käy jopa lievästi käsiksi lapsiin, jos eivät tottele, ei kuitenkaan ole vahingoittanut ketään muuten kuin henkiseti.



Jaksaa kuitenkin pelata ja harrastaa lasten kanssa ja välillä menee pitkiäkin aikoja hyvin. Se edellyttää kuitenkin, että minä olen tasoittamassa välissä. Jos joutuu jäämään esim. päiväksi lasten kanssa, on mulla huoli, kuinka taas hermot iskällä menee.

Kuulostaa ihan omalta lapsuudeltani. Ihokarvat nousee pystyyn pelkästään tuosta kuvauksesta.



Isäni oli/on narsistisesti käyttäytyvä tyranni, joka käytti henkistä (joskus harvoin myös fyysistä) väkivaltaa mielivaltaisesti. Loukkaavat, uhkaavat sanat jättivät ikuisen arven pienen kwhittyvän lapsen sisimpään. Kaiken piti mennä aina hänen tahtonsa mukaan ja lasten tuli käyttäytyä kuin pienten aikuisten: tunteita tai mielipiteitä ei saanut ilmaista, hiljaisuus ja alistuvuus oli tärkeintä. Melkein piti deletoida itsensä ja persoonansa koko olemassaolosta ja olla koko ajan varpaisillaan mielipuolen mielentiloja aistien.

Ap:n mies kuulostaa lapsenasteelle jääneeltä kehittymättömältä pennulta, joka ei ole aikuistunut.

Usko pois, eniten mä kärsin siitä itse. Se on kamalaa. Pelkään jopa itse itseäni, vaikka en (yleensä) fyysisesti hyökkää. Uskon, että kaikki on johtunut stressistä. Nyt mulla ei ole ollut kahteen vuoteen (!) ainuttakaan tällaista kohtausta, se tuntuu niin hyvältä, olen tosi ylpeä itsestäni :D Olen käynyt juttelemassa asiasta psykologeille jne, mut ei ne oo osannut oikein auttaa. "Hyviä vinkkejä" antavat tyyliin, laske hitaasti kymmeneen... sataan... tai menee toiseen huoneeseen kun tuntuu että pian räjähtää, mutta tällaiset ei oo auttanut pätkääkään.



En siis oikein osaa auttaa sinua, tai miestäsi, mutta toivotan jaksamista! Tiedän että tuo on raskasta myös perheelle - oma mieheni oli aluksi aivan kauhuissaan tavastani suuttua, mutta kuten sanoin, onneksi viime kerrasta on jo pari vuotta aikaa.



Vaikka suutun nopeasti, toisaalta lepyn vielä nopeammin. Tällaisen järkyttävän raivokohtauksen jälkeen saatan seuraavalla minuutilla olla taas oma iloinen itseni.

Toisilla on enemmän tempperamenttia, sinä et valitettavasti pysty päättämään mikä on oikein ja mikä väärin. Eikä se lapsi siihen itkuun kuole. Vanhemman ei pidä mennä mestaroimaan toistensa sanoja, sinä teit väärin kun menit sanomaan et mies ei tarkoittanut sitä mitä sanoi. Sähän annat oikeutuksen teidän lapsen kiukuttelemiselle( ja ihan tyhjänpäiväisestä syystä, vielä).

sinusta lapsen kiukkukohtaukseen on kohtuullista reagoida saamalla raivokohtaus ja haukkumalla lasta "kiittämättömäksi PASKAKSI"? Minusta ei! Eikö aikuisen kuuluisi olla aikuinen ja lapsen raivari on huomattavasti ymmärrettävämpää KOSKA ON LAPSI? Minusta tuo mies käyttäytyy keskenkasvuisesti ja vajoaa itse lapsen tunneraktion tasolle.

Pitääkö kitinää ja raivoa sitten kuulla ihan hyvillä mielin? Meneekö lapsi rikki, jos joskus suuttuu (aiheesta) ja sanoo kovasti ja pahastikin? enpä usko. Ap taitaa kasvattaa lapsiaan vähän turhan arasti, jolloin lapset elävät kuin pellossa ja kitisevät suureen ääneen kun eivät saa tahtoaan läpi. En itse jaksaisi tuollaisia huonosti kasvatettuja penskoja. Totta kai kasvatus epäonnistuu, kun äiti tyrmää isän kiellot ja hyssyttelee.

Aikuisen tulisi osata hillitä kiukustumistaan niin ettei sentään ala omaa lastaan paskiaiseksi haukkumaan ja vielä niin ettei sen jälkeen ymmärrä tehneensä mitään väärää. Huh huh.



Ota yhteyttä perheneuvolaan. Vaikka mies ei suostu sinne lähtemään niin voit saada itse hyviä vinkkejä miten tasapainottaa perhe-elämäänne.

Jos lapsi ei uskalla kotonaan avoimesti kiukutella tai muuten näyttää pahaa mieltään, niin katsoisin kasvatuksen epäonnistuneeksi. Jos lapsi ei mitenkään uhmaa tai osoita vanhemmilleen negatiivista käyttäytymistä niin jossain on mennyt pieleen.



Kaikkia ihmisiä suututtaa välillä. Itsellä ainakin nousee välillä viha ja paha mieli niin kovaksi, että tekee mieli huutaa ja kiukutella. Aikuisena osaan hillitä tunteitani ja purkaa ne terveellä tavalla. Lapsi vasta harjoittelee tätä. Mielestäni on väärää kasvatusta jos lapsen kiukuttelu toimitaan vääränä, kun hän vain osoittaa pahaa mieltään.

Pitääkö kitinää ja raivoa sitten kuulla ihan hyvillä mielin? Meneekö lapsi rikki, jos joskus suuttuu (aiheesta) ja sanoo kovasti ja pahastikin? enpä usko. Ap taitaa kasvattaa lapsiaan vähän turhan arasti, jolloin lapset elävät kuin pellossa ja kitisevät suureen ääneen kun eivät saa tahtoaan läpi. En itse jaksaisi tuollaisia huonosti kasvatettuja penskoja. Totta kai kasvatus epäonnistuu, kun äiti tyrmää isän kiellot ja hyssyttelee.

Lapsi tulee pysäyttää, olla rauhallinen mutta ehdoton kiellossaan ja tarvittaessa viedä vaikka jäähylle. Jonka jälkeen puhutaan. Haukkuminen ei minusta ole kasvatusta. Lapsi ei mene rikki suuttumisesta, mutta tulenpalava raivo kiukkuavaa lasta kohtaan ja hänen persoonansa haukkuminen on täysin kohtuutonta, keskenkasvuista ja tyhmää. Huvittavaa on, että noin periaatteessa mies on kasvatusnäkemyksiltään samaa mieltä. Jos häneltä kysyttäisiin saako lasta solvata, hän sanoisi ehdottomasti ei.

ap

Ei lapsia kasvateta henkisellä väkivallalla eikä tuollainen käytös ole temperamenttia. Vie se ukko pariterapiaan tai perheneuvolaan.

Jättäisin tuommoisen ukon ja heti!! Kyrvän takia ei kannata yhdessä olla eikä rahan.