Vuoroviikkolapsi kesällä koko kuuden isällä, toisen äidillä
Kyseessä lapsi joka kyllä pärjäisi yksin kesällä vanhempien ollessa töissä. Nyt vanhemmat päättivät, että hän on kesäkuun äidillä, heinäkuun isällä. Eikä kesäkuussa näkisi isäänsä ollenkaan eikä heinäkuussa äitiään. Asuvat kuitenkin aika lähellä toisiaan mutta nyt päättivät, että parempi että on kokonaan toisella.
Voin vain kuvitella mikä ikävä lapsella on sitä vanhempaa ketä ei näe kuukauteen.
Kommentit (10)
Jos kyseessä sen ikäinen lapsi, että pärjäis päivän itsekseenkin, niin pärjää kyllä kuukauden toisen vanhemman kanssa. Puhelimet on keksitty. Tuossa on myös se etu, että toinen vanhempi voi olla lomalla kesäkuun ja silloin lapsen kanssa ja toinen heinäkuuun. Ei tarvii lapsen yksin lomailla. Lisäksi viikottain muuttaminen on rankkaa. Kuulostaa kesäksi oikein ihanneratkaisulta.
Ai kamala jos kaupassa törmäävät kun lähellä asuvat. Tai rannalla. Ai kamala. Eikö puhelintakaan ole keksitty? Ei saa soittaa edes video puheluita? Ai kamala.
Niin, että parempi on lapsen olla yksin kuin yhden vanhemman seurassa, niinkö?
Kuulostaa siltä, frtä vanhemmilla voi olla pidempiä reissuja, halutaan tehdä reissuja spontaanisti, olla pitkään mökillä tms. Voi olla myös, että jommallakummalla on jokin leikkaus, mutta sitä ri haluta kertoa lapselle.
Ap kuulostaa katkeralta uudelta puolisolta.
Noin tuon kuuluu mennä👌
Pärjäilehän ap asian kanssa.
Ja nyt sulla meni loma pilalle, kun lapsi on koko kuukauden teillä, niinkö?
Vuoroviikkoasumiseen ja yleensäkin vuoroasumiseen ottavat yleensä kärkkäimmin kantaa ne, joilla ei ole siitä mitään omakohtaista kokemusta
Toimiva uusperhe vaatii paljon. Ja jos antaa sille itse paljon, niin pitkällä tähtäimellä saakin siltä paljon. Ja kun itse joustaa, myös parisuhde voi todennäköisesti paremmin.
Että jos ihan pientä muutosta sinne omaan ajatteluun ja arkeen kokeilisit?
Vierailija kirjoitti:
Ap kuulostaa katkeralta uudelta puolisolta.
Minusta ennemmin katkeralta isovanhemmalta jonka toiveiden mukaan ei nyt menty.
Vierailija kirjoitti:
Jos kyseessä sen ikäinen lapsi, että pärjäis päivän itsekseenkin, niin pärjää kyllä kuukauden toisen vanhemman kanssa. Puhelimet on keksitty. Tuossa on myös se etu, että toinen vanhempi voi olla lomalla kesäkuun ja silloin lapsen kanssa ja toinen heinäkuuun. Ei tarvii lapsen yksin lomailla. Lisäksi viikottain muuttaminen on rankkaa. Kuulostaa kesäksi oikein ihanneratkaisulta.
Näin minäkin tämän näin. Me katsotaan selkeästi AP:n kanssa vähän erilaisien linssien takaa tilannetta.
Sinä voit kuvitella ihan mitä vaan. Lapsen omat kokemukset lienee ratkaisevampia kuin sinun kuvitelmat.