No yllätys, Kokoomus taas viemässä rahat lapsiperheiltä
"Lapsilisien verottaminen toisi 500 miljoonaa euroa, josta valtiolle noin sata ja kunnille runsaat 300 miljoonaa."
http://yle.fi/uutiset/teemat/vaalit_2011/2011/05/valtiovarainministerio…
Kommentit (34)
valitetaan että valtion velka on liiasn suuri ja pitäisi säästää.
Tietenkään ei voida säästää esim. keinotekoisen kaksikielisyyden kustannuksista, koska Stefan voisi suuttua Jyrkille. On helpompi ottaa lapsiperheiltä.
Ehkä tuohon voisi liittää pienen verovähennyksen mahdollisuuden, mutta ainakin tuo koskisi tasapuolisesti kaikkia ihmisiä - etuuksien leikkaaminenkaan kun tuskin onnistuu.
aika naiivia ja typerää olettaa, etteivät säästötoimet kohdistuisi myös lapsiperheisiin. Vyötä soukemmalle vaan kautta linjan.
valitetaan että valtion velka on liiasn suuri ja pitäisi säästää. Sitten kun aletaan säästää niin valitetaan siitä. Huoh... Pitäisi vaan tehdä mitä pitää eikä piitata paskan vertaa kitisijöitten ininästä!
niin ei yhtään inistä leikkauksista. Nehän nimenomaan kataisen suulla korostivat että leikkauksia ei tule eikä vähempiosaisten asemaa heikennetä. Kaikkihan sen tietää että ne valehtelee mutta silti vituttaa.

Kokoomus takaa vain sen, että ruotsin kielen asemaa ei heikennetä. Lapsiperheistä, köyhistä yms viis, kunhan RKP on tyytyväinen ja Stefan on Jyrkin kaveri jatkossakin.
valitetaan että valtion velka on liiasn suuri ja pitäisi säästää. Sitten kun aletaan säästää niin valitetaan siitä. Huoh... Pitäisi vaan tehdä mitä pitää eikä piitata paskan vertaa kitisijöitten ininästä!
niin ei yhtään inistä leikkauksista. Nehän nimenomaan kataisen suulla korostivat että leikkauksia ei tule eikä vähempiosaisten asemaa heikennetä. Kaikkihan sen tietää että ne valehtelee mutta silti vituttaa.
Ihan sama mikä puolue on vallassa, samat realiteetit on vastassa. Leikata pitää ja se kohdistuu kaikkiin. Myös köyhiin orpoihin vammaisiin yksinhuoltajaäiteihin.
köyhien puolia. Omaan pussiinhan ne on aina pelanneet. Lupailevat kuut taivaalta, vaikka tosiasiassa heillä ei ole koskaan ollutkaan aikomusta pitää lupauksiaan.
Ei tartte olla sinisilmäinen.
voi vittu mitä touhua. Toivottavasti neljän vuoden päästä
tahti muuttuu.
tässä vähintään se neljä vuotta pidä kiristellä menoja. Se on sitten kätevää, kun uusi valittava hallitus voi jopa oikeastikin (ehkä) luvata ja toteuttaa joitain parannuksia, kun siihen on varaa. Tietenkin hallituksessa nyt olevat puolueet siitä sinisilmäisimpien kansalaisten kohdalla kärsivät, kun taas neljän vuoden päästä siitä jotkut puolueet perusteettomasti hyötyvät.
Nyt mennään kuitenkin tämänhetkisessä maailmassa ja tilanteessa, jossa leikkaukset kautta linjan ovat välttämättömiä.
päivähoito-oikeuden rajoittaminen? Sitten ei tarvitsisi enää palstalla vääntää virikelapsista :)
päivähoito-oikeuden rajoittaminen? Sitten ei tarvitsisi enää palstalla vääntää virikelapsista :)
että tämäkin nytkähtää eteenpäin.
Siirtää lapsilisistä saadut rahat Portugaliin ja Kreikkaan ja..... Jeee Hyvä Kokoomuus. Tuetaan krisimaita lapsiperheiden selkänahasta!!!!!
Siirtää lapsilisistä saadut rahat Portugaliin ja Kreikkaan ja..... Jeee Hyvä Kokoomuus. Tuetaan krisimaita lapsiperheiden selkänahasta!!!!!
että lapsiperheiden pitäisi olla jotenkin koskematon ja kaiken yläpuolella oleva kansanryhmä?
päivähoidon rajoittamisen hinta lappu taisi olla 50 miljoonaa... Siis hyttysen paska itämeressä. Demarit, vaemmisto eikä vihreät ikinä hyväksy joten se siitä ideasta.
Lapsilisät melko varmasti menevät verolle. Hinta lappu 500 miljoonaa eli ihan huomattava kiristys.
Sokerivero tulee, alkoholivero kiristyy, energiaverot kiristyy taas, autoilu kallistuu taas. Kiinteistö veroa todenäköisesti korotetaan samoin ALVia.
Vanha neljän "k":n sanonta pitää taas paikkansa.
Kiineteistöjä, kulutusta ja köyhää kansaa voi verottaa miten paljon tahansa.
että eka otetaan niiltä joilta otettavaa on ja viimeiseksi jos pakko, niin lapsilta, sairailta ja vanhuksilta!! tämä lasten ja vanhusten 200-300 miljoonan leikkaus olisi voitu välttää sillä ettei persaukisia välimeren eläjiä olisi lähdetty tukemaan. Nythän näyttää siltä että Kreikasta jäisi puolet lainasta saamatta takaisin, joka olisi monta sataa miljoonaa.. Eli enemmän kuin lapsilisien säästöt! Mur!
Portugalilaiset, kreikkalaiset, ruotsinkieliset jne tulevat ensin. Jos jotain rippeitä jää, niin sitten viimeisenä suomenkielinen suomalainen saa ehkä joskus jotain.
On kyllä vahvasti sovittamassa päähänsä Atrid Thorsin ja Tuija Braxin suuria kukikkaita lierihattuja.
eli miksi vika on Kokoomuksen, jos osa potentiaalisia hallituskumppaneja kannattaa jopa rajumpia lapsiperheiden leikkauksia?
Virheät eivät nyt satu olemaan vakasti otettava puolue joten se vihreistä. Sdp:llä taas on niin kova palo vallankahvaan että sielu on myynnissä pirulle, jota kokoomus minun silmissä nykyään edustaa. Huom! tykkäsin kokoomuksesta vielä pari vuotta sitten, mutta en enää!
valitetaan että valtion velka on liiasn suuri ja pitäisi säästää.
Sitten kun aletaan säästää niin valitetaan siitä.
Huoh...
Pitäisi vaan tehdä mitä pitää eikä piitata paskan vertaa kitisijöitten ininästä!