Oletko masturboinut koskaan työpaikalla?
Varmaan lähes kaikki ovat, mutta kuka kehtaa myöntää?
Kommentit (38)
En ole uskaltanut. Olen miettinyt jos vessassa onkin joku piilokamera. :)
Lähes joka päivä. Laskin että saan 8€ palkkaa jokaisesta 15min runkkutauosta.
Kolmikymppisenä vietti oli kyltymätön ja joskus sorruin työpaikan vessaakin käyttämään.
Kylläpä se iän myötä siitä talttui.
Tupakointi kiellettiin, niin nyt vedän tauolla hanskaan.
Aikamoinen aloitus ap:lta. Ei kukaan järkevä tee tuota, edes ajatuksella
Kyllä, monta kertaa. Olin nuorempana töissä työpaikassa jossa olin ainoa nainen ja lähes kaikki työkaverit tekivät fyysistä työtä ja olivat siis hyvässä kunnossa. Silloin lähti ajatukset helposti harhailemaan työpäivän aikana.
Olen, IT tukihenkilönä erään seksuaaliterapeutin tuolille.
En, taitaa olla melko sairas ihminen joka ei työpäivää kestä
Kyllä joskus mahdollisimman pikaisesti.
Vaikka mitä tahansa, naisvaltaisella työpaikalla miehenä jossa oli paljon nuoria saman ikäisiä töissä.
Kyllä, viimeksi perjantaina. Ja onpahan sitä tullut nusautettua muutamaa miestäkin joutessani työn ohella.
Eräs työkaveri kulki mela ojossa työpaikalla.
Tumputti vessassa ja kertoi siitä avoimesti.
Muutenkin oli koko aja tekemässä jos jonkinlaista kepposta.
Heppu sai potkut, kun ei joutanut ilveilyltään töitä tekemään.
Monta kertaa..mällit vessa peiliin,siinähän sitten ihmettelivät valumia..
Jari on. Työhuoneessaan! Tahmaa kaikki laitteet.
Juu, mällit pyyhin... Jääköön kertomatta!
En ole eikä ole tullut mieleenkään. Tauot ovat tarkasti kellotettuja ja käytän ne mieluummin ihan normaaliin kahvin juomiseen. Toki ymmärrän että miehillä voi olla eri, jos on melkeinpä fysiologisesta tarpeesta kyse.
Runkkasin naamallesi