Miksi joillekin isovanhempien kuolema on niin kova paikka?
Tuntuu, että eivät pysty käymään edes töissä ku on niin suuri suru. Itse en pidä isovanhempia edes ydinperheeseen kuuluvina, vaan siellä joukossa "perussukulaiset". Ainakin itselle oman vanhemman poismeno oli ihan eri luokkaa kuin isovanhemman.
Kommentit (65)
niin, joillakin se isovanhempi on ollut enemmän elämässä. Ehkä jopa enemmän kuin oma vanhempi. Joten mieti sitä.
Varmaan siksi että joidenkin omat vanhemmat ovat kuin lapsia kiukutteluineen teinimäisyyksineen viinoineen tekokynsineen ja isovanhempi tuntui turvallisemmalta kuin olisi ollut vanhempi?
Ihmiset ovat erilaisia, kuinka he*** monta kertaa se pitää toistaa?!? Ja sitten on niitä tolloja, kuten ap jotka ehkä ihan "huvikseen" alkavat härkkimään toisten tunteita...
Sinä olet viallinen, eivät muut🤦
Joillekin on työkaverinkin kuolema kova paikka, tai naapurin, harrastuskaverin, kissan. Kuka kellekin on tärkeä ja läheinen.
Miten voit ajatella että kaikilla muilla olisi samanlaiset perhesuhteet kuin sulla? Itse olen esimerkiksi paljon läheisempi puolisoni tätien ja isovanhempien kanssa kuin omien vanhempieni tai sisarusten!
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ovat erilaisia, kuinka he*** monta kertaa se pitää toistaa?!? Ja sitten on niitä tolloja, kuten ap jotka ehkä ihan "huvikseen" alkavat härkkimään toisten tunteita...
Sinä olet viallinen, eivät muut🤦
Joo, anteeksi viallisuuteni. Menen heti huomenna työterveyden kallonkutistajalle valittamaan viallisuudestani. Totean, että varman diagnoosin antoi vauvapalstan eukko. 😄
Ap
Toiset isovanhemmat olivat minulle enemmän vanhemmat kuin vanhempani.
Toiset taas kasvattivat lapsestaan hirviön, joka on tuhonnut useiden ihmisten elämän.
Taitaa olla aika tavallista, että isovanhemmat ovat kuitenkin kohtalaisen läheisiä, ja monelle isovanhemman kuolema on se ensimmäinen läheisen ihmisen menetys. Myös kokemuksella on merkitystä näissä asioissa. En tiedä voiko sanoa, että suremiseen tulee rutiinia, mutta tietyllä tavalla se kuitenkin helpottuu. Tai ainakin itselleni on käynyt näin.
Ap mieti vähän. Me lapset kasvoimme mummolassa 30 km päässä vanhemmistamme. Vanhemmat kävivät kerran kuussa vilkaisemassa, muuten oltiin mummon ja pappan kanssa. Olin kolmikuinen kun vietiin mummolle, kaksi vuotta myöhemmin tuli veljeni myös kolmikuisena mummolaan. Siellä kasvoimme kouluikään asti. Lämmöllä heitä muistelen aina. Vanhempiani en ollenkaan, hekin jo edesmenneet.
Ei mitään käryä.
Omat isovanhempani olivat kuolleet ennen syntymääni, paitsi äitini äiti.
Hän kuoli kun olin 7v. Oli äksy ja kiukkuinen, jonka mielestä lapset olivat vain jaloissa. En kyyneltäkään vuodattanut hänen poislähtöään.
M42
Kaikki isovanhempani eivät olleet yhtä läheisiä, mutta kun isovanhemmistani pariskunta (isän molemmat vanhemmat siis) kuolivat, kolahti kuolema jotenkin isommin. Mummolan talo tyhjeni ja tuntui, että yksi osa minunkin elämää loppui siihen, kun ei vain ollut mitään kuin valokuvat muistona heistä. Toinen mummeistani oli minulle melko läheinen ja hänen kuolemaa itken toisinaan vuosienkin jälkeen. Meillä oli tapana soitella ja ainakun elämässä tapahtuu jotain, minun tekisi mieli edelleen kertoa tapahtumasta mummilleni. Kuvittelen välillä, että hän seuraa minua jostakin (en ole uskovainen) ja hymähtelee minun tekemisilleni, on ikäänkuin mukana matkassa.
Vierailija kirjoitti:
Miten voit ajatella että kaikilla muilla olisi samanlaiset perhesuhteet kuin sulla? Itse olen esimerkiksi paljon läheisempi puolisoni tätien ja isovanhempien kanssa kuin omien vanhempieni tai sisarusten!
Miksi. Onko oma suku jättänyt sut ulkopuolelle tai tylyjä. Vai oletko itse jättänyt heidät ja leikit hyvää pataa kumppanin suvun kanssa. Mitä jos tulee ero joskus (ehkä ei tule), säilyykö ne suhteet.
Eräällä työpaikkani työntekijällä on isoäidin hautajaiset joka toinen viikko, yleensä perjantaisin. Mahtaa olla kaverilla todella polyamorisia sukulaisia.
Öölrait. Itselle isovanhemmat olleet aina kultaakin kalliimpia. Asuttukin yhdessä ja sulassa sovussa. Niin paljon yhteisiä muistoja että en vaihtaisi niitä edes kymmenestä miljoonasta pois. Maailman rakkaimmat mummit ja papat <3
N33
Ihmissuhteet ovat erilaisia.
Kun tuli riitaisa ero exän kanssa, ei harmittanut ero siitä naisesta.
Harmitti ero hänen vanhemmistaan, huipputyyppejä!
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla aika tavallista, että isovanhemmat ovat kuitenkin kohtalaisen läheisiä, ja monelle isovanhemman kuolema on se ensimmäinen läheisen ihmisen menetys. Myös kokemuksella on merkitystä näissä asioissa. En tiedä voiko sanoa, että suremiseen tulee rutiinia, mutta tietyllä tavalla se kuitenkin helpottuu. Tai ainakin itselleni on käynyt näin.
Mulle vanhemmat olivat lapsena ensimmäisiä mulle, joskin myöhemmin vanhemmista tuli esille puolia. En halunnut isoäitiä, jolla olikin oma elämä muualla ja oli ollut monta lasta hänellä.
Monille isovanhempien kuolema on ensimmäinen menetyskokemus.
Jos isovanhempi on läheisempi kuin omat vanhemmat.