Ihmisten ilkeys järkyttää-olenko "henkisesti" lapsen tasolla?

Se alkoi just lapsen syntymän jälkeen, ennen olin huoleton, nyt maailman ja ihmisten pahuus koskettaa kovasti. Suren mihin maailmaan mun pieni lapseni on syntynyt ja miten kovaa sillä viattomalla pikku nyytilläkin tulee olemaan.



Toisaalta luen kaikki kamalatkin uutiset, ja oon huomannut että moni mun lähipiiristä ei halua sellaisia lukea, eikä keskustella mistään kamalista jutuista. Ehkä ne haluaa pakoilla sitä maailman raadollista puolta, jotta voisivat edelleen elää huolettomasti.

jos on selvitnnyt tai läpikäynyt jonkun pahan kriisin. Elämän hauraus on tiedossa, eli haluaisi nähdä ympärillään vain hyvää sillä tietää, miten pienestä ihmisen elämä voi olla kiinni. Joka hetki voi olla viimeinen, eli pitäisi osata nauttia niistä joka hetkestä ja käyttää ne hetket hyvyyteen, ei pahan kylvämiseen.



Toiset ihmiset taas ovat niitä, jotka eivät pysty alkuunkaan ymmärtämään mitään siitä, mitä juuri kirjoitin.

Toiset ihmiset taas ovat niitä, jotka eivät pysty alkuunkaan ymmärtämään mitään siitä, mitä juuri kirjoitin.

[/quote]

Suurin osa ei todellakaan tajua mitään empatiasta, tai jos tajuaa, se rajoittuu pienimpään mahdolliseen lähipiiriin. Ihmiset ovat aika kamalia.

[/quote]

Suurin osa ei todellakaan tajua mitään empatiasta, tai jos tajuaa, se rajoittuu pienimpään mahdolliseen lähipiiriin. Ihmiset ovat aika kamalia.

[/quote]

niinkuin yleensäkin, kun löytää samalla tavalla ajattelevia...

En tajua ihmisten hillitöntä tarvetta puhua pahaa selän takana, arvostella toisten valintoja ja ajatella ihan järkyttävän itsekeskeisesti kaikesta.



Pahinta oli, kun tajusin oman äitini olevan joissain asioissa todella pahansuopa. En ymmärrä mitä se keltään on pois, jos on iloinen toisen onnistumisesta tai saavutuksista?

tajunnut tollasia paskanouhuja juoruajia. En edes ennen lasten syntymään. Olenkin sellainen kiltti ihminen.

Mua ei varsinaisesti järkytä, mutta ärsyttää lähipiirissä se pahansuopaisuus. Kokoajan joku puhumassa pahaa henkilöstä, joka ei ole paikalla. Sitten ollaan kuin ei mitään ois tapahtunut, kun henkilö on paikalla ja imetään uusia juoruamisen aiheita.

Taannoin meni multa totaalisesti kuppi nurin, kun eräs tällainen haukkuja tuli mulle avautumaan pomon tyttärestä joka on yläasteella. Siis niin törkeää tekstiä aikuinen ihminen päästi suustaan. Silloin ärähdin, että jos ei ole ihmisistä hyvää sanottavaa, voi olla hiljaa.

Lähipiirissäni on eräs todella ihana ihminen, joka ei taatusti koskaan sano kenestäkään mitään pahaa, eikä juorua pahantahtoisesti. Hänen kanssaan on ihanan helpottavaa keskustella, kun ei heti ala ns. paskanjauhanta. Jos joskus hänen kanssaan puhutaan muista, se tapahtuu vain hyvässä hengessä ja toisia arvostaen.

En tajua ihmisten hillitöntä tarvetta puhua pahaa selän takana, arvostella toisten valintoja ja ajatella ihan järkyttävän itsekeskeisesti kaikesta. Pahinta oli, kun tajusin oman äitini olevan joissain asioissa todella pahansuopa. En ymmärrä mitä se keltään on pois, jos on iloinen toisen onnistumisesta tai saavutuksista?

Oma äitini on myös pahansuopa, myös minua kohtaan. Aina arvostelee, kaikkia ja kaikkea.

Ilkeyttä saan osakseni päivittäin, erityislapseni kun tosiaan erilainen. Valitettavasti töksäytettyihin kommentteihin ei totu :(

Ja työelämä on sitten juttu sinänsä... Voi sitä panettelun ja kateuden määrää.

"Ihmisten ilkeys järkyttää-olenko "henkisesti" lapsen tasolla?"



Et todellakaan ole lapsen tasolla. Empatia on vaativaa, helpompi on olla kova ja ilkeä.



Ihmisten kovuus ja ilkeys on lisääntynyt huomattavasti (ruokavalio? kiire? rahan yliarvostus? tv:n katselu?). Eniten satuttaa lähipiirin ilkeys. Osa sukulaisista on niin ilkeitä, etten halua olla tekemisissä. Laukovat päin naamaa mitä vain ja puhuvat muista pahaa selän takana. Sitten vielä ihmettelevät, miksi eivät pääse kylään, vaikka edellisellä käynnillä ovat arvostelleet minua todella loukkaavasti.

Minä olen juurikin kiltti ihminen, mutta jatkuva toisten p:n jauhamisen kuuntelu turhauttaa niin, että viime aikoina olen itsekin alkanut osallistua näihin juorupiireihin. En kuitenkaan saa juoruilusta mitään, ja siitä tulee joka kerta vain itselle paha mieli.

Olen myös huomannut, että sukulaisporukoista pudotetaan herkästi pois, jos jauhantaan ei osallistu. Ehkä pitäisi vaan syrjäytyä suosiolla?

"Ihmisten ilkeys järkyttää-olenko "henkisesti" lapsen tasolla?"

Et todellakaan ole lapsen tasolla. Empatia on vaativaa, helpompi on olla kova ja ilkeä.

Ihmisten kovuus ja ilkeys on lisääntynyt huomattavasti (ruokavalio? kiire? rahan yliarvostus? tv:n katselu?). Eniten satuttaa lähipiirin ilkeys. Osa sukulaisista on niin ilkeitä, etten halua olla tekemisissä. Laukovat päin naamaa mitä vain ja puhuvat muista pahaa selän takana. Sitten vielä ihmettelevät, miksi eivät pääse kylään, vaikka edellisellä käynnillä ovat arvostelleet minua todella loukkaavasti.

ihmiset voivat olla. Heitä kuitenkin on maailma täynnä - ja kumma kyllä me empaattiset ja peruskiltit ihmisetkin voimme ajoittain olla sellaisia!



Eli itse kullakin voi olla huono päivä tai voi olla, että ajattelee jostakin asiasta vain jyrkemmin kuin joku toinen, joka katsoo samaa asiaa ihan eri näkökulmasta.



Itse asiassa minulle tulee mieleen - jos joku on korostetun enkelimäinen ja vetäytyy ikävistä asioista syrjään - että häneltä puuttuu rohkeutta. Voihan sitä suojella itseään pumpuliin, mutta reaalimaailma on se, missä me useimmat joudumme tulemaan toimeen. Meidän on siedettävä se, että maailma on epätäydellinen ja ristiriitoja täynnä - ja osattava tulla siinä toimeen.



Erakkomökki erämaassa silti tuntuu ajoittain mukavalta unelmalta... Kunnes tajuaa, että sielläkin ihminen tarvitsee muita avukseen ja henkiseksi tuekseen.



Sinun ei tarvitse sietää pahanpuhumista. Ilmaise selvästi, että ilkeä juoru ei sinua kiinnosta. Sano vaikka suoraan se vanha sananlasku, että "jos ei ole hyvää sanottavaa toisesta, ei kannata sanoa mitään."



Siitä moni hiukan hätkähtää, mutta ehkä myös oppii, että sinulle ei kannata mennä kertomaan ilkeitä juttuja. Saatat ehkä saada lähipiiristäsi karkotettua joitain pahimpia juoruakkoja ;-)



Suojele siis itseäsi, mutta älä vetäytymällä vaan olemalla jämäkkä.

koska ei ole sinulle itsellesi kovin hyvä asia, että menet ihan raiteiltasi toisten ihmisten sanomisista.

koska ei ole sinulle itsellesi kovin hyvä asia, että menet ihan raiteiltasi toisten ihmisten sanomisista.

Jos suret ja järkytyt, tulet käyttäneeksi hurjasti tunne-energiaa ilkeiden ihmisten vuoksi. Ei kannata.

jos on selvitnnyt tai läpikäynyt jonkun pahan kriisin. Elämän hauraus on tiedossa, eli haluaisi nähdä ympärillään vain hyvää sillä tietää, miten pienestä ihmisen elämä voi olla kiinni. Joka hetki voi olla viimeinen, eli pitäisi osata nauttia niistä joka hetkestä ja käyttää ne hetket hyvyyteen, ei pahan kylvämiseen.

Toiset ihmiset taas ovat niitä, jotka eivät pysty alkuunkaan ymmärtämään mitään siitä, mitä juuri kirjoitin.

Mulle nauretaan kun kaipaan yhteisöllisyyttä, hyväntekeväisyyttä ja lämpöä suomalaiseen yhteiskuntaan ja itkeä tillitän Etreme Makeover Home Editionia katsoessani. Meillä on hukattu jotain tärkeää... Kyynisyys on voittanut rakkauden ja välittämisen...

minut on kasvatettu ajattelemaan toisista hyvää, ei pahaa. Vanhempani eivät koskaan ole juorunneet pahaa muista, sen sijaan hyviin puoliin kiinnitettiin huomiota. Muiden virheisiin suhtauduttiin ymmärtäväisesti.



Selkeä ilkeys kyllä tuomittiin, eli vanhemmat opetettivat, että toisille ei saa olla ilkeä, eikä sitä tarvitse hyväksyä.



Sellainen pahansuopa ajatusmaailma on mielestäni kamala. luultavasti opitaan alkujaan kotoa.



Omat lapset aion kyllä kasvattaa samoin kuin itseni, luulen että ne ajattelu-ja käytösmallit opitaan pitkälti kotoa. Omista ajattelin kasvattaa mukavia ihmisiä.

Olen jo yli 40v, ja olenkin hakeutunut sellaisten ihmisten seuraan jotka ajattelevat ja puhuvat toisista ihmisistä positiiviseen sävyyn. Heitäkin on :)

Mäkin olen vähän "tuulettanut" kaveripiiriäni ja siskollenikin ilmoittanut, ettei tehdä mitään yhteistä heidän perheensä kanssa tänä kesälomana. Ei ole aina pakko jaksaa mustia ihmisiä. Kettu vaan, kun oma mieskin on sellainen pessimistinen valittajatyyppi, jolle empatia on kirosana.



Lapset viihtyy paremmin mun kanssani ja tulevat vaan mun kainaloon, mikä myös surettaa mieheni puolesta. En minä jaksa pähkiä nälkään kuolevia afrikkalaislapsia, en katsele kaikkia uutisiakaan enää. Tunnen nykyään itseni paljon onnellisemmaksi. Täällä palstalla törmää niihin mustiin ihmisiin, mutten heistä enää pahoita mieltäni. Joskus itsekin tulen tänne huutamaan ennekuin annatan lähipiirilleni...

Lapsen tasolla on ilkeilijät, et sinä.

Mielenkiintoinen ilmiö ovat nämä varsinkin Amerikassa nykyään suosiossa olevat TV:ohjelmat jotka perustuvat osallistujille ilkeilyyn tai sitten tämä MTV:lä pyörivä ohjelma jonka huumori perustuu videoihin joissa kuvatulle henkilöllö sattuu onnettomuus. Minusta kulttuurissa on tälläin jonkunlainen häiriötila. Uusliberalistinen politiikka johtaa rikkaiden rikastumiseen ja keskiluokan alamäkeen. Seurauksena on että ihmiset rupeavat näkemään toisensa vihollisina.

[quote author="Vierailija" time="20.07.2013 klo 18:50"]

Mielenkiintoinen ilmiö ovat nämä varsinkin Amerikassa nykyään suosiossa olevat TV:ohjelmat jotka perustuvat osallistujille ilkeilyyn tai sitten tämä MTV:lä pyörivä ohjelma jonka huumori perustuu videoihin joissa kuvatulle henkilöllö sattuu onnettomuus. Minusta kulttuurissa on tälläin jonkunlainen häiriötila. Uusliberalistinen politiikka johtaa rikkaiden rikastumiseen ja keskiluokan alamäkeen. Seurauksena on että ihmiset rupeavat näkemään toisensa vihollisina.

[/quote]

On ihmistyyppi, joka tuntuu olevan sotatilassa kaikkia vastaan heti kun poistuu kotoaan. Jyrätään kadulla toisten päälle ja ollaan niin perusyrmeitä, hymy irtoaa vain tosisten epäonnelle.Saatta olla normaali kotioloissaan. Olisiko tälläiselle joku nimi? Keksitään!